Miten aikuisena opiskelu muuttaa elämää?
Teksti ja kuvat: Aino Malin
Otsikon kysymyksen asettelu on yksi aikuisoppimisen teemavuoden painopisteistä ja siten vastaajille valmiiksi pureskeltu: Aikuisena opiskelu muuttaa elämää! Mutta miten?
Haastattelin marraskuussa 2024 kolmea Jyväskylän kesäyliopiston järjestämän Ikääntyvien yliopiston opiskelijaa. He ovat Heljä Korpijoki, Maija Pitkänen ja Marjut Tamminen, kaikki energisiä, koko elämänsä ajan opiskelleita ja edelleen uuden oppimisesta innostuvia naisia.
Niinpä haluaisinkin jatkaa edellä esitettyä kysymystä muotoon Miten aikuisena opiskelu muuttaa elämää? Vai muuttaako mitenkään? Ja jos, niin miten? Tästähän tulikin haasteellista!
Jokainen heistä on osallistunut aktiivisesti Ikääntyvien yliopiston toimintaan jo useamman vuoden ajan. Syyskauden 2024 ohjelmassa oli yleis- ja terveysaiheisia luentoja kerran viikossa, tässä joitakin teemoja: lukutaito ja kirjallisuus, toimittaja maailman konflikteissa ja katastrofeissa, Yhdysvaltain presidentinvaalit, Suomen taide-elämä, terveellinen ravinto, muistot ja itsetunto sekä veren monet tehtävät. Lisäksi tarjolla oli lukuisia seminaareja ja kursseja, muun muassa kielet, kirjallisuus, digitaidot, mediakahvila ja filosofia. Matkustushaluiset pääsivät matkalle sekä virtuaalisesti että oikeilla kulkuneuvoilla.
Kevään 2025 opinto-ohjelma ja toiminnan esittely löytyvät täältä sekä täältä.
Opiskeluinnostuksen ei siis tarvitse kaatua tarjonnan puutteeseen myöhemmissäkään elämänvaiheissa! Kurkistetaanpa haastateltavien oppijoiden taustoihin tarkemmin.
Heljä on alun perin maatalous-metsätieteilijä, opiskellut muun muassa ympäristönsuojelun pilaantumisen ekologiaa maisterin tutkintoon saakka. Työuransa hän teki sekä kunnallisessa ympäristöhallinnossa että toimittajana maakuntalehdistössä ja Yleisradiossa. Niinpä Heljän työtä ja elämää ovat sävyttäneet voimakkaasti ympäristökysymykset, yhteiskunnalliset asiat, politiikka ja järjestötyö, mutta niin moni muukin asia.
Toimittajalle jokainen aamu toi eteen uudet aiheet, joista ei välttämättä tiennyt mitään ja, joihin piti perehtyä joko ihan alusta alkaen tai päivittää vauhdilla omia tietoja.
Nyt Heljä on ollut eläkkeellä viitisen vuotta. Hän on aktiivisesti etsinyt uudenlaiselle ajankäytölle vaihtoehtoja. Ikääntyvien yleisluennot hän kokee kiinnostavina ja laadukkaina. Monet aiheet ja luennoijat ovat uusia ja tarjoavat kuulijoilleen innostavaa tietoa. Heljän elämässä opiskelu on ollut aina mukana ja kulkenut tiiviisti palkkatyön kyljessä. Mitä se on tarjonnut?
- Vieraiden kielten ja muiden asioiden taitoja sekä niiden myötä seikkailuja ja kokemuksia, joita ei ilman opittuja asioita olisi voinut saada mistään muualta.
Maija on koulutukseltaan orgaanisesta kemiasta väitellyt tohtori, joka teki työuransa teollisuuden palveluksessa. Eläkevuosia on takana jo 15. Hänen elämäänsä opiskelu on kuulunut aina, siis myös työn rinnalla. Se on tuonut mukanaan uusia haastavia tehtäviä, dosenttiluentoja, yliopistoyhteistyötä ja EU-projekteja. Hän halusi perehtyä Euroopan unionin yhteisten rahojen käyttöön heti Suomen liittymisestä lähtien. Maija halusi tietää, millaisia hakemuksia laaditaan ja hyväksytään, minne annetaan rahaa ja millä perusteilla.
