Resource Details
RIŻORSA

"Missä tässä liiterissä voi kirjoittaa ne eropaperit?" : Nuorten kokemuksia toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttämisestä ja oppilaitoksen tarjoamasta sosiaalisesta tuesta keskeyttämisprosessin aikana

Tutkimuksessa pyrittiin löytämään vastauksia siihen, millaisiksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen keskeyttäneet nuoret kuvaavat keskeyttämisprosessiaan sekä ammatillisen oppilaitoksen tarjoaman sosiaalisen tuen kokemuksia keskeyttämisprosessin aikana.

Lisäksi pyrittiin löytämään syitä keskeyttämiseen sekä selvittämään minne opintonsa keskeyttäneet nuoret ovat ohjautuneet keskeyttämisensä jälkeen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tapaustutkimus. Laadullisen tutkimusotteen hengen mukaisesti tarkoitus ei ollut tehdä päätelmiä aineistosta yleistettävyyttä ajatellen, vaan kuvata nuorten yksilöllisiä näkökulmia opintojen keskeyttämisestä.Kohdejoukon muodostivat erään ammatillisen oppilaitoksen kahdeksan 17–20- vuotiasta opintonsa negatiivisesti keskeyttänyttä nuorta. Negatiivisella keskeyttämisellä tarkoitetaan opintojen kokonaan päättämistä, eikä esimerkiksi siirtymistä toiselle opintoalalle.

Nuorten kokemukset kerättiin teemahaastattelun keinoin. Tulokset esitetään neljään ryhmään luokiteltuina tarinoina keskeyttämisen syyn mukaan. Tulokset kertovat opintojen keskeytyneen väärien odotusten, terveydellisten syiden, teoriapainotteisuuden sekä väärän alan valinnan vuoksi.

Jokaisen nuoren tarina oli yksilöllinen ja keskeyttämiseen vaikuttivat monet tekijät. Nuoret harkitsivat päätöstään useita kuukausia ja kaikilla haastatelluilla nuorilla lopullista päätöstä edelsivät poissaolot.

Kokemukset sosiaalisesta tuesta olivat vaihtelevat. Sosiaalista tukea oli tarjolla oppilaitoksen eri opiskelijahuollon toimijoilta kaikissa muodoissaan, mutta se ei välttämättä kohdannut nuorten tarpeita. Esille nousi informatiivisen tuen tarve keskeyttämistilanteessa. Nuoret olisivat kaivanneet enemmän ohjausta ja neuvoa siihen, mitä tehdä opintojen keskeyttämisen jälkeen.

Resource Details
Awtur(i) tar-Riżorsa
Tuuli Pieviläinen
Ittajpja r-Riżorsa
Studju tal-Każ
Pajjiż
Data tal-Pubblikazzjoni
Lingwa tad-dokument
Login (0)

Want to add a resource ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new resource!