Kuva:Virva Muotka

Axxell-oppilaitosorganisaatiossa toimivan monikulttuurisuuskeskuksen koulutuspäällikkö Virva Muotka oli yksi Thessalonikin matkalle osallistuneista. Hän kertoo minkälainen Kreikan vapaaehtoistyön ja maan toiseksi suurimman kaupungin pakolaisleirin tilanne nyt on. 

Ruotsinkielisen Axxell-oppilaitoksen koordinoimassa Kotoverkon Laatuhaavi -projektissa kartoitettiin monipuolisesti uusia pedagogisia malleja, joilla voitaisiin edistää aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen laatua ja tätä kautta myös parantaa oppimistuloksia. Tämä tapahtui sekä laajentamalla kansainvälistä yhteistyöverkostoa että tekemällä opintokäyntejä eri Euroopan maihin. Matkoja tehtiin muun muassa Alankomaihin ja Englantiin.

Yksi viimeisimmistä hankkeeseen kuuluvista opintomatkoista suuntautui kuitenkin Kreikkaan, jossa maahanmuuttajakoulutusta Suomessa järjestävien organisaatioiden opetushenkilökunnan oli tarkoitus Thessalonikin kunnan ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön, UNHCR:n, kutsumina tutustua maan vapaaehtoistoimintaan kotoutumiskoulutuksen alalla.

Matkalle osallistui myös Axxellin monikulttuurisuuskeskuksen koulutuspäällikkö Virva Muotka, jonka mukaan matkasta tulikin heti alusta alkaen todellinen seikkailu.

– Hankkeellamme oli Kreikan taholta arvovaltaiset kutsujat, Thessalonikin kunta ja UNHCR. Mutta päästyämme paikan päälle selvisi, että henkilö, jonka piti isännöidä vierailuamme, oli sekoittanut viikot ja olikin itse lomalla. Jäimme siis tavallaan tyhjän päälle, Muotka kertoo.

– Olin toki tehnyt itse etukäteen hieman selvitystyötä, ja esimerkiksi tiesin, että Thessalonikin alueella on pakolaisleirejä. Niinpä otimme porukalla itse yhteyttä UNHCR:n Anagnostopouloun leiriin ja paikallisiin vapaaehtoisjärjestöihin, joiden kanssa sovimme tapaamisista.

Sodat murskaavat myös valtioiden koulutusrakenteita

Virva Muotkan mukaan matkan yhtenä teemana oli lähteä etsimään vastausta siihen, miksi huonovointisuus tuntuu maahanmuuttajien keskuudessa selvästi lisääntyneen. Hän kertoo useiden kotoutumiskoulutusalan ammattilaisten huomanneen viime vuosina, että levottomuus oppimistilanteissa on lisääntynyt: esimiestyöstä on tullut enemmän kasvatuksellista ja kurinpidollista, perusasioiden opettamista aikuisille. Tällaista he eivät ole nähneet aikaisemmin.

– Me koimme ymmärtävämme jotakin siitä, miksi toimintamme kohderyhmään kuuluvat ihmiset voivat niin huonosti, miksi he eivät esimerkiksi pysy istumassa ja jaksa opiskella. He tulevat sellaisista maista, joissa valtion koulutusrakenne on romuttunut sodassa. Tällainen tilanne on saattanut tuottaa jo useita ikäryhmiä, jotka eivät ole läpikäyneet mitään koulutusta. Ja koulutusrytmiin uudelleen pääseminen vaatii aikaa.

– Lisäksi havahduimme yhdessä siihen todellisuuteen, jossa meillä Euroopassa edelleen pidetään tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä aitojen takana teltoissa. Yhdellekään ihmiselle ei tee hyvää, että häntä kohdellaan tällä tavoin. Paljon puhutaan, että pakolaisten auttamiseen ei ole rahaa, mutta se se vasta maksaa, että me annamme heidän huolestua ja katkeroitua teltoissa vuoden ympäri, sanoo Muotka.

Muotka kertoo myös, miten he olivat käyneet tutustumassa UNHCR:n Thessalonikin pakolaisleirillä. Siellä järjestettiin samaan aikaan mielenosoitus, koska leirin olot olivat niin ala-arvoisen huonot ja esimerkiksi lapset kärsivät lutikoista.

