chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

Epale - Europos suaugusiųjų mokymosi elektroninė platforma

Tinklaraštis

Aikuisväestön osaamisen tunnistaminen

14/01/2020
Virva Muotka
Kalba: FI

Kuva:Canva

Aikuisväestön osaamisen tunnistamisen olisi aika olla vakiintunut osa kansallista järjestelmää myös Suomessa. Mallia tähän voisi hakea Euroopasta. Esimerkiksi Ranskassa on kansalaisoikeus päästä tunnistuttamaan oma osaamisensa niin eurooppalaisten avaintaitojen kuin yliopistotasoisen osaamisenkin kohdalla. Niin työssä kuin työelämän ulkopuolella oleva, ammatin vaihtoa suunnitteleva kuin terveyden tai vaikka vankilatuomion jälkeen uraohjausta tarvitseva pääsee ammattitaitoisten asiantuntijoiden ohjauksessa löytämään omat vahvuutensa, joiden päälle voi alkaa rakentaa sitä, mitä itse kukin kohdallaan tarvitsee.

Erasmus+ -rahoitteisella liikkuvuusmatkalla (OSTU –Oppia Euroopasta) me suomalaiset ammatillisen koulutuksen edustajat (Axxell Utbildning Ab, Omnia, Työtehoseura TTS) olemme päässeet paikan päälle seuraamaan Ranskaan avaintaitojen tunnistamisen prosessia. Olemme hyvin vaikuttuneita siitä, kuinka ehjän ja hyväitsetuntoisen oloisina aikuiset osallistujat vastaanottivat kakkukahvien kera todistuksensa siitä, että heidän työelämän perustaitonsa ovat kunnossa. Hehän osaavat vaikka mitä ja mitä eivät osaa, uskaltavat nyt lähteä opiskelemaan! Ranskan malliin kuuluu olennaisena osana henkilön omien voimavarojen herättäminen – kunnioittavasti ja kustannustehokkaasti.

Saksassa on kehitetty MYSKILLS -menetelmä, joka on valjastettu TE-hallinnon viranomaiskäyttöön. Menetelmään luuluu kasvokkain haastattelu monikielisiä kuvakortteja hyödyntäen. Korteilla selvitetään asiakkaan hiljainen tieto, mikä muutoin on haasteellista haastattelutilanteessa selvittää. Osallistujan ammatillinen osaaminen selvitetään MYSKILLS-mallissa kaksivaiheisesti kuviin perustuvalla tietokoneohjelmalla (sisältää 30 ammattia). Ensimmäisessä vaiheessa asiakas valitsee kuvavalikosta, minkä alan työstä hänellä on aiempaa työkokemusta. Sen jälkeen kyseisen alan työtehtäväkuvien avulla selvitetään, kuinka usein asiakas on kyseistä työtehtävää tehnyt. Lopuksi, kun on selvillä, mistä työtehtävistä kokemusta on eniten, tehdään varsinainen ammatillista osaamista mittaava kuviin perustuva testi .

Miten tämä kaikki poikkeaa Suomen malleista? Suomessa osaamista tunnistetaan kyllä koulutukseen hakeutumisvaiheessa, jolloin sitä peilataan kyseisen koulutuksen lähtökohtiin ja tavoitteisiin. Myös työnantajat tunnistavat osaamista haastatellessaan uutta työntekijää. Mutta jos ihminen ei tiedä, mitä koulutusta hakea tai ei halua koulutusta ylipäätään vaan vaihtelua nykyiseen työhönsä? Mistä esimerkiksi 50+ ikäinen ammattikoulupohjalla ikänsä töitä tehnyt henkilö voi tietää, mