European Commission logo
Luo käyttäjätili
Valitse useampi sana erotinpilkun avulla

EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

Resource Details

Resurssi

Vuoden tiedeartikkeli 2016 avaa psykoanalyyttisen näkökulman elinikäiseen oppimiseen

Artikkelissaan Elinikäinen oppiminen ja yksilöivä valta Saari tarkastelee elinikäistä oppimista hallintavallan ja psykoanalyysin näkökulmista. Aikuiskasvatustiede-ehden toimituskunta katsoo, että kirjoittaja lähestyy tematiikkaa omaperäisesti, analyyttisesti ja oivaltavasti.

Elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikkea elämän aikana tapahtuvaa oppimista myös tutkintoon johtavan koulutuksen ulkopuolella ja arjessa. Se voidaan nähdä myös yksilöön kohdistuvana velvoitteena ja hallintana, joka rohkaisee ihmistä ottamaan vastuun omasta oppimisestaan.

Hallinnantutkimusta ja psykoanalyysiä yhdistävässä analyysissaan Saari paljastaa, miten elinikäisen oppimisen ideologia ohjaa yksilöä tavoittelemaan aina uusia taitoja yhteiskunnan ja työelämän tarpeiden mukaan.

– Yksilön elämänkaari ei enää koostu selkeistä vaiheista, joissa koulutuksella ja oppimisella on oma paikkansa. Sen sijaan elämänkaari on pirstaloitunut koulutuksen, työn ja työttömyyden toisiaan ennakoimattomasti seuraaviin osiin. Elinikäisen oppimisen ideologia luo mielikuvia jatkuvasta uudelleenkouluttautumisen tarpeesta, Saari kirjoittaa.

Suomessa elinikäinen oppiminen on määritelty yhdeksi koulutuspolitiikan näkökulmaksi.

Aikuiskasvatus-tiedelehdessä kohtaavat kasvatus- ja yhteiskuntatieteilijät, nuoriso- ja työelämätutkijat sekä politiikan ja käytäntöjen tutkijat. Aikuiskasvatusta julkaisevat Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ATS ry. Vuoden tiedeartikkeli on julkaistu Aikuiskasvatus 2016/1. 

 

Resource Details
Resurssin laatija
Antti Saari
Resurssin tyyppi
Tutkimukset ja raportit
Maa
Suomi
Julkaisupäivämäärä
Asiakirjan kieli
suomi
Login (0)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to add a resource ?

Älä epäröi tehdä niin!
Napsauta alla olevaa linkkiä ja aloita uuden resurssin julkaiseminen!