Kansanopistojen ammatillisen koulutuksen yhteishankkeen tavoitteena oli hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisääminen. Tutustu hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin.
![TreeImage.](/themes/custom/epale/assets/images/placeholder_72x72_user_1.webp)
”Kansanopistojen Oikeus osata -hankkeessa on kehitetty valtavasti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja jaksamisen teemoja ja tapoja. Se näkyy myös valtakunnallisessa Amis-palautteessa. Esimerkiksi viime keväänä kansanopistot saivat hyvää palautetta ja keskiarvoja. Opiskelijat olivat tyytyväisiä henkilökohtaiseen opiskelun suunnitteluun ja opintojen vaikuttavuuteen liittyen. Kansanopistojen opiskelijat kokevat, että opiskelu kansanopistossa on laadukasta ja opiskelija saa tukea ja ohjausta koko opintojen ajan.”, pohti Suomen Kansanopistoyhdistyksen projektikoordinaattori Anni Henricson Oikeus osata -seminaarissa Mikkelissä lokakuun alussa.
Oikeus osata on ammatillisen koulutuksen laatu- ja kehittämisohjelma, jonka osana toteutettiin kansanopistojen ammatillisen koulutuksen yhteishanke Hyvinvointia ja osallisuutta kansanopistojen ammatillisesta koulutuksesta. Hanke on käynnissä marraskuusta 2020 joulukuuhun 2022.
Hankkeen tuotokset ja tulokset on koottu yhteen Ammatillisen koulutuksen toimintakäsikirjaksi. Käsikirja jakautuu neljän painopisteen ympärille. Jokaisen osion materiaalit ovat vapaasti verkossa luettavissa:
- Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksien ja opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen
- Liikkuva Amis -toiminnan ja Ammattiosaajan työkykypassin käytön laajentaminen
- Yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen
- Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittäminen
Hyvinvointia ja osallisuutta kansanopistojen ammatillisesta koulutuksesta -hanketta koordinoi Suomen Kansanopistoyhdistys. Kansanopistoista hankkeessa ovat mukana Kalajoen Kristillinen Opisto, STEP-koulutus, Kiljavan opisto, Suomen Nuoriso-opisto, Eurajoen kristillinen opisto, Haapaveden Opisto, Kankaanpään opisto, Kanneljärven Opisto, Paasikivi-Opisto, Peräpohjolan Opisto, Pohjois-Savon opisto, Raudaskylän Kristillinen Opisto sekä Rovala-Opisto. Hanketta rahoittaa Opetushallitus.
![Kansanopistoyhdistyksen logo.](/sites/default/files/styles/converted/public/2022-10/Uusin%2C%20Twitter%20%2819%29.jpg.webp?itok=d_IzTXSI)