Skip to main content
News
Aħbarijiet

Tule mukaan kestävän kehityksen kansalaisraatiin

Kestävän kehityksen kansalaisraatiin etsitään jälleen osallistujia. Kansalaisraadin jäsenet ottavat kantaa kestävän kehityksen eri näkökulmiin, kuten luonnon ja ympäristön tilaan sekä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Kansalaisraadin tuloksia hyödynnetään hallituksen ja eduskunnan työssä kestävän kehityksen edistämiseksi.

Kestävän kehityksen kansalaisraati toteutettiin Suomessa viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja nyt raadin työskentely saa jatkoa.

”Kestävän kehityksen kansalaisraati oli onnistunut kokeilu, ja saimme arvokasta tietoa kansalaisten näkemyksistä siitä, missä asioissa Suomen tulisi parantaa toimintaansa. Raatilaiset toivoivat parannusta muun muassa luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja työ- tai koulutuspaikkaa vailla olevien nuorten määrän vähentämiseen. Raadin toimintaa on nyt kehitetty osallistujien antaman palautteen perusteella. Kyselystä on saatu viimevuotista lyhyempi ja kevyempi, kun kukin osallistuja ottaa kantaa vain osaan kansallisen seurantakokonaisuuden indikaattoreista”, kertoo kestävän kehityksen kansallisen seurantaverkoston puheenjohtaja Sami Pirkkala valtioneuvoston kansliasta.

Pirkkala pitää tärkeänä, että tänäkin vuonna kansalaisraatiin saadaan mukaan ihmisiä monipuolisesti eri alueilta ja ikäluokista.

'”Raatilaisten ei tarvitse olla kestävän kehityksen asiantuntijoita, vaan perehtyminen asioihin tapahtuu osana kyselyä. Osallistumista voi siis suositella siinäkin mielessä, että se samalla lisää omaa tietämystä kestävän kehityksen avainkysymyksistä”, hän muistuttaa.

Miten kansalaisraati toimii?

Kansalaisraadin jäsenet vastaavat itsenäisesti kertaluonteiseen verkkokyselyyn kestävän kehityksen tilasta. Raati työskentelee 20.–26.1. ja mukaan pääsee ilmoittautumalla 19.1. mennessä. Raati on kaikille avoin ja siihen osallistuminen vie aikaa muutaman tunnin.

Raadille osoitettu kysely perustuu valtioneuvoston kanslian ylläpitämiin kestävän kehityksen indikaattoreihin, niistä laadittuihin asiantuntija-analyyseihin sekä kansalaiskeskusteluun. Indikaattoriaineisto on jaettu seurantakoreihin, jotka tutkijat ja asiantuntijat ovat yhdessä kehittäneet.

Mihin kansalaisraatia tarvitaan?

Tutkijat ja virkakunta arvioivat kestävän kehityksen tilaa tutkitun tiedon pohjalta, mutta eivät sitä, onko tila hyvä vai huono. Arvovalintoihin ja päätöksenteon tueksi kaivataan kansalaisten ääntä. Päättäjien on arvokasta tietää, mihin asioihin kansalaiset toivovat parannusta.

Kansalaisraadin tuloksia käytetään muun muassa hallituksen vuosikertomuksessa, jossa hallitus raportoi työstään eduskunnalle. Lisäksi virkakunta käyttää tuloksia arjen työssään.

Kansalaisraadin tulostilaisuus järjestetään 13. helmikuuta yhteistyössä Helsingin yliopiston kestävyystieteiden instituutin kanssa.

Lisätietoja: Kestävän kehityksen kansallisen seurantaverkoston puheenjohtaja Sami Pirkkala, p. 0295 160 487, valtioneuvoston kanslia

Ilmoittaudu kestävän kehityksen kansalaisraatiin

Uutinen on ensimmäisenä ilmestynyt Valtioneuvoston tiedotteessa

Login (0)

Trid lingwa oħra?

Dan id-dokument huwa disponibbli wkoll f’lingwi oħra. Jekk jogħġbok agħżel waħda hawn taħt.

Trid tikteb artiklu?

Toqgħodx lura milli tagħmel dan!

Ikklikkja l-link t’hawn taħt u ibda ibgħat artiklu ġdid!

L-aħħar diskussjonijiet

EPALE 2021 Thematic Focuses. Let's start!

We invite you to enrich what is set to be an intense year ahead with your contributions and expertise! Let's start by taking parto in this online discussion. The online discussion will take place Tuesday 9 March 2021 from 10 a.m. to 4 p.m. CET. The written discussion will be introduced by a livestream with an introduction to the 2021 Thematic Focuses, and will be hosted by Gina Ebner and Aleksandra Kozyra of the EAEA on the behalf of the EPALE Editorial Board.

More

Diskussjoni ta’ EPALE: Il-forniment ta’ tagħlim ta’ ħiliet bażiċi

Il-ħiliet bażiċi huma trasversali. Dawn mhumiex rilevanti biss għall-politika edukattiva, iżda huma rilevanti wkoll għall-politiki tal-impjiegi, tas-saħħa, soċjali u ambjentali. Il-bini ta’ miżuri ta’ politika koeżivi li jappoġġjaw lill-persuni bi ħtiġijiet bażiċi ta’ ħiliet huwa meħtieġ mhux biss biex il-Perkorsi ta’ Titjib tal-Ħiliet ikunu suċċess, iżda wkoll biex jgħinu fil-bini ta’ soċjetajiet aktar reżiljenti u inklużivi. Id-diskussjoni online se ssir f’din il-paġna fis-16/17 ta’ Settembru bejn l-10:00 u s-16:00 CET u se tkun immoderata mill-Koordinaturi Tematiċi ta’ EPALE tal-EBSN

More