chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Eiropas Pieaugušo izglītības e-platforma

 
 

Emuārs

Virpi Markkanen: Kokemuksia Roomasta

27/02/2019
by Anna Kirstinä
Valoda: FI
Document available also in: EN SV

/lv/file/kuvaroma2jpgkuva_roma_2.jpg

Minulla oli hieno mahdollisuus osallistua vielä viime hetkillä Siviksen, KSL:n ja Kansalaisfoorumin yhteiseen Erasmus+ -liikkuvuushankkeeseen. Sain peruutuspaikan ja pääsin mukaan eurooppalaisille opettajille suunnatuille kursseille. Tämä oli minulle tosi hieno ja mieluinen mahdollisuus!

Kurssin valinta oli vaikea, vaihtoehtoja oli paljon ja itseä kiinnostava kurssi pitäisi olla vahvistettu, että se ylipäätään järjestetään ja sen pitäisi vielä sopia omaan aikatauluun. Erinäisten vaiheiden jälkeen kurssikseni valikoitui Infol Roman kurssi Coaching for teaching. Coaching on aihe, joka kiinnostaa ja uskon, että siitä on paljon hyötyä opetuksessa, asiakaspalvelussa ja ylipäätään ihmisten välisessä kommunikaatiossa niin töissä kuin elämässä ylipäätään. Laukku pakattiin ja kohti Roomaa, hieman perhosia vatsassa!

Sukkuloituani kurssipaikalle läpi kiivastahtisen Rooman maanantaisen aamuruuhkan, tapasin eurooppalaiset kollegani ja Infolin väen. Vastaanotto oli oikein lämmin ja tunsin itseni tervetulleeksi. Ryhmämme ei ollut suuri, osallistujia oli Turkista yhteensä neljä, Kroatiasta, Kyprokselta ja Suomesta kustakin maasta yksi. Turkkilaisista vain yksi puhui englantia, joten kommunikointimme oli rajallisempaa heidän kanssaan. Hymyllä, positiivisella elekielellä ja muutamin sanoin pääsi hyvin alkuun. Kroatialainen leidi osoittautui oikein puheliaaksi, napakaksi ja määrätietoiseksi. Kyproksen osallistuja toi hieman pohdiskelevampaa näkökulmaa ja kertoi hyvin paljon myös omasta elämästään. Ja suomalainen? Jaa-a, minä taidan olla jäävi sanomaan sitä.

Saamamme ennakkoinfo ei ollut kovinkaan perusteellista mutta siitä selvisi, että Loris Mitrutti olisi opettajamme neljä päivää ja yhtenä päivänä Mariangela Spadafora olisi kanssamme. Loris oli myös tuolloin kanssamme, mutta sillä erää tulkin ominaisuudessa.

Opettajamme Loris osoittautui mitä mainioimmaksi tyypiksi. Hän puhui myös todella hyvää englantia ja artikuloi selkeästi. Kielen puoleen ei tarvinnut siis jännittää! Tutustuimme erilaisiin malleihin mm. palautteen antamisesta, konfliktien ratkaisussa ja hyvien tavoitteiden asettamisessa. Puhuimme paljon kommunikaatiosta, coachingista, luottamuksesta ja vaihdoimme paljon kokemuksia. Välillä olisin toivonut Lorisin ottavan enemmän ohjaksia ja suitsivan keskustelua mutta hän oli todella kohtelias, eikä hän juurikaan rajoittanut keskustelua, mikä välillä minun mielestäni eksyi välillä vähän liian kauas aiheesta. Tiedän, että hän oli valmistellut tunnit todella huolellisesti, välillä harmitti, että paljon jäi käsittelemättä sellaista sisältöä, mitä hän oli suunnitellut. Ryhmäläisemme tiedostivat, että he olivat hyvin tilaa vieviä, mutta tämä jäi vielä havaintojen tasolle, vaikka sovimme tökkäävämme toisia olkapäähän, kun keskustelu eksyy.

Ryhmämme oli monikulttuurinen ja monikielinen, myös tulkkaamiseen meni oma aikansa. Keskiviikkoillan opettajamme puhui vain italiaa, Loris tulkkasi meille englanniksi ja turkkilaisilla oli oma tulkki. Onneksi teimme myös harjoituksia, jolloin pääsimme työskentelemään pienissä ryhmissä.

Minä ystävystyin kurssin aikana kyproslaisen Kiriyaksen ja kroatialaisen Zeljkan kanssa. Vietimme yhdessä kahvitauot ja Zeljkan kanssa illatkin. Meistä muodostui tiivis porukka. Keskustelimme paljon kaikesta, myös kurssissa. Meille selvisi ”hauska” pikkudetalji. Olimme kaikki kolme ilmoittautuneet eri kursseille, kuitenkin opiskelimme koko ajan yhdessä. Todennäköisesti turkkilaisetkin olivat ilmoittautuneet eri kurssille, heillä tosin oli omaa eriytettyäkin ohjelmaa. Tämä hieman hämmensi meitä ja tästä keskustelimme pitkään. Juttelimme tästä keskenämme ja myös opettajallemme. Kukin kutsukoon tätä sopivaksi katsomallaan nimellä, italialaista suurpiirteisyyttä tai mitä se olikaan, totesimme, että kaikkien meidän kurssien aiheita kyllä käsiteltiin. Tästä sitten hieman vitsailimme että ”kenen päivä” kulloinkin oli.

Infolin johtaja puhui hurmaavalla italialaisella aksentilla ja Suomi tulikin hänen suustaan ”Finelandina”. Siltä minusta tuntuikin varsinkin ensimmäisenä päivänä, sillä suomalaista koulusysteemiä suorastaan suitsutettiin. Katsoimme jopa klipin amerikkalaisen dokumentaristin Michael Mooren dokumentista, jossa käsiteltiin suomalaista koulujärjestelmää. Olin kyllä todella ylpeä suomalaisesta järjestelmästä ja toivon, että asia pysyy suitsutuksen arvoisena tulevaisuudessakin.

Opin uusia asioita, joita varmasti voin hyödyntää työssäni, pääsin kokemaan kurssin totaalisesti toisenlaisessa kulttuurissa kuin rakas ”Finelandini”. Ehkä arvostan enemmän suomalaista, vähän jämptimpää tapaa toimia, mutta tämä oli minun italialainen kokemukseni. Kaikki toimi kuitenkin loppujen lopuksi ja kurssista jäi enemmän käteen kuin mitä ensimmäisen päivän jälkeen uskalsin odottaa. Eurooppa on iso maanosa ja mailla on omat tapansa toimia, suomalaista jämptiyttä arvostetaan mutta on asioita, joissa voimme ottaa oppia rennommastakin kulttuurista. Siis molemminpuolista kulttuurivaihtoa. Rooma tarjoaa mitä upeimmat puitteet omaehtoiselle iltaohjelmalle. Olin myös iloinen, että löysin ystävän kenen kanssa viettää nuo illat, keskusteluja käyden ja samalla vahvistaen omaa englannin kielen taitoa.

Ja palatakseni tuohon aiempaan tuumailuuni, mitä Suomen edustaja toi ryhmään. Ryhmän edessä tekemässäni coaching-harjoituksessa sain kiitosta mm. aktiivisesta kuuntelusta, empaattisesta läsnäolosta ja hiljaisuudesta, sen olematta kuitenkaan kiusallista. Ja kun savuttava lähibussimme eräänä aamuna sammui kesken matkan, se oli suomalainen, joka kaivoi navigaattorin puhelimestaan ja johdatti joukkoa kohti kurssipaikkaa. Tosin italialainen bussimme otti meidät tovin käveltyämme kyytiin kovaäänisten tuuttausten saattelemana. Kaikki taas kerran järjestyi. Bussikuski heilautti tyylikästä kaulaliinaansa ja matka jatkui kohti koulua.

Kokemus oli mahtava ja tulen muistamaan tämän viikon aina. Kannustan myös kaikkia kollegoita tarttumaan tähän hienoon eurooppalaisen yhteisömme tarjoamaan mahdollisuuteen, olemaan avoin, jakamaan omia kokemuksia, kuuntelemaan muita ja oppimaan toisilta. Viikko jännitti minua mutta tässä se taas nähtiin: poistumalla mukavuusalueelta tulevat isoimmat oivallukset.

Virpi Markkanen

Opintokeskus Sivis

 

Tämä blogikirjoitus on osa alunperin englanninkielistä artikkelisarjaa aikuisoppimisen sektorille sijoittuvista oppimiskokemuksista Euroopan laajuisessa kontekstissa. ERASMUS+ KA1-hankkeemme on nimeltään “European Educational Know-how Supporting Civil Society”.

 
TAKAISIN BLOGIN PÄÄSIVULLE
Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn