Digitalisaatio ja koronan tuoma digiloikka on mahdollistanut opintojen saatavuuden yhä useammalle erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille. Verkossa suoritettavat opinnot antavat joustoa ja toisaalta edellyttävät itsensä johtamisen taitoja. Valtavirta saattaa ajatella vielä hyvinkin tiukasti, että koulut tulee käydä alta pois ennen perheen perustamista. Alle jo yhden tutkinnon suorittaneena kerron kuitenkin oman kokemukseni siitä, miten tuoreena äitinä olen kokenut opiskelujen täydentävän vauva-arkea rikastuttavalla tavalla, ja miten opiskelemani teemat ovat olleet yllättävänkin läheisessä yhteydessä äitiyteen.

Syksyllä 2019 suoritin 88op seitsemässä kuukaudessa, joista neljän kuukauden ajan hoidin täysipäiväisesti vastasyntynyttä vauvaa kotona. Elämäntyylini aiheutti ihmetystä, joten haluan nostaa esille mahdollisuuden siitä, miten vastasyntyneenkin kanssa pystyy opiskella. Vauva-aikana ei tarvitse suorittaa, mutta minulle opinnot antoivat ennemminkin virtaa arkeen kuin toisinpäin. Ihmetyksistä huolimatta voin käsi sydämellä sanoa, että nautin opinnoista. Mitä tahansa opintokokonaisuutta en kuitenkaan suosittele ottamaan kontolleen erityisenä vauvavuonna.

Oikeat opinnot oikeaan elämäntilanteeseen

Syksy 2019 oli melkoista aikaa. Elämämme mullistui, kun saimme mieheni kanssa esikoispoikamme elokuussa. Suuri unelmieni täyttymys ja pitkän ajan haave toteutui. Keväällä 2019 ollessani raskaana määräaikainen työsopimukseni loppui kesäkuun alussa, joten olin virallisesti työttömänä reilun kuukauden, kunnes jäin äitiyslomalle odottelemaan vauvan syntymistä.

Aloittelin joutenpäivinä Jyväskylän avoimen yliopiston kautta perheopintoja, joihin olin hankkinut jo ilmaisen opinto-oikeuden ennen maisteriksi valmistumistani, mutta en ollut löytänyt sopivaa hetkeä opiskella. Edellisenä syksynä valmistuneen kasvatustieteen gradun jälkeen halusin palautteluaikaa ilman mitään suorittavaa kirjoittamista. Otollinen hetki perheopinnoille oli nyt koittanut. Oma perheemme oli kasvamassa ja käymässä läpi ison transition, mikä teki aiheen ympärille kietoutuvista opinnoista hedelmällisen yhdistelmän. Olin saamassa uutta perspektiiviä perheeseen elämäntilanteen myötä ja opinnot auttoivat tässä henkilökohtaisella ja tottahan toki ammatillisellakin tasolla.

Verkossa opiskelu on joustavaa

Palautin esseemuotoiset tehtävät ja niistä innostusta saaneena ilmoittauduin XAMK:in avoimen ammattikorkeakoulun verkko-opinnoille. En ollut hakenut kevään yhteishaussa opiskelemaan itseäni kiinnostavaa sosiaalialaa, koska ajattelin, ettei vauvan kanssa sellainen ole mahdollista. Loppukesästä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. XAMK:ssa oli tarjolla niin paljon mielenkiintoisia kursseja yhdellä kiinteällä hinnalla, että kävin vähän “shoppailemassa” niitä sillä periaatteella, että kun en osannut valita, otin molemmat. Avoimen ammattikorkeakoulun verkko-opiskelu keskeytyi viikon sairaalassa oloon synnytyksen yhteydessä. Olin antanut itselleni luvan olla koskematta kurssimateriaaleihin lapsivuodeaikana, mutta pian huomasin kaivelevani yön pikkutunteina luentotallenteita puhelimelta, kun vauva joi maitoa toista tuntia. Asiantunteva luennoitsijan ääni piti otteessaan, kunnes vauvan kanssa taas nukahdimme.

