Rohkeus oppia – kohti kestävää elämää
![TreeImage.](/themes/custom/epale/assets/images/placeholder_72x72_user_1.webp)
![Teksti: rohkeus oppia.](/system/files/inline-images/1_11.png)
Miten aikuiskoulutuksen avulla edistetään kestävää kehitystä? Millaisia uusia taitoja meidän tulee hankkia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi? Millaisia hyviä käytäntöjä ja koulutuksia on jo olemassa?
Osallistu Rohkeus oppia – kohti kestävää elämää -viestintäkampanjaan 20.–26.5.2024, jonka tavoitteena on tuoda esille aikuiskoulutuksen roolia kestävän kehityksen edistämisessä. Kampanjaa koordinoivat Bildningsalliansen, Opintokeskukset ry, Suomen Kansanopistoyhdistys, Kansalaisopistojen liitto, Urheiluopistot ry, Suomen kesäyliopistot ry sekä EPALE – Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi.
Kestävän kehityksen tavoitteena on taata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämismahdollisuudet. Hyvien elämismahdollisuuksien takaaminen edellyttää sitä, että kaikessa päätöksenteossa ja toiminnassa otetaan huomioon niin luonnon kantokyky ja moninaisuuden säilyminen kuin inhimilliset tarpeet ja talous sekä paikallisella että globaalilla tasolla. Kestävä kehitys jaetaan kolmeen eri ulottuvuuteen, jotka ovat ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys.
Viestintäkampanjamme keskittyy ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Ekologisen kestävyyden tavoitteena on ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen luonnon uusiutumis- ja kestokykyyn. Sosiaalisen kestävyys pyrkii vähentämään eriarvoisuutta yksilöiden hyvinvoinnissa ja osallisuudessa.
Viestintäkampanjan tunnuksena toimii #RohkeusOppia, sillä uuden opettelu ja vanhasta poisoppiminen vaativat rohkeutta astua pois omalta mukavuusalueelta. Kestävän tulevaisuuden luominen vaatii rohkeita askelia meiltä kaikilta.
Sinä aikuiskoulutuksen ja -oppimisen parissa toimiva henkilö tai organisaation edustaja, voit osallistua kampanjaan 20.–26.5.2024 jakamalla sosiaalisessa mediassa ajatuksia joko toiseen tai molempiin alla oleviin kysymyksiin liittyen:
- Miten oppilaitoksenne koulutustarjonta tai muu toiminta edistää ekologista kestävyyttä?
- Miten oppilaitoksenne koulutustarjonta tai muu toiminta edistää sosiaalista kestävyyttä?
Muistathan käyttää julkaisuissasi kampanjatunnusta #RohkeusOppia.
Lataa itsellesi kampanjan banneri, somekuvat sekä somekehys täältä. Materiaalit ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi.
Lisää tietoa kestävästä kehityksestä löydät: