Teksti: Mirkka Kallio

 

Saksan Kasselissa asuu noin 200 000 ihmistä. Siellä on vuodesta 1955 järjestetty nykytaiteen näyttely Documenta. Tänä vuonna näyttely oli esillä 18.6.–25.9., jona aikana sen näki 738 000 henkilöä.

Tarkoitukseni ei ollut mennä Saksaan, mutta koronan jäljiltä oli hankalaa löytää Erasmus+ -matkan kohdetta. Suuri osa konferensseista järjestettiin etänä ja museot eivät olleet halukkaita ottamaan vierailijoita vastaan. Myös sekä Documenta että matkanjärjestäjän Sculpture networkin puolesta perumista harkittiin vielä huhtikuussa, mutta onneksi matka sittenkin onnistui.

Itselleni matkan parasta antia oli ihmisten tapaaminen, mutta myös sisältö. Kasselin matkan aikataulu oli erittäin tiivis ja ylimääräistä aikaa ei juuri jäänyt. Näyttelyyn opasti Sculpture networkin puolesta hollantilainen luennoitsija ja kriitikko Anne Berk, joka oli poiminut tarjonnasta valikoiman kiintoisimmista taideteoksista. Näyttelykierroksia seurasi keskusteluja näyttelyn sisällöistä. Konferenssiin osallistui yhdeksäntoista henkilöä ja kaksi järjestävän organisaation edustajaa. Berkin lisäksi saimme opastuksen näyttelyn yhteen osaan Isaac Godfrey Nabwanalta, joka tekee filmejä ugandalaisessa slummissa.

Baan Noorg Collaborativen teosThe Rituals of Things. Näyttelykierroksia seurasi keskusteluja näyttelyn sisällöistä. Kuva: Sculpture Network.

Sculpture network on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka tukee ja edistää kolmiulotteista taidetta. Verkosto on ollut olemassa 17 vuotta ja siinä on noin 1 000 jäsentä 40 maasta. Sculpture networkin mukaan digitaalisella aikakaudella on pakkomielle kuvista, jotka voidaan vastaanottaa missä tahansa ja milloin tahansa. Veistos puolestaan tarvitsee aikaa, koska veistos voidaan täysin ymmärtää vain suoran kokemuksen, kosketuksen kautta. Sculpture network tarjoaa taiteilijoille alustan oman taiteensa esittelyyn. Erilaisten tapahtumien kautta mahdollistetaan myös kohtaamisia ja keskustelua.

Näyttelyssä oppiminen ja tiedon jakaminen keskittyy eniten Fridericianumiin, jonka kuraattorit nimesivät Fridskuliksi eli kouluksi. Siellä taiteilijat eivät esitelleet ensisijaisesti valmiita teoksia, vaan projekteja, jotka hajottivat selkeät rajat taiteen, koulutuksen ja poliittisen aktivismin välillä. Kuva: Sculpture network.

Documenta, kaupungin ja valtion rahoilla

Documenta on voittoa tavoittelematon organisaatio, jota rahoittavat Kasselin kaupunki ja Hessenin osavaltio sekä Saksan liittovaltion kulttuurisäätiö. Näyttely sai alkunsa, kun taidemaalari ja akatemian professori Arnold Bode pyrki sodan jälkeen tuomaan Saksan takaisin vuoropuheluun muun maailman kanssa. Tänä vuonna Documenta järjestettiin viidennentoista kerran.

Documentan hallituksen puolesta kootaan kansainvälinen tuomaristo, joka nimeää jokaiselle näyttelylle taiteellisen johtajan. Tänä vuonna näyttelyn kuratoi taiteilijaryhmä Ruangrupa Indonesiasta. Ryhmä korostaa yhteisöllisyyttä ja siksi he ovat ottaneet käyttöön indonesialaisen termin lumbung, joka tarkoittaa varastoa, jossa ylijäämäriisi säilytetään kyläyhteisön käytössä. Tämä olikin varsin sopivaa, sillä Indonesian teollistuminen liittyy sen historiaan Hollannin siirtomaana ja maanviljelyä säätelevään lakiin vuodelta 1870, joka johti plantaasien ja tehtaiden perustamiseen. Ruangrupan sanaleikit viittaavat myös siihen, että useimmat taidehistorian käsitteet ovat olleet alun perin länsimaisia. Samalla tavalla he kävivät museoita ja näyttelytiloja vastaan laajentamalla taiteen ajatusta taideteoksesta yhteisöllisyyteen ja aktivismiin. Näyttelyyn oli kutsuttu noin 1500 taiteilijaa. He päättivät teoksista ja niihin käytettävistä rahoista työryhminä yhteisöllisesti, siis lumbungin mukaisesti. Myös vastuullisuus ja entisen teollisuuskaupungin uudenlaisen identiteetin muodostumisen taiteen kautta olivat vahvasti esillä.

