Lukutaidon puute vaikeuttaa aikuisten kokonaisvaltaista osallistumista yhteiskuntaan, mutta se ei tarkoita, ettei lukutaidottomalla olisi tietoa tai taitoja. Päinvastoin: resilienssi ja looginen tai luova ajattelu voivat kehittyä irrallaan niin kutsutuista perustaidoista. Kuinka me aikuiskouluttajat osaamme pohjata opetuksen oppijoiden rikkaaseen elämänkokemukseen? Mitä voimme tehdä vähentääksemme stigmaa heikon lukutaitotason ympäriltä luoden oppimisympäristöjä – sekä poliittista keskustelua – joka ei keskity puutteisiin vaan jokaisen oppijan osaamiseen ja potentiaaliin?

Kirjoittaja: Aleksandra Kozyra (EAEA)
Blogi on ilmestynyt alunperin englannin kielellä. Käännös: EPALE Suomi.

Olin muutama vuosi sitten lennolla Brysselistä yhteen EAEA:n vuosittaisista konferensseista, kantamuksinani käärittävä roll-up -juliste ja laukku täynnä tapahtumatarvikkeita. Kun minut auttamatta pysäytettiin turvatarkastuksessa, lentokentän henkilökunta katsoi minuun hienoisen epäuskon vallassa purkaessani heidän edessään post-it -lappuja ja nimikylttejä, jotka koostivat suurimman osan käsimatkatavaroistani.

– Mitä sinä teet työksesi?, kysyi yksi turvamiehistä.

– Työskentelen aikuiskoulutuksen parissa, selitin.

– Ai, tarkoitat siis että opetat maahanmuuttajia, hän vastasi.

– Kyllä tavallaan, mutta siihen sisältyy enemmänkin, yritin seventää harmitellen että aikaa keskustelulle non-formaalista aikuiskoulutuksesta ja sen merkityksestä oli niin vähän. Roll-up oli juuri varmistettu lentoturvalliseksi, ja oli ehdittävä koneeseen.

Mikäli työskentelet aikuikoulutuksen parissa – ja jos luet tätä, on hyvä mahdollisuus, että työskentelet – olet saattanut kuulla samankaltaisia yksinkertaistuksia ammatistasi useammin kuin kerran. Siinä missä vieraan kielen oppitunnit ovat monen ensimmäinen assosiaatio aiheesta, saattavat toiset yhdistää aikuiskoulutuksen lähinnä urakehityksen jouduttajaksi, tai joogatunneiksi läheisessä yhteisökeskuksessa. Nämä ovat kaikki tosia mielleyhtymiä. Monet ammattialasi ulkopuolisen kuitenkin hämmästyisivät todennäköisesti kuullessaan kuinka suuri osa aikuiskoulutuksen tarjonnasta Euroopassa on omistettu lukutaidon parantamiselle.

Jos taas olet aikuiskoulutuksen ammattilainen, seuraavat tilastot eivät todennäköisesti hätkähdytä sinua. On arvioitu, että yksi viidestä aikuisesta kamppailee tominnallisen lukutaidon kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdellä viidestä Euroopan kansalaisesta on vaikeuksia terveyspalveluiden pariin pääsyssä, vaaleissa äänestämisessä tai allekirjoittamansa vuokra- tai työsopimuksen sisällöstä.

Mutta siitä huolimatta, että lukutaidottomuus tekee osallistumisen yhteiskuntaan vaikeaksi, se ei tarkoita tiedon tai taitojen täydellistä puuttumista. Päinvastoin: resilienssi ja looginen tai luova ajattelu voivat kehittyä irrallaan niin kutsutuista "perustaidoista". Kuinka me aikuiskouluttajat osaamme pohjata opetuksen oppijoiden rikkaaseen elämänkokemukseen? Mitä voimme tehdä vähentääksemme stigmaa heikon lukutaitotason ympärillä luoden oppimisympäristöjä – sekä poliittista keskustelua – joka ei keskity puutteisiin vaan jokaisen oppijan osaamiseen ja potentiaaliin?