Tällä hetkellä Maija seuraa aktiivisesti Ikääntyvien yliopiston luentoja ja on mukana niiden suunnittelussa. Sitä varten hän kerää ja huomioi jatkuvasti vastaan tulevia kiinnostavia aiheita, jotka voi perustella ja tarjota osaksi seuraavan kauden luentokokonaisuutta. Lisäksi hänen viikko-ohjelmaansa rikastuttavat italian kielen verkko-opinnot, mediakahvila ja kirjallisuuspiiri, jonka erityinen anti ovat osallistujien valitsemat kirjat – sellaisetkin, joihin ei itse olisi ensimmäiseksi tullut tarttuneeksi. Osa oppimisrutiinia on myös se, että hän on eläkevuosiensa varrella tehnyt muistiinpanot kaikista lukemistaan kirjoista, tällä hetkellä koossa on havaintoja jo 270 sivun verran.
Yksi osa seniorivaiheen elämää on myös oman historiatiedon dokumentointi. Samalla on tarjoutunut tilaisuus kirjoittaa muistojaan ja elämäänsä tarinaksi lapsenlapsille. Kukapa ei olisi odottanut sitä päivää, kun eläkkeelle jäätyään kaivaa esiin vuosikymmenten aikana pinotut kenkälaatikot ja alkaa järjestellä niitä kuuluisia valokuviaan?
Marjutin lapsuudenkodissa osattiin arvostaa suomalaista oppimista ja koulunkäyntiä. Vanhemmat olivat kiinnostuneita monenlaisista ympärillä olevista asioista muun muassa vieraista kielistä ja kulttuureista. Kansainvälisyys oli osa työtä ja arkea jo silloin. Niinpä 4-vuotias Marjutkin ymmärsi, että ”täytyyhän sitä ihmisen jotain tietääkin”. Kotoa omaksuttu asenne, että kaikkea voi opiskella eikä mitään työtä kannata väheksyä, on säilynyt koko eliniän; kaikki aiemmin opittu on kumuloitunut ja siten pohjustanut myöhempiä opintoja.
Marjutin ura painottui tietotekniikan asiakas- ja koulutustyöhön, josta hän jäi pois tietotyön suurissa murrosvaiheissa ja eläköityi noin 20 vuotta sitten. Hän on nähnyt kiinnostavan muutoksen isoista, huoneenkokoisista tietokoneista nykyisiin kannettaviin ja taskukokoisiin laitteisiin. Vuodesta 2011 alkaen hän on ollut mukana Ikääntyvien yliopistossa. Sekä työ- että vapaavuosiin on mahtunut niin avoimen yliopiston kuin kädentaitojenkin oppia. Aina – niinä lapsiperhearjenkin kiireisinä ja täysinä aikoina, jolloin opiskelu toi toivotun muutoksen arkirutiineihin.
Tällä hetkellä Ikääntyvien yliopiston luentotarjonta antaa Marjutille haastetta kaivaa muistista aiemmin opittuja asioita, jotka nivoutuvat nykytietoon uudella tavalla. Näin esimerkiksi aihe Veren monet tehtävät (professori Riitta Lassila, HY, 16.10.2024) rakentui kouluaikojen tiedolle DNA:sta. Myös tieteen ja taiteen symbioosi on avautunut ihan uudella tavalla: Miten tieteellisen tekstin kirjoittajasta kehittyy kaunokirjailija tai valokuvaajasta taidekentän analysoija? Jo keskiviikkoisen luennon odotus kohottaa mieltä, ja sen jälkeen olo on hykerryttävä ja elähdyttävä!
**
Eipä olisi haastattelija voinut antoisammin viettää muutamaa tuntia elämästään! Mikä määrä onnistumista, oppimista, innostusta, kokemuksia ja tietoa. Yritetäänpä summata se otsikon kysymys.
Peruslähtökohta näyttää olevan kaikilla se, että
- aikuisena opiskelu ei muuta elämää, vaan syventää, avartaa ja rikastuttaa sitä
- opiskelu tuo vapauden ja uuden oppimisen eetoksen sekä lisää kiinnostusta työhön ja elämään
- se on kuin hengittäminen!
- opiskelu pitää aktiivisena ja antaa päiviin rytmin ja aikataulun
- sen myötä saa uusia ystäviä ja erilaisia ajatuksia
- tietämisen palo ja tiedonjano ovat liikkeelle paneva voima, keino välttää henkinen laiskuus
- ihminen tuntee olevansa enemmän ja vahvemmin elossa, kun seuraa asioita ja on mukana ympäröivässä maailmassa
- on mahdotonta ymmärtää, kun kysytään: ”Mitä mä tällä tiedolla teen?”
Haastattelun lopuksi toteamme yhdestä suusta, että tuntuu käsittämättömältä, miten näin rikkaasta ja monimuotoisesta koulutuksellisesta ja kulttuurisesta aihealueesta karsitaan ja leikataan.
