Skip to main content
Resource Details
Ресурси

Leikkiä kynällä: Ikääntyvien yliopistotoiminta tuo demokratiaa opiskeluun

Ikääntyvien yliopistotoiminta käynnistyi vuonna 1973 Ranskassa, Toulousen yliopistossa. Lähtökohtana oli tarve demokratisoida opiskelumahdollisuuksia: tiede kuuluu kaikille.

Samalla periaatteella ikääntyvien yliopistotoimintaa on järjestetty Tampereella ja Pirkanmaalla jo lähes 30 vuotta. Toiminnan aloitti vuonna 1989 Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus yhteistyössä Pirkanmaan kansalaisopistojen kanssa. Yliopistosta ikääntyvien yliopistotoiminta siirtyi Tampereen kesäyliopistolle vuonna 2011.Tampereella ikääntyvien yliopistotoiminnan keskiössä ovat keväisin ja syksyisin järjestettävät luentotilaisuudet. Aiheet vaihtelevat historia-, taide-, ympäristö- ja yhteiskuntatutkimuksista avaruuden, logistiikan ja tulevaisuudentutkimukseen. Luentojen lisäksi kirjoittajakoulutukset ovat tärkeä osa Tampereen kesäyliopiston ikääntyvien yliopistotoimintaa. Tähän julkaisuun kirjoittajakoulutusten ohjaaja FM Ulla Vehmasaho on koonnut kurssilaisten tekstejä, joiden mukana piirtyy kuva monipolvisesta, merkityksellisestä elämästä.

Resource Details
Resource author
Ulla Vehmasaho
Вид ресурс
Друго
Земја
Датум на објавување
Language of the document
Login (0)

Want to add a resource ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new resource!