Sivistyksen pitäisi olla itsekriittinen prosessi, jossa kysytään radikaalisti, mitä voimme vilpittömästi pitää elämässämme merkityksellisenä ja tärkeänä.

Onko tänä päivänä syytä argumentoida sivistyksen paluun puolesta? Kyllä, tätä mieltä ovat monet keskustelijat ja intellektuellit eri puolilla Pohjoismaita. Jos sivistystä vain muutama vuosikymmen sitten pidettiinkin vanhanaikaisena ja ”homehtuneena”, tänä päivänä lukemattomat esseet, väittelytekstit ja kirjat kertovat, että sivistyskäsite on pohjoismaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa saanut takaisin myönteisen latauksensa. Tuloksena on, että sivistyskäsitteestä on pyyhitty pölyt ja siitä on tehty vastavoima kaikelle mahdolliselle yhteiskunnan taloudellistumisesta ja kapeanäköisyydestä autoritääriseen populismiin ja ekologiseen köyhtymiseen. Tässä yhteydessä vaikutusvaltaiset pohjoismaiset keskustelijat ovatkin vedonneet vapaaseen tiedonhakuun ratkaisevana keinona puolustaa demokratiaa tänä aikana, jota leimaavat faktaresistenssin ja polarisaation kaltaiset ilmiöt.

RUOTSISSA: SIVISTYSTÄ PARHAASEEN LÄHETYSAIKAAN

Keskustelu sivistyksestä on ollut vilkkainta Ruotsissa. Pelkästään Svenska Dagbladet listaa kategoriassa ’sivistyskeskustelu’ 45 ajankohtaista artikkelia, eikä keskustelu rajoitu vain päivälehtiin – sivistyksen olemukseen ja rooliin liittyvien kysymysten käsittely ulottuu ajatushautomoiden seminaareista julkkisten TV-sohville parhaaseen lähetysaikaan. Sivistyskeskustelua on myös ruokkinut sellainen erimielisyys, joka on elinehto kaikille kriittisille ja rakentaville yhteiskunnallisille keskusteluille. Näin ei aina tapahdu läntisessä naapurimaassamme. Osallistujat eivät ole läheskään samaa mieltä siitä, mitä sivistys nykyään merkitsee, mutta siitä ollaan sekavasti yksimielisiä, että sivistystä koskeva keskustelu liittyy juuri tällä hetkellä ratkaiseviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sivistyskeskustelun katon alle mahtuvat siis sekä kirjailija Aase Berg, joka leimaa sivistysihanteen porvarilliseksi, patriarkaaliseksi ulkoa oppimisen koodiksi, että Sverker Sörlin, joka ylistää sivistystä kansalaisyhteiskunnan korvaamattomana aarteena.

Mistä sivistyskysymyksen laajamittainen paluu Ruotsissa johtuu? Sivistykseen kohdistuvaa kiinnostusta voi osittain selittää se, että koulutus ja koulu ovat jo pitkään olleet poliittisia taistelukenttiä, ja sivistyskysymys kytkeytyy helposti keskusteluihin Ruotsin vaihtelevista PISA-tuloksista. Yhteys koulukeskusteluun ei kuitenkaan anna koko vastausta. Viime vuosina keskustelu on edennyt kattamaan koulujärjestelmän uudistamisen ulkopuoliset ongelmat, nimittäin sivistyksen roolin demokraattisen yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta. Tämä käänne sivistyskeskustelussa vastaa suoraan nopeasti lisääntyvään poliittiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen polarisaatioon ja siihen liittyvään autoritäärisen populismin syntyyn – laajamittaiseen prosessiin, joka on vaikuttanut paitsi Ruotsiin myös koko läntiseen maailmaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa.

SAMAAN AIKAAN SUOMESSA: MIELENKIINTOISIA KIRJOJA SIVISTYKSESTÄ, MUTTA MISSÄ ON LAAJA YHTEISKUNNALLINEN KESKUSTELU?

Käydäänkö Suomessakin sivistyskeskustelua? Jos ajatellaan Ruotsissa käytyä laajaa keskustelua, vastaus on ’ei’. Sen sijaan ilmassa on selviä merkkejä siitä, että sivistyskeskustelu on käynnistymässä.

Lähtölaukauksista mainittakoon ensinnäkin lisääntyvä keskustelu vapaan sivistystyön merkityksestä demokratialle, esimerkiksi kirja ”Vapaa sivistystyö: eilen, tänään ja huomenna” (2019), jossa esitetään alan tutkijoiden ja toimijoiden meta-analyysi ja visio vapaan sivistystyön roolista demokratian edistämisessä. Toisaalta yleinen keskustelu sivistyksen yhteiskunnallisesta merkityksestä lisääntyy: esimerkiksi Sari Kivistö ja Sami Pihlström puhuvat yliopistojen demokratiatyöstä teoksessa ”Sivistyksen puolustus” (2018), ja paljon huomiota on saanut sivistystä ja kestävää kehitystä koskeva kirja, Maria Joutsenvirran ja Arto O. Salosen ”Sivistys Vaurautena” (2020). Sivistyskeskustelun nostamiseksi esiin Suomessa Sitra on käynnistänyt hankkeen Sivistys+, ja ruotsinkielisen keskustelun käynnistämiseksi sivistyksen merkityksestä alkaa kevään aikana myös Svenska folkskolans vänner rf:n hanke, jota allekirjoittanut johtaa.