Jatiwangi art Factory Indonesiasta. Teoksen kattotiilet toimivat myös yhteisöllisenä soittimena. Teos otti kantaa maaseutujen ihmisten oikeuksiin. Se oli esillä Hübnerin entisessä tehdasrakennuksessa. Kuva: Mirkka Kallio.

Documenta ei tapahtunut yksinomaan gallerioissa ja museoissa. Installaatioita ja projekteja löytyi ympäri kaupunkia, ja osa taideteoksista oli räätälöity julkisten paikkojen olosuhteisiin. Taiteen esittelyyn varatut tilat pyrkivät samalla edistämään kaupunginosien kehitystä hylätyistä teollisuusalueista kulttuurin avulla viihtyisiksi ja kiinnostaviksi. Kymenlaaksossa pohditaan uusiokäyttöä tyhjille teollisuuskiinteistöille ja taide olisi yksi mahdollisuus elävöittää tiloja. Ylipäätään taiteen ja teollisuuden yhteen liittäminen herätti mielenkiinnon ja sai pohtimaan, miten tätä voisi edistää. Taide voisi olla keino saada yleisö kiinnostumaan myös teollisuusteemasta. Voisivatko teollisuusalueet muodostaa uudenlaisen identiteetin taiteen kautta?

Kasselin teollinen historia ja taide

Teollisuus on välillisesti vaikuttanut Kasselin Documentan syntyyn. Teollisuus johti sotaan, sota johti tuhoon ja tuho johti uuteen alkuun. Pohjois-Hessenissä on louhittu keskiajalta lähtien mineraalivaroja.

Edelleen alueella louhitaan joka vuosi noin 20 miljoonaa tonnia kivisuolaa. Teollistuminen alkoi Kasselissa vuonna 1866, jolloin Henschelin tehdas erikoistui höyrykoneisiin. Natsien nousun jälkeen Kasselista kehittyi vahva teollisuus- ja rautatiekaupunki. Kaupungissa sijaitsi mm. Fieselerin lentokonetehdas sekä Henschel & Sohn, joka valmisti tankkeja. Tämän vuoksi kaupunki pommitettiin pahoin.

Nykyään Kasselin talousalue on täynnä maailmanlaajuisesti toimivia yrityksiä. Esimerkiksi Volkswagenilla on alueella konsernin toiseksi suurin tehdas, ja aurinkosähkö-invertterien tuotannon edelläkävijä SMA Solar Technology on myös suuri työllistäjä. Myös Daimler, Hübner-, Bombardier-, Krauss Maffei Wegmann-, Rheinmetall- ja AKG-yhtiöt ovat osa alueen erityistä osaamista. Näistä ainakin Volkswagen ja Hübner olivat Documenta 15-näyttelyn kumppaneita. Mielenkiintoisia esimerkkejä yhteistyöstä yritysten kanssa sovellettavaksi myös omaan toimintaan.

Documenta 15:n yksi tapahtumapaikka oli linja-auto-, juna- ja säiliökomponenttien valmistaja Hübnerin entinen tehdasrakennus Bettenhausenin alueella, jossa Hübnerillä oli aiemmin noin 7 500 m²:n kokoinen tontti. Samalla alueella on myös muita entisiä tehtaita, joita käytetään nykyään kulttuuritapahtumiin. Bettenhausenin alueen toivotaan hyötyvän Documenta 15:n kautta saadusta arvostuksesta. Alkuperäisessä suunnitelmassa kuraattorit olivat kiinnostuneita myös entisistä General Electricsin teollisuushalleista Lilienthalstrassella ja Kasselin kaupungin hiljattain remontoimasta Agathofstrassen kerrostalobunkkerista ja sinne suunnitellun kulttuurikeskuksen tiloista. Nämä kuitenkin jäivät lopullisesta suunnitelmasta. Kymenlaakso on kärsinyt teollisuuden rakennemuutoksesta ja siten kulttuurin ja teollisuuden yhteistyöstä olisi meillä opittavaa Kasselista.

