Resource Details
RESURSĂ

Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi

Kielikoulutus_2

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön sektorilla on tehty lyhyen ajan sisällä useita lainsäädäntöä, rakenteita ja rahoitusta koskevia uudistuksia maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten koulutuksen kehittämiseksi. Erityisesti on toteutettu toimia koulutus- ja työllistymispolkujen nopeuttamiseksi ja tukemiseksi.

  • Aikuisten perusopetus on uudistettu kokonaisuudessaan.
  • Kotivanhempien koulutusmahdollisuuksia on parannettu uudella vapaan sivistystyön koulutuksella; kansanopistoihin, kansalaisopistoihin ja muuhun vapaaseen sivistystyöhön luotiin uusi koulutusmalli erityisesti luku- ja kirjoitustaidon ja suomen kielen opiskeluun.
  • Ammatilliseen koulutukseen pääsyä on edistetty joustavoittamalla kielitaitovaatimuksia. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän ja henkilökohtaisen tuen mekanismien on määrä tukea mm. opintoihin integroitavaa kielenopetusta.
  • Myös maahanmuuttajien osaamisen tunnistamis- ja tunnustamispalveluihin on lisätty määrärahoja. Opetushallitus on kouluttanut ohjaustyötä tekeviä ulkomaisten tutkintojen tunnustamiseen. Lisäksi on tuotettu uutta materiaalia eri kielillä, muun muassa Opettajaksi Suomessa ulkomaisen koulutuksen perusteella –opas sekä kaavioita ulkomaisista koulutusjärjestelmistä.
  • Kulttuurin puolella on edistetty maahanmuuttajien ja suomalaisten välistä kanssakäymistä ja mahdollisuuksia tutustua suomalaisten tapoihin ja kulttuuriin sekä helpotettu ja nopeutettu pääsemistä osalliseksi suomalaisesta yhteiskunnasta.

Tutustu Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimaan raporttiin maahanmuuttajien koulutuspoluista ja integroinnista fokuksen ollessa kipupisteissä ja toimenpide-esityksissä.

Resource Details
ISBN
978-952-263-613-3
Resource author
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Maahanmuuttoasioita koskeva työryhmä
Tipul de resursă
Politici naționale și europene
TARA
Suomi
Data publicării
Limba documentului
suomi
Login (0)

Want to add a resource ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new resource!