MISTÄ PITÄISI PUHUA, KUN PUHUMME SIVISTYKSESTÄ?

Jos halutaan aloittaa sivistyskeskustelu, mistä siinä pitäisi olla kyse? Mielestäni tässä on tehtävä tärkeä ero: keskustelussa ei pitäisi olla kyse vain sivistyksestä vastavoimana nykyajan niin sanotuille ”pahoille ongelmille” (wicked problems). Ongelmana on, että sivistyskäsitteestä voi tällöin tulla yhteiskunnallisessa keskustelussa pelkkä lyömäase: sivistyksen ihanteet määrätään demokratian ja edistyksellisen ilmastopolitiikan puolestapuhujiksi, ja näistä ihanteista poikkeava ihminen on lähtökohtaisesti sivistymätön. Tässä tavassa keskustella ’sivistyksestä’ oletamme, että meillä on jo vastaukset nykyajan suuriin kysymyksiin. Ongelmana on vain se, miten saamme toisinajattelijat uskomaan meihin, ja usein viittauksemme ’sivistykseen’ pikemminkin kasvattaa kuin vähentää ”meidän” ja ”niiden” välistä etäisyyttä.

Sen sijaan, että keskittyisimme pelkästään sivistyksen ihanteisiin vuonna 2021, meidän pitäisi myös keskustella sivistyksestä itsekriittisenä prosessina, jossa kysytään radikaalisti, mitä voimme rehellisesti ja vilpittömästi pitää elämässämme merkityksellisenä ja tärkeänä. Tämän radikaalin ja henkilökohtaisen kysymyksen avulla voimme jatkaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin siitä, miten demokratiaa voidaan edistää ja maapallon ilmasto pelastaa.

Toisin sanoen meidän on vastattava myönteisesti sivistysihanteen perustavanlaatuiseen eksistentiaaliseen ulottuvuuteen: mitä me olemme nyt ja miksi me haluamme tulla? Tärkein osa jokaista sivistyskeskustelua on herättää tämä eksistentiaalinen kysymys eloon, niin itsessämme kuin muissakin, ja löytää yhdessä vastauksemme tähän avoimeen kysymykseen. Samalla tämä osoittaa, että sivistystä koskeva keskustelu voi asettaa meille pelottavia haasteita: olemmeko todella valmiita keskustelemaan avoimesti toisin ajattelevien kanssa, ja uskallammeko kyseenalaistaa tavanomaiset näkemyksemme? Jos vastaus on 'kyllä', sivistyksestä käytävillä keskusteluilla on potentiaalia saada aikaan todellista muutosta.

Teksti: Jonas Ahlskog
Kuvat: Pixabay

Jonas Ahlskog on filosofian ja historian tutkija Åbo Akademissa ja Svenska folkskolans vänner rf:n asiantuntija. Aiemmin hän on työskennellyt toiminnanjohtajana Folkets Bildningsförbund rf:ssä (2010–2020), vapaan sivistystyön järjestössä, joka järjestää keskustelutilaisuuksia, filosofiakahviloita ja seminaareja eri puolilla ruotsinkielistä Suomea. Jonas on kiinnostunut sivistyksestä, koska siinä kyse on ajattelusta sen kautta, mitä me olemme ja miksi me haluamme tulla. Erityisesti häntä kiinnostavat kysymykset siitä, miten vapaa sivistystyö voi muuttaa itseymmärrystämme ja sitä kautta koko yhteiskuntaa. Työ ja vapaa-aika yhdistyvät hänen elämässään usein, joten myös suurin osa vapaa-ajasta kuluu tiedotusvälineiden lukemiseen ja seuraamiseen filosofian, historian, kulttuurin, kirjallisuuden ja yhteiskunnallisen keskustelun aloilla.

Kuva: Eric Johnson-Debaufre

Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelma julkaisee Sivistystori-blogia suunnilleen kerran viikossa. SVV:n yhteistyökumppanit, tutkijat ja vapaan sivistystyön asiantuntijat kirjoittavat blogissa kolmella eri kielellä sivistyksestä ja vapaasta sivistystyöstä. Tarkoituksena on osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun myös kriittisin äänin.

Tutustu muihin Sivistystyön Vapaus ja Vastuu -ohjelman julkaisuihin EPALEssa.