Opinnoista järkiperäistä sisältöä elämään

Vauvakuplan ulkopuolinen ajatustyö jopa rentoutti ja toisaalta innosti. Vauvan hoito oli niin kokonaisvaltaista ja yöunia vievää, että älylliset haasteet pitivät minut järjissäni pulauttelun, leikkauskipujen ja lastenlaulujen keskellä. Äitiyden tekemien identiteettimuutosten rinnalla sain elää myös opiskelijan roolissa, ihan samanlaisena kuin muutkin verkkokurssilaiset. Sosiaalialan teemat olivat todella mukaansatempaavia ja pitivät sisällään esimerkiksi perheväkivaltaa, kiintymyssuhteita, hyvinvoinnin, palveluohjauksen, huumetyön, ehkäisevän työn ja lasten ja nuorten psykiatristen hoitotyön ja toiminnallisten menetelmien ja lastensuojelun aihioita. Tuoreena äitinä nämä kurssiaiheet myös herättivät uudenlaisia tunteita.

Entä aikataulutus?

Opintoni vastasyntyneen kanssa mahdollisti vauvan temperamentti ja helppo alku elämässään. Ehdin opiskella vauvan nukkuessa, varsinkin alussa kun päiväunet olivat pitkiä. Kävin myös vaunulenkeillä, jotka olivat erinomainen mahdollisuus kuunnella opintoihin liittyviä sisältöjä kuulokkeista. Koin myös, että liikkuminen edesauttoi keskittymistäni sisältöihin ja täten tehosti oppimista. Tällaisella vauvan unien hyödyntämisellä saa jo helposti neljä tuntia tehokasta opiskeluaikaa päivään. Päivät eivät toki täyttyneet ainoastaan opiskelusta: kävimme kerhoissa ja tapasimme ystäviä ja muuta perhettä.

Tärkeintä oli tietysti vauvan tarpeisiin vastaaminen, vuorovaikutus hänen kanssaan ja häneen tutustuminen. En siis pode millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että opiskelin vauvan ollessa pieni, vaikka sainkin kommentteja siitä, että minun pitäisi osata nauttia vauva-ajasta. Niinhän minä nautinkin! Tuntui, että minun piti kuitenkin selitellä hirveästi sitä, miksi ja miten ja mitä ihmettä olen oikein tehnyt. Onhan yleinen diskurssi se, ettei pienen vauvan kanssa pysty tekemään yhtään mitään muuta.
 

Listasin asioita, jotka minua auttoivat ja voivat auttaa tai kannustaa muitakin onnistumaan opiskelussa ei-tyypillisessä elämäntilanteessa:

• Motivaatio. Halusin oppia paljon sosiaalialasta jo ennen kuin hakeuduin tutkinto-opiskelijaksi. Näin pääsisin paremmin sisään opintoihin keväällä ja valmistuisin myös nopeammin, pitkän ajan tavoitteet mielessäni. Koska olin sisäisesti motivoitunut opintojen sisältöihin, eivät ne tuntuneet suurimmaksi osaksi työnteolta tai kuormitustekijöiltä. Olisi tärkeää siis miettiä, mitä oikeasti haluaa opiskella. Haastavaan elämäntilanteeseen ei kannata valita opintoja, jotka ovat liian kaukana mukavuusalueelta. Niiden aika on myöhemmin.

• Opiskelutaidot. Kokemukseni mukaan täysi opiskelusyksy vaati aikatauluttamista, itsensä johtamista, projektinhallintaa, tiedonhakutaitoja, kirjoittamisen taitoja ja priorisointia. Opintoja voi suorittaa etänäkin eri tavoin: esimerkiksi ryhmätöinä, verkkokeskusteluina, esseemuodossa, tehtäviä tekemällä tai tenttien. Opiskelijana kannattaa valita mahdollisuuksiensa mukaan suoritustapa, joka tukee omia opiskelutaitoja. Yksi on elementissään esseekirjoittamisessa, toinen prosessoi tietoa mielummin lukemalla ja vastaamalla tenttikysymyksiin.

• Tasapaino ja rajattu aika opiskelulle. Koin arkeni mielekkääksi, kun se ei ollut liian yksitoikkoista. Tuntui, että pystyin nauttimaan vauvan kanssa laiskottelusta paremmin, kun olin ensin ajatellut opiskelujen parissa. Rajasin selkeästi opiskeluaikaa: kun olin kutsunut vieraita kotiin seurustelemaan perheeni ja vauvan kanssa, kirjat ja tietokone pysyivät sivussa.

