Ajallemme ovat tyypillisiä yksinkertaistetut tulkinnat todellisuudesta. Yksinkertaiseksi pelkistetty todellisuus tuntuu houkuttelevalta tavalta katsella maailmaa, sillä se tuntuu turvalliselta ja hallittavalta. Pelkistykset piirtävät kuitenkin harhaista kuvaa elämästä. Ajatellaan, että jokapäiväinen elämä on jotakin sellaista, mitä se ei ole. Vääristymä johtuu usein siitä, että tehdään havaintoja yksittäisistä asioista, mutta jätetään huomioimatta kuinka nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa.

Kuva: Timo Pajunen

Maailma on monimutkainen asioiden ja ilmiöiden väliseen vuorovaikutukseen perustuva kokonaisuus. Nykyään arkinen suomalainen elämä kytkeytyy osaksi globaalia pääomien, työvoiman, luonnonvarojen, kaupan, kuljetusten ja viestinnän monimutkaista verkostoa. Esimerkiksi päivittäistavaroiden hankinta liittää kuluttajan satoihin, ellei tuhansiin ihmisiin ja heidän elinympäristöihinsä eri puolilla maailmaa.

Nykyisen talouden maailmanlaajuisuuden vuoksi poliittiset ja taloudelliset prosessit häivyttävät tavaroiden ja palveluiden tuottamiseen ja kuluttamiseen liittyvät haitat. Ne on ulkoistettu oman elinpiirimme ulkopuolelle eikä haitoista aiheutuvia kustannuksia ole huomioitu tuotteiden hinnoissa. Tämän vuoksi osa jokapäiväisen kuluttamisemme haitoista jää tulevien sukupolvien riesaksi, mikä on vastoin moraalitajuamme.

Keskiverto suomalainen ajattelee, että kaupankäynnin pitäisi olla aina reilua, työn pitäisi olla turvallista sen tekijälle, ja että lapsen paikka on mieluummin koulussa kuin vaatetehtaalla tai kaivoksessa. Väkivallan uhan alla tehtyä työtä tai toimeentuloa turvaamatonta palkkaa emme myöskään hyväksy. Nämä asiat ovat kuitenkin hiipineet osaksi päivittäisiä kulutustuotteitamme kuten vaatteet, kahvi, kaakao, riisi, jalkineet ja korut.

Vastuu väljähtyy tuottajan ja kuluttajan välisen etäisyyden vuoksi. Hyväksymme hiljaisesti asioita, joita emme hyväksyisi, jos ne tapahtuisivat omassa lähipiirissämme. Vastuuttomuudesta on tullut niin normaalia, että tarvitsemme erikseen reilun kaupan brändejä. Lisäksi asioiden ja ilmiöiden hidas kehkeytyminen johtaa siihen, ettemme välttämättä huomaa muutosta – kuten sitä, kuinka kulutuksestamme johtuva materiaalin ja energian tarve muuttaa hitaasti ilmastoa ja köyhdyttää luontoa.

Systeemi on osista muodostuva kokonaisuus. Tällaisia systeemisiä kokonaisuuksia ovat esimerkiksi maapallo, ihminen tai vaikkapa kännykkä. Keskiverto kännyttä koostuu noin 400 osasta, jotka on valmistettu 30 eri metallista. Jokaisella näistä sadoista osista on kännykässä oma tehtävänsä. Osien välisessä vuorovaikutuksessa siirtyvä informaatio tekee puhelimesta toimivan laitteen.

Kun puhelimen kuoret poistaa, ovat eri osat näkyviä ja siten helposti havaittavissa. Todellisuutta pelkistävä ajattelu kiinnittää huomiota vain näihin helposti havaittaviin osiin. Osien välinen vuorovaikutus on vaikeammin havaittavaa, sillä se on silmälle näkymätöntä informaatiota. Osien välinen näkymätön vuorovaikutus on kuitenkin toimivan kännykän välttämätön edellytys.