Aikuiskouluttajat Ranskasta, Portugalista ja Belgiasta keskustelivat kanssani näkemyksistään sekä arvoista, luottamuksesta, koulutuksesta poliittisena toimena sekä siitä mitä tarkoittaa opettaa lukutaitoa sydämellä.

Sinulla on aikaa

– Vuosien ajan lukutaidottomuus väärinymmärrettiin Ranskassa, kertoo Karin Tudal, joka toimii Bergeracin paikallisen Koulutusliiton johtajana. – Sitä pidettiin usein ongelmina omaksua ranskan kieltä vieraana kielenä. Noin kymmenen vuotta sitten perustettiin uusi toimielin vastaamaan erityisesti lukutaidottomuuden ongelmasta sekä lisäämään ymmärrystä siitä miksi niin monet aikuiset, joskus jopa vuosikymmenen mittaisen ranskankielisen muodollisen koulutuksen jälkeen yhä kamppailevat lukemisen ja kirjoittamisen kanssa. Kansallinen lukutaidottomuuden vastainen virasto, jonka hallituksen jäsenenä Karin toimii, tähtää tunnistamaan avun tarpeessa olevia ja ehdottamaan toimenpiteitä ja uusia käytäntöjä.

Tunnistaminen on mahdollisesti yksi vaikeimmista asioista: moni aikuinen pitää kamppailuaan lukemisen ja kirjoittamisen kanssa hävettävänä ja hyvin piilotettuna salaisuutena.

– Lukutaidon symbolinen, niin kulttuurinen kuin hirstoriallinenkin voima, on hyvin tiedossa Ranskassa, Karin toteaa. Tästä syystä yksi viraston ja sen kumppaneiden avaintehtävistä oli kouluttaa ohjauksen ja urasuunnittelun ammattilaisia auttaakseen heitä erottelemaan ongelmat ranskan kielessä vieraana kielenä ja toisaalta lukutaidossa. Tämän oli keskeistä sen varmistamiseksi, kuten Karin selventää, että aikuiset voidaan ohjata kohti oikeita koulutuspalveluja.

– Kun tapaamme heitä aikuiskoulutuskeskuksessamme Bergeracissa, meillä on pitkä keskustelu heidän aikaisemmista koulutuskokemuksistaan, henkilökohtaisista ja ammatillisista tavoitteistaan. Kysymme myös heidän elämäntilannettaan ja aikataulujaan, jotta voimme tarjota joustavia aikatauluja ja varmistaa heidän osallistumisensa koulutukseen. Henkilökohtaistettu kurssi seuraa haastattelua, jonka aikana jokaisella oppijalla on kahdenkeskistä aikaa kouluttajan kanssa. Pienet askeleet, jotka vievät kohti asetettua tavoitetta, tunnustetaan avointen Open Badges -oppimismerkkejä käyttämällä. Keskeistä on myös, että lukutaitokoulutus salli oppijoiden tulla mukaan, pudota ohjelmasta ja tulla taas takaisin opetuksen pariin, jos he vaikka saavat kausityöpaikan heinäkuuksi ja haluavat jatkaa kesän jälkeen siitä mihin olivat aiemmin jääneet.

– Tämä tekee opetuksen järjestämisen monimutkaisemmaksi meille, mutta helpommaksi heille, Karin sanoo. – On erittäin tärkeää vahvistaa oppijoillemme ja voida kertoa heille: sinulla on aikaa.
 

Ovi jää auki

– Ihmiset tulevat meille täynnä oppimisen intoa ja he haluavat oppia nopeasti. Heillä on tunne menetetystä ajasta, ja että nyt pitäisi kuroa se kiinni, sanoo Dina Soeiro, jokaa toimii aikuiskouluttajana School of Education (ESEC) -oppilaitoksessa Coimbrassa, Portugalissa ja vetää Letters for Life -lukutaitotyöpajoja, joita pidetään eri puolilla kaupunkia. – Tämä on meille haaste.

Letters for Life on hankeperusteinen aloite, joka on järjestetty nimensä mukaisesti eri tavalla kuin lukutaitokurssit, joita Karin minulle kuvaili.