• Harrastuneisuus ja taustatiedot. Esimerkiksi sosiaalialan opintoihin voi saada pitkän etumatkan, jos on kokemusta esim. vapaaehtoistyöstä, yhteiskunnan palvelujärjestelmistä ja työkokemusta alalta. Minulla sitä oli esim. kolmannelta sektorilta. Olin katsellut kurssiaiheisiin liittyviä ajankohtaisohjelmia ja dokumenttielokuvia ja käynyt keskusteluja aiheiden tiimoilta aiemmin. Aikuisella oppijalla on paljon elämänkokemusta, josta ammentaa teoriaopinnoissa.

• Oman elämän näkeminen opintojen valossa. Tutustuin eräällä kurssilla esimerkiksi Theraplay-menetelmään, jonka puitteissa sain valita vapaasti epävirallisen harjoitteluosuuden. Päätin siis videokuvata vuorovaikutusta oman vauvani kanssa ja analysoida sitä Theraplayn kriteerien valossa. Tämä oli minulle palkitsevaa. Suhtauduin myös uteliaasti uuden elämänvaiheen tuomiin näkökulmiin sosiaalialan kannalta: kävin esimerkiksi ensi kertaa neuvolassa, jossa tapasin asiakkaana perhetyöntekijöitä. Tulevan ammattilaisenkin on hyvä tietää, miltä asiakkaasta mahtaa tuntua ja mitä hän saattaa kokea. Tätä kokemusta ei oppikirjoista saa. Opintojen edetessä onkin ollut kiinnostavaa alkaa tarkkailla koko arkielämäänsä uudet silmälasit päässä, uudesta näkökulmasta. Sosiaalialan opinnot ovat pikkuhiljaa porautuneet identiteettitasolle, osaksi omaa ajattelumaailmaa.

Opiskelua pitkällä aikajänteellä

Olen sittemmin höllännyt opintojen suhteen ja suoritan sosionomiopintoja tällä hetkellä tutkinto-opiskelijana Laurea-ammattikorkeakoulussa niin sanotussa normaalissa aikataulussa. Yksi tekijä melkein 90 opintopisteen suorittamiseen reilu puolessa vuodessa oli myös se, että joulukuussa opintojen kilahdeltua opintorekisteriin, otin aikaa ihan kunnolla levolle ja omien ajatusten harhailulle. Ihmismieli tarvitsee myös tylsistynyttä lepäilyä. Korkeakoulututkintomatkalla alun spurtti ei lohduta, jos maratonia ei jaksa juosta pitkäjänteisesti loppuun. Voin myös myöntää, että jatkuvasti liikkeessä oleva 1-vuotias ei mahdollista opiskelua ihan yhtä kivasti, kuin paljon nukkuva vastasyntynyt.

Myös äitiys opettaa

Äitiys ja vanhempainvapaa saa monet pohtimaan uutta suuntaa myös uran saralla. Minä pidän kotiäitiyttä ja opiskelua parhaana mahdollisena yhdistelmänä: osin hyvin itsenäiset tehtävät mahdollistavat lapsentahtisen arjen, jossa lapsen kanssa voi myös viettää fyysisesti enemmän aikaa kuin laittamalla hänet hoitoon työssäkäyvänä vanhempana. Myös äitiys opettaa monia taitoja informaalisti, omaa arkea elämällä: organisointikykyä, tehokkuutta ja hetkessä läsnä olemista. Ne ovat taitoja, jotka läikkyvät positiivisella tavalla opiskelunkin piiriin. 

Toivon, että varsinkin alan vaihtamisesta haaveilevat äidit osaisivat ottaa huomioon verkko-opiskelun mahdollisuuden aikuisopiskelijoina. Korona-aika pakottaneekin meidät siirtämään monia opintoja joka tapauksessa verkkoon, ehkä pysyvästikin. Lisäksi elinikäiseen oppimiseen tähtäävässä yhteiskunnassamme erilaiset täydennys- ja lisäkoulutukset tulevat yhä useammalle kyseeseen. Opiskelu vanhempainvapaalla voi edesauttaa äitien työllistymistä kotihoidon jälkeenkin ja tarjota äidille omaa hyvinvointia ja ammatillisuutta tukevia verkostoja.

Paula Halme on aikuiskasvatustieteen maisteri, äiti ja sosionomiopiskelija (AMK) verkkokoulutusohjelmassa. Blogissaan paulanpedagogiikka.com Halme pistää teorian ja käytännön vuoropuheluun kasvatustieteilijän näkökulmasta.