Hyppää pääsisältöön
Resource Details
TIETOLÄHDE

NVL:n katsaus osaamisen tunnistamisen laatuun Pohjoismaissa

Katsaus on yhteenveto yli 10 vuotta kestäneestä pohjoismaisesta kehittämistyöstä validoinnin laadunhallinnan parissa.

 

Katsausta varten NVLn validointiverkosto keräsi tietoa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen nykytilasta ja laati sen pohjalta suosituksia kehittämistyöhön. Katsauksessa esitellään myös laadunhallintatyökaluja, joita verkosto on vuosien aikana laatinut niin päätöksentekijöille, validoinnin kehittäjille kuin myös niille, ketkä toimivat validoinnin parissa arkityössään.

Vahvuuksina Pohjoismaissa pidettiin mm. vahvaa lainsäädäntöä ja yhteistyötä eri tahojen kanssa. Heikkoudet liittyivät ohjauksen sekä kansallisten laatukriteerien puutteisiin. Mahdollisuuksia nähtiin lisääntyvässä kansainvälisessä yhteistyössä ja uhkien koettiin koskevan usein rahoitusta sekä toimijoiden systemaattista osaamisen kehittämistä.

Lyhyestä katsauksesta lukija voi helposti poimia käyttöönsä NVL:n validointiverkoston kehittämät työkalut itselleen. Työkalut ovat ilmaisia ja nyt kaikki työkalut on koottu verkkoon ja ne ovat helposti käytettävissä täällä.

Resource Details
Resurssin tekijä(t)
NVL - Anni Karttunen, Bodil Husted, John Dahlgard, Haukur Hadarson
Resurssin tyyppi
Tutkimukset ja raportit
Julkaisupäivämäärä
Asiakirjan kieli
Login (1)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to add a resource ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new resource!