Systeemiajattelua hyödyntävät ihmiset tulkitsevat todellisuutta verkostomaisesti. He tunnistavat osat, eri osien välisen vuorovaikutuksen ja systeemisen kokonaisuuden. Jotkut kytkennät kokonaisuuden muodostavien osien välillä ovat etäisiä ja heikkoja – toiset välittömiä ja vahvoja. Esimerkiksi suklaasta nauttivan ihmisen suhde kaakaonviljelijään on tosiasia siitä huolimatta, että suhde on luonteeltaan välillinen ja siten etäinen.

Systeemiajattelussa harjaantuminen eheyttää eriytynyttä ja sirpaloitunutta tiedonmuodostusta. Se piirtää todenmukaista kuvaa maailmasta. Tarvitsemme systeemiajattelua myös siksi, että nopeasti muuttuva maailma synnyttää kiharaisia ongelmia. Niiden ratkaiseminen edellyttää uusia havaitsemisen, ajattelemisen ja käyttäytymisen tapoja.

Päivittäisten valintojemme osalta voimme kysyä kysymyksiä, joihin vastaukset saatuamme saatamme muuttaa käyttäytymistämme. Näitä yksinkertaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

• Missä tämä peruna on viljelty? Miksi?
• Ketkä tämän kalan pyydystivät, perkasivat ja valmistivat? Missä? Miksi?
• Ketkä poimivat meillä juotavan kahvin pavut? Miksi?
• Mistä suklaa valmistetaan? Ketkä kaakaoviljelmillä työskentelevät? Miksi?
• Mistä sähkömme tulee ja miten sitä tuotetaan? Miksi?
• Miten asuntomme pysyy lämpimänä? Mikä on lämmön lähde ja mistä sitä saadaan? Miksi?
• Mistä nämä farkut on valmistettu? Kuka ne ompeli? Miksi?
• Mistä tämä kännykkä tulee? Ketkä sen valmistivat? Kuka louhi raaka-aineet? Miksi?

Systeemiajattelua soveltavan ihmisen maailmankuva perustuu asioiden ja ilmiöiden toisiinsa kytkeytymiseen ja kytkeytymisessä olevan vuorovaikutuksen tunnistamiseen. Näin syntyy päämäärähakuista toimintaa, jossa yksityiskohdat jäävät vähäisemmälle huomiolle. Käytännössä kyse voi olla vaikkapa päättäväisestä vastausten hakemisesta kaakaontuotannon eettisiin ongelmiin siitä huolimatta, että yksityiskohtiin huomiota keskittämällä tehtävä vaikuttaa hyvin vaikealta – lähes mahdottomalta.

Systeemisesti ajattelevat ihmiset hahmottavat todellisuutta verkostomaisesti. Kun ymmärtää verkoston rakenteen ja osien välisen vuorovaikutuksen, on  mahdollista havaita, mitkä ovat ne osatekijät, joiden välille voi kehkeytyä uusi ilmiö – emergenssi. Sinileväkukinto on esimerkki tällaisesta kehkeytymisestä vesiekosysteemissä, kun typestä on tullut kasvua rajoittava minimiravinne. Systeemisesti ongelmaa lähestyttäessä on mahdollista havaita lainalaisuuksia, jotka sinilevän tapauksessa liittyvät ”kukinnan” epävakaaseen perustaan esimerkiksi ilmiön leviämisessä vesiekosysteemissä, sen hidastumisessa tai voimistumisessa. Systeemisen ymmärryksen avulla ihminen havaitsee ja tulkitsee erilaisia kehitysmahdollisuuksia siten, että ilmiön juurisyy – tässä tapauksessa ravinnepäästöt – säilyy keskeisenä ratkaisun avaimena.

Kirjoittajat:

• Arto O. Salonen, professori, yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto
• Ilkka Ratinen, professori, kasvatustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto