chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE - Elektronisch platform voor volwasseneneducatie in Europa

Leermiddel

TAIKOJA verkottaa aikuisten perustaitoja kehittäviä hankkeita

Taal: FI

Gepost door Maarit Mäkinen

/nl/file/taikojalogowww3-3pngtaikoja_logo_www3-3.png

 

TAIKOJA on Suomen opetus-ja kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaan kuuluva koordinointihanke. Taito-ohjelman tavoitteena on aikuisväestön luku-, numero- ja tietoteknisten taitojen kehittäminen erityisesti niiden väestöryhmien keskuudessa, joilla heikot taidot hankaloittavat arkielämässä toimimista. 

TAIKOJA-hankkeen tehtävänä on verkottaa perustaitoja kehittäviä hanketoimijoita ja viedä hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja osaksi pysyviä koulutusrakenteita. Taito-ohjelmaan kuuluu kahdeksan hanketta, ja alkuvuodesta 2018 määrä lisääntyy.

TAIKOJA-hanke järjestää muun muassa aikuisten perustaitojen kehittämistyöhön liittyviä koulutuksia ja seminaareja (esim. vertaisoppiminen ja digitaidot), joista ilmoitetaan hankkeen nettisivuilla. TAIKOJA tekee myös Taito-ohjelman tematiikkaan liittyvää tutkimus-ja arviointityötä.

Konsortiossa ovat mukana: Tampereen yliopisto, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Hämeen ammattikorkeakoulu sekä Opintokeskus Sivis.

Tutustu toimintaamme ja ota yhteyttä!!

Auteurs van het materiaal: 
Maarit Mäkinen
Publicatiedatum:
vrijdag, 5 januari, 2018
Type materiaal: 
Casestudy
Land:
Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn Share on email