– Tarjoamme sarjan kahden tunnin mittaisia työpajoja noin 15 viikon ajan, selittää Dina. – Prosessi "alkaa ja päättyy oppijaan", hän kertoo, lisäten, että opetussuunnitelmaa ei ole; työpajat suunnitellaan lennosta yhdessä osallistujien kanssa. Letters for Life on samalla yhteisölähtöinen hanke. Tämä tarkoittaa, että jokaista uutta kurssia edeltää yhteisön, sen ympäröivän kontekstin sekä sen analyysi mikä yhteisölle on tärkeää.

Letters for Life -tiimin ollessa vielä yhteisölle tuntematon, aikaa kuluu luottamuksen rakentamiseen ja yhteyksien muodostamiseen, mutta Dina kollegoineen ovat tottuneet voittamaan yhteisön puolelleen.

– Kutsumme sitä "sydämen lukutaidoksi", laughs Dina. – Nauramme, meillä on hauskaa; varmistamme aina, että jokainen työpaja päättyy positiivisessa hengessä, jokaiselle oppijalle. Pöydillä on kukkia ja kahvia. Jätämme oven auki, jotta kuka tahansa voi tulla sisään. 

Joskus uusia ihmisiä ilmaantuu paikalle, mikä Dina pitää yhtenä lähestymistapansa menestyksen mittareista. – Työpajoihin tulee tyypillisesti enemmän naisia kuin miehiä. Tämä johtuu siitä, että Portugalissa naisten luullaan historiastamme johtuen todennäköisemmin kamppailevan enemmän lukemisen ja kirjoittamisen kanssa kuin miesten. Aluksi miehet vain odottavat ulkopuolella vaimojensa työpajan päättymistä. Mutta lopulta he rohkaistuvat astumaan sisään ovesta, hän kertoo.

Dinan kertoman perusteella saan sen kuvan, että osallistujilla on hyvin erilaiset lukutaitotasot ja myöskin erilaiset tavoitteet. Hän selittää, että tällä tavoin pyritään välttämään turhautumista, ja yhtenä työpajan tavoitteena onkin sen varmistaminen, että kaikki kokevat voivansa tuoda ryhmään jotakin, tietoa tai elämänkokemuksensa.

– Yhdessä työpajassamme romaniyhteisössä päädyimme keskustelemaan siitä mitä tarkoittaa olla hyvä äiti, ja vaihtamaan vanhempien välisiä neuvoja toisimmelle, hän kuvailee. – Jokaisella osallistujalla on omat tavoitteensa, ja me autamme heitä niitä kohti, Dina kertoo lisäten, että paikalla on läsnä useampia toimijoita, jotka tarjoavat henkilökohtaista tukea.

– Esimerkiksi Dona Maria saattaa haluta oppia kirjoittamaan nimensä, mikä tarkoittaa, että meidän on työstettävä hänen motorisia taitojaan. Lopulta hän oppii kirjoittamaan myös lastenlastensa nimet, mikä on hänelle valtava voitto. Toinen henkilö ryhmässä saattaa haluta kirjoittaa työhakemuksen – hyvin erilainen lähtökohta.

– Vain yksi asia on itsestäänselvyys: mikään ryhmä ei ole samanlainen, Dina sanoo.
 

Vastavirtaan

Toinen maa, erilainen konteksti; enkä siltikään ole yllättynyt samankaltaisesta pohdinnasta.

– Ei ole olemassa kahta samanlaista ryhmää, vahvistaa Aurélie Audemar, joka on osa pedagogista henkilökuntaa Lire et Écrire (Lukea ja kirjoittaa) -liikkeessä Belgian ranskankielisessä yhteisössä. Tapasin Aurélien ja hänen kollegansa Louise Culotin, joka vastaa tutkimuksesta ja tulosten analysoinnista. He keskustelivat kanssani viitekehyksestään, joka painottaa vahvasti oppijalähtöisiä opetusmenetelmiä.

