European Commission logo
Ustvari račun
Izberete lahko več besed z ločilno vejico

EPALE - Spletna platforma za učenje odraslih v Evropi

Blog

Train the Trainer Valenciassa 11.– 15.4.2022

Train the Trainer sparrasi kouluttajataitoja hyvin moikansallisessa ryhmässä. Tapahtumapaikkana Valencia Espanja ja kouluttajana Jacqui Ashton Smith.

Monikansallisuus yllätti positiivisesti

Kurssi oli erittäin kansainvälinen, kun sillä oli osallistujina 13 eri maasta yli 20 henkilöä. Kouluttajana toimi kokenut ja laaja-alaisesti monien eri teemojen ympärillä uransa aikana kouluttanut Jacqui Ashton Smith. Erityisen antoisaksi koulutuskokemuksen teki ohjaajan monien eri maiden kulttuurien tuntemus, joista Jackie kertoi runsaasti esimerkkejä. Loppujen lopuksi kouluttamisessa on tärkeää ohjaajan olla utelias ja kiinnostunut siitä, mitä koulutettavilla on annettavaa. Näin syntyy kohtaamisia, jotka tukevat oppimista. Train the Trainer -kurssilla hyödynnettiinkin osallistujien kokemuksia paljon. Koulutuksen aikana tehtiin ryhmätöitä, jaoimme kokemuksia kouluttamisesta sekä oppilaitosten toiminnoista ja käytänteistä eri maissa. Pystyimme hyödyntämään kansainvälistä ja melko suurta ryhmää vertaisoppimisessa. Kaikilla osallistujilla oli hyvät englannin kielen taidot ja he olivat hyvin aktiivisia koulutusaiheita käsiteltäessä. Kurssilaisten oman opetuksen oppiainekirjo oli laaja ja mielenkiintoinen. Opimme esimerkkien kautta harjoitteita, menetelmiä sekä käytännön koulutustaitoja. Ryhmä heittäytyi harjoituksiin, joita oli ohjelmassa päivittäin, hyvin luovasti ja toisiaan kannustavasti.

Hyvästä erinomaiseksi kouluttajaksi

Kurssilla hyvistä kouluttajista tehtiin erinomaisia, kuten Jacqui tavoitteensa ilmaisi. Käsittelimme eri oppimistyylejä, koulutusten rakentamista erilaisten tarpeiden mukaan sekä kulttuurien välisiä teemoja ja tarpeellisia näkökulmia. Koulutusten tavoitteiden määrittelyä, opetusmenetelmien ja –keinojen valintaa, koulutettavien erityistarpeiden huomioimista. Kurssin vetäjän kokemus kattoi myös erityiset oppijat, joten näitäkin asioita sivuttiin. Oivalsimme, miten merkittävä rooli aktiivisella kuuntelulla ja opiskelijoilta tulevien kysymysten käsittelyllä on sekä onnistuneen vuorovaikutuksen että opiskelijoiden motivaation kannalta. Käytännön harjoituksia oli paljon, kuten jo aiemmin todettiin. Niiden teemana oli äänenkäyttö, kehonkieli sekä mm. se miten kouluttaja voi edetä yllättävien ja haastavien koulutustilanteiden sattuessa kohdalle. Teimme jopa pienoisesityksiä haastavista koulutustilanteista, kuten yllättävä sähkökatko koulutustilanteessa, tulkin käyttö koulutuksessa sekä kiinnostuksen ylläpito ja herättäminen tai osallistujien aktiivisuustasoihin vaikuttaminen. Palautteen ja kritiikin rakentava vastaanotto on osa hyvän kouluttajan ammattitaitoa. Kurssilla käsiteltiin osallistujilta kerätyn palautteen käsittelyä ja korjaavan palautteen hyödyntämistä koulutusten ja kouluttajan itsensä kehittämiseksi. Opetuspaketti oli tiivis ja sen läpivieminen annetussa aikataulussa onnistui juurikin kurssilaisten hyvän kielitaidon ja oman kouluttajakokemuksen pohjautuen, kuten Jacqui Smith moneen kertaan totesi.

