News
Notícias

Aikuiskasvatuksen teemaryhmä Kasvatustieteen päivillä

Ihmisiä luokassa

Yhteiskunnan ja työelämän ja muutokset haastavat niin yksilöitä, yhteisöjä kuin organisaatioitakin kehittymään, oppimaan ja löytämään uusia toimintatapoja. Aikuisväestön sivistyksen ja kasvatuksen tarpeita ja haasteita kehystävät tänä päivänä lisäksi ekokriisi(e)n uhka, populististen liikkeiden nousu, kaventuva tiedon muodostus ja eriarvoisuuden kysymykset. Pandemia on myös haastanut työelämää ennennäkemättömällä tavalla ja asettanut työntekijöitä erilaisiin asemiin. Osalla työn intensifikaatio haastaa sekä yksilöiden että yhteisöjen hyvinvointia, osalla työt ovat loppuneet kokonaan.

Teemaryhmä kutsuu aikuiskasvatuksen ja -koulutuksen tutkijoita pohtimaan aikuiskasvatuksen tutkimuksen ajankohtaisia teemoja. Kasvatustieteen päivien aikana ryhmä käsittelee aikuiskasvatusta ja -koulutusta erilaisissa ympäristöissä ja erilaisilla toiminnan tasoilla. Tutkimuksen kohteina voivat olla esimerkiksi koulutuspolitiikka, arvot, koulutusinstituutioiden toiminta, aikuiskasvatuksen pedagogiikka, työssä oppiminen, tai koulutuksen kentän eri toimijat ja toimintamuodot. Abstraktiehdotuksia otetaan vastaan 16.8. - 3.10.2021.

Lisätietoa Aikuiskasvatuksen teemaryhmästä Kasvatustieteen päivillä löydät täältä.

Uutinen on julkaistu alun perin Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ry:n verkkosivuilla 17.8.2021

Login (0)

Quer escrever um artigo?

Não hesite em fazê-lo!

Clique na ligação abaixo e comece a publicar um novo artigo!

Discussões mais recentes

Focos temáticos 2021 da EPALE. Vamos começar!

Convidamo-lo(a) a enriquecer o que definimos para que este seja um ano intenso, contando com os seus contributos e experiência! Vamos começar por participar nesta discussão online. A discussão terá lugar a 9 de março de 2021, terça-feira, entre as 10:00 e as 16:00 CET (9:00 / 15:00 Lisboa). A discussão escrita será precedida por uma transmissão ao vivo com uma introdução aos focos temáticos de 2021 e será apresentada por Gina Ebner e Aleksandra Kozyra, da Associação Europeia para a Educação de Adultos (EAEA), em representação do Conselho Editorial da EPALE.

Mais

Debate da EPALE: o futuro da educação de adultos

A 8 de julho de 2020 (quarta-feira), com início às 10 horas e encerramento às 16 horas (CEST), a EPALE irá promover um debate online sobre o futuro da educação de adultos. Vamos discutir sobre o futuro do setor da educação de adultos, os novos desafios e oportunidades. O debate será moderado pela especialista da EPALE Gina Ebner, secretária-geral da EAEA.

 

Mais

Comunidade EPALE: partilhe os seus exemplos de boas práticas e de projetos bem-sucedidos no âmbito da educação para a cidadania

No âmbito do foco temático na Educação para a Cidadania, queremos ouvi-lo(a) a si – membro da comunidade EPALE – sobre exemplos de boas práticas e de projetos bem-sucedidos no âmbito da Educação para a Cidadania para adultos.

Mais