Documenta on nostanut turismin ja palvelusektorin merkittäviksi työllistäjiksi Kasselissa. Menneiden vuosien näyttelyiden teoksia on kaupungissa jonkin verran. Niistä ehkä kuuluisin on Joseph Beuysin 7000 tammea vuodelta 1982. Alkuperäisten tammien vieressä on basalttikivi merkitsemässä niiden kuulumista taideteokseen. Beuysiltä ja vapaaehtoisilta kului viisi vuotta istuttaa puut. Toinen hyvin tunnettu on Jonathan Borofskyn veistos Taivaalle kävelevä mies, joka oli osa Documenta 9:ää vuonna 1992. Näissä teoksissa viehätti niiden osa paikallisessa kaupunkimaisemassa. Varsinkin Beuysin teos on hallitseva.

Taring Padi, People’s Justice, jota syytettiin antisemitistiseksi ja joka sensuroitiin kohun saattelemana. Anne Berk luennoi. Kuva: Mirkka Kallio.

Tänä vuonna näyttelyssä ei ollut yhtä keskeistä teosta, sillä kuraattorien pyrkimyksenä oli, että taiteilijoita ei arvotettaisi. Näyttelykritiikissään eräs kriitikko kirjoittikin: Make Friends, Not Art. Kuraattoreiden ajatus ei aivan onnistunut, sillä näyttelyn keskeisimmäksi teokseksi muodostui Taring Padi -nimisen ryhmän julisteenomainen People’s Justice, jota syytettiin antisemitistiseksi. Teos sensuroitiin ja sen ympärillä käytiin kiivasta keskustelua taiteilijan vapaudesta koko näyttelyn ajan. Kohun kautta se sai enemmän julkisuutta kuin mitä se muuten olisi saattanut saadakaan.

Matkani muut museot

Kasselissa kävin Hessenin osavaltion museossa (Hessisches Landesmuseum) ihastelemassa heidän kokoelmiaan kivikaudelta 1900-luvulle, sekä Ottoneum-museossa, joka on luonnonhistoriallinen museo. Hessenin osavaltion museossa alueen kehitystä käsitellään esihistoriasta nykypäivään. Siellä empire-pöydistä oli tehty vitriinien tasoja, mikä oli hyvin kaunista.

Frankfurtissa kävin Senckenbergin museossa ja Palmengartenin kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on yksi Euroopan suurimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Näissä parasta antia oli tarkastella näyttelyiden rakenteita. Senckenbergin museosta löytyy mm. Tyrannosaurus rex ja useampi Triceratops. Tämä museo oli vaikuttava. Vuosittaisia kävijöitä heillä oli (ennen koronaa) noin puoli miljoonaa. Esillä oli kymmeniä tuhansia eläinnäytteitä. Tämän lisäksi oli tuoreempia esittelyjä vesistöistä, meren syvyyksistä ja kierrätyksestä, jota esitellessä myös näyttelyrakenteet olivat teeman mukaisia. Erittäin luova oli näyttely otsikolla Rock Fossils on Tour. Se käsitteli eliöiden ”löytämistä” ja nimeämistä. Siinä oli otettu esille eri muusikoiden mukaan nimettyjä eliöitä ja muusikoiden musiikkia ja muuta tuotantoa. Sid Viciousin mukaan on mm. nimetty trilobiitti ja David Bowien nimen on saanut useampikin öttiäinen. Tässä näyttelyssä minua viehätti useampien alojen törmäyttämien ja ryhdyin miettimään miten saman voisi tehdä meidän museossamme.

Senckenberg-museo, Rock Fossils on Tour -näyttely. Kuva: Mirkka Kallio.