Lire et Écrire on historiallisesti työläisten liike, joka perustettiin 1980-luvulla. Se käsittää lukutaidon edellytyksenä omien oikeuksien ja maailman ymmärtämiselle, vaan myös niiden muutosvoimana. Liikkeen käyttämä viitekehys rohkaisee jokaista aikuiskouluttajaa aloittamaan oppijasta kurssin suunnittelemiseksi.

– En usko, että olemme tehneet mitää uutta, Aurélie sanoo ja painottaa, että valtava työ viitekehyksen luomisen parissa on tehty yhteistyössä eri kouluttajia konsultoiden. – Enemmänkin kokosimme yhteen työkaluja ja menetelmiä, joiden kanssa olemme työskennelleet, ja sijoitimme ne liikkeen tarkoitusperiin ja sen tavoitteiden kontekstiin, kuten teimme niiden pohjalta löytyville teorialle ja oppimisfilosofiallekin.

Siinä missä viitekehys tarjoaa aktiviteetteja, joista on hyötyä lukutaitokurssin suunnittelemiseksi, kuten itsearviointityökaluja tai portfolioita, se ei ole opetussuunnitelma. Jokainen kurssi tulisi rakentaa itse kouluttajan toimesta oppijan tarpeisiin ja tavoitteisiin sekä Lire et Ecriren yhteiskunnalliseen tehtävään perustuen. Tämä tehtävä ei ole helppo; opetushenkilökuntaa tuetaan säännöllisillä koulutuksilla prosessin syvemmin ymmärtämiseksi.

– Ei ole kyse muutaman kysymyksen kysymisestä oppijalta ensimmäisellä oppitunnilla, vaan jatkumosta, sanoo Louise. Suunnittelutyö voi olla myös emotionaalisesti haastavaa: jotkut oppijoista ovat epävarmoissa tilanteissa, ja kouluttajat voivat kohdata kurssin aikana henkilökohtaisiakin asioita, kuten asunnottomuus.

– Monta asiaa täytyy huomioida, ja kaikki ne ovat tärkeitä: on tietoa jokaisesta oppijasta ja heidän tavoitteistaan, sekä liikkeemme tarkoituksesta. Niiden lisäksi on kouluttajan omaamaa tietoa, kokemusta ja erityisiä lähestymistapoja. Jotkut ovat taitavampia esimerkiksi taiteellisissa menetelmissä, toiset ulkoilma-aktiviteettien järjestämisessä, Louise selittää. Lopputuloksena jokainen kurssi on erilainen; muuttumattomana säilyy yhteinen voimaannuttamisen tavoite.

– Me kuljemme vastavirtaan – jos todella haluat oppijan olevan keskiössäe ja rohkaista kriittiseen ajatteluun, se on valtaapitäville riskialtista, Aurélie sanoo. – Yritämme myös kyseenalaistaa olemassa olevia normeja. Miksi niin sanotun täydellisen kansalaisen luominen on niin tärkeää? Mitä tapahtuu niille, jotka eivät pysy jatkuvan taitojen parantamisen tavoitteen tasalla, mutta joilla on omat tietonsa ja osaamisensa, joita yhteiskuntamme ei arvosta?

Kun keskustelumme lähenee loppuaan, yritämme löytää hyvää ranskankielistä käännöstä sanalle "oppijalähtöisyys". Kun puramme ilmaisua osiin, ihmettelemme viittaako se siihen, että keskitytään vain ja ainoastaan yksilöön?

– Minusta se pitää sisällään enemmän, Aurélie sanoo. – Mielestäni siinä on kyse oppijoiden auttamisesta pois mukavuusvyöhykkeeltään, lopulta luokkahuoneen ulkopuoliseen vuorovaikutukseen. Kyse on toisille avautumisesta.

Aleksandra Kozyra on European Association for the Education of Adults (EAEA):n Capacity-Building -osaston päällikkö Brysselissä, Belgiassa, jossa hän on vastuussa EAEA:n tapahtumista, koulutusohjelmista ja muista valmiuksien kehittämiseen tähtäävistä toiminnoista. Hän työskenteli aiemmin kieltenopettajana Varsovassa, Puolassa.