Arvioita odotusten täyttymisestä

Kurssi oli hyvin järjestetty, tiedotus ja toteutus toimivat myös. Kurssitilan koko oli aivan rajamailla suhteessa opiskelijaryhmään, mutta onneksi tila oli koulutuskeskuksessa, jossa saatoimme hyödyntää ryhmätöissä myös aula- ja kahvilatiloja. Kouluttajan pitkä työhistoria ja omat kokemukset olivat todella mahtavia. Opetuksessa käytetty materiaali oli sisällöllisesti relevanttia, mutta tekniseltä toteutukseltaan jäi jälkeen nykyaikaisiin esityksiin verrattuna. Videomateriaali oli pääosin 1900-luvun lopulta. Hyvin koulutusteemoja tukevat harjoitukset ja ryhmän hyvä vuorovaikutus antoivat tärkeän lisäarvon oppimiskokemukseen. Moninainen ja useista kansalaisuuksista koostuvasta kurssin osallistujajoukosta kehkeytyi innokas ja nauravainen ryhmä, joka yllätti meidät positiivisesti, osasimme nauraa myös itsellemme. Oli myös mielenkiintoista tutustua vapaa-ajalla Valencian siistiin ja toimivaan kaupunkiin. Jos olisimme itse järjestämässä vastaavaa koulutusta Suomessa, olisi tärkeää liittää ohjelmaan ohjattu opastus tai kiertoajelu ja paikallisen kulttuurin esittely. Myös yhteinen ruokailu, joka lisää yhteishenkeä ja palvelee koulutusaiheen sisäistämistä, voisi olla osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista ja palvelisi kulttuurien välistä ymmärtämistä.

 

Teksti: Tuula Hyystinmäki ja Riina Kylmälahti

Tämä blogikirjoitus on osa Erasmus+ -hanketta ”Demokratiaa vahvistamassa koulutuksen keinoin”. Neljän suomalaisen opintokeskuksen pedagogit oppivat hankkeessa eurooppalaisilta kollegoiltaan osallistumalla kursseille tai ”varjostamalla” kollegojen työtä (job shadowing) eri Euroopan maissa. Train the Trainer -kurssille osallistuivat Tuula Hyystinmäki Kansalaisfoorumista ja Riina Kylmälahti Suomen Nuorisoseurat ry:stä. Kurssin järjestävänä organisaationa toimi ShipCon.

Attachments
Login (1)

Want to write a blog post ?

Ne oklevajte!
Kliknite na spodnjo povezavo in pričnite s pripravo novega prispevka!

Zadnje razprave

Profile picture for user spelamoc.
Spela Mocilnikar

Vabljeni k spremljanju EPUO foruma Spretnosti za vse

Spretnosti so ključne – za posameznika in skupnost, za vsa življenjska obdobja in okolja!
Pridružite se nam 16. aprila in spremljajte EPUO forum v živo od 10. ure dalje

Več
Profile picture for user spelamoc.
Spela Mocilnikar

Finančne in potrošniške spretnosti za življenje Štirinajsti forum EPUO

Je obilica denarja blagor ali breme? Je pomanjkanje denarja od- in popravljivo? Gresta finančna in potrošniška pismenost vštric? Sta komplementarni ali se celo medsebojno izzivata? So finančne in potrošniške spretnosti enake oziroma enako pomembne vse življenje?
Pridružite se nam 16. novembra 2023 na spletnem dogodku in z nami poiščite odgovore na ta pomembna vprašanja.

Več
Profile picture for user spelamoc.
Spela Mocilnikar

Forum EPUO o osebnih (čustvenih) in medosebnih spretnostih za življenje

Spremljajte v živo trinajsti forum EPUO, v sredo 4. oktobra med 13. in 16:15 uro po spletu. Pogovarjali se bomo o še kako pomembnih spretnostih za življenje: o osebnih (čustvenih) in medosebnih spretnostih.

Več