– Kreikkaan on jäänyt mottiin 45 000 ihmistä, joista suurin osa on edelleen leireillä. Mutta tämä ei ole Kreikan vika. Paikan päällä näkemämme solidaarisuus ja auttamisen halu on jotakin aivan uskomatonta, mutta Kreikkakaan ei pysty kaikkeen. Syy on enemmänkin siinä, että Euroopasta puuttuu poliittien tahto tehdä asialle jotakin. Emme varmasti toivu siitä käynnistä koskaan.

Kreikassa auttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen

Vaikka Virva Muotkan ja Kotoverkon Laatuhaavi -hankkeen muiden matkalaisten kokemus Kreikan pakolaistilanteesta olikin äärimmäisen huolestuttava, he näkivät matkan aikana myös paljon täysin pyyteetöntä auttamisen halua.

Kreikassa ei ole maahanmuuttoministeriötä tai mitään sellaista yhteiskunnallista järjestelmää, joka pitäisi huolta maahan tulevista ja apua tarvitsevista pakolaisista. Lakeja tilanteen helpottamiseksi ollaan vasta nyt muotoilemassa. Niinpä virallisten resurssien ollessa riittämättömät, iso osa auttamisesta tapahtuukin vapaaehtoisvoimin.

– Thessalonikissa viedään päivittäin polkupyörillä ruokaa useille sadoille ihmisille. Kaupungin laitamille on perustettu puutarhoja, joissa kasvatetaan esimerkiksi marjoja, joista tehdään marmeladia leivän päälle. Ja itse näin, miten kepin kanssa kulkeva vanha mummo kantoi torille joka päivä lihapadan ja jakoi ruokaa niin monelle kuin sitä riitti, Muotka kertoo.

Pakolaisten asumistilanteeseen on haettu ratkaisua antamalla tyhjiä asuntoja turvapaikanhakijoille ja maksamalla kreikkalaisille, jotka ottavat turvapaikkaa odottavia alivuokralaisikseen, mutta rahaa ruokaan ei ole, koska rakenteet puuttuvat. Siksi vapaaehtoiset ovat järjestäytyneet toimittamaan juuri ruokaa.

– Lisäksi tutustuimme City Plaza -luksushotelliin aivan kaupungin keskustassa. Vasemmistoradikaalit olivat vallanneet tämän tyhjilleen jääneen hotellin vuonna 2015 ja tehneet siitä vapaaehtoisvoimin toimivan pakolaiskeskuksen. He kertoivat, että jos ihmisiä on hädässä, heitä täytyy auttaa kunnioittavasti eikä jättää telttoihin vesisateeseen. Nyt hotelli on täynnä pakolaisia, ja siellä järjestetään heille myös koulutusta.

Me kaikki voimme tehdä jotakin

Virva Muotkan mukaan juuri ihmisen kohtaaminen arvokkaasti on kaiken ydin. Myös koulutus on ensisijaisen tärkeää, koska sen avulla ihmisille muodostuu helposti edes jonkinlainen päivärytmi. Ja heille tulee mahdollisuus kokea, että heidät kohdataan ihmisenä, kunnioittavasti.

– Kyse on mahdollisuuksien antamisesta ja siitä, että meillä kaikilla on sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Koulutuksen merkitys ei tarkoita vain joitakin abstrakteja koulutustavoitteita, vaan se on ihmisen kunnioittamista. Jos me Euroopassa uskoisimme, että siellä teltoissa asuu tulevia veronmaksajia, heille järjestyisi kyllä tekemistä.

– Matkastamme jäi käteen myös oivallus siitä, että me kaikki voimme todellakin tehdä jotakin. Jokainen voi esimerkiksi kerätä komeroistaan ylimääräisiä vaatteita sekä leluja ja lähettää ne sinne, missä ei kenellekään ole yhtään mitään. Me opettajat taas voisimme hakea vaikka ESR-rahoitusta, jotta pääsisimme kouluttamaan vapaaehtoisia opettamaan kieltä, latinalaisia aakkosia ja kulttuuria. Koulutus on avainasemassa.

– Eikä tämä ole rahasta kiinni. Se, joka väittää, että rikkaalla Euroopalla ei ole varaa auttaa apua tarvitsevia, lörpöttelee, tiivistää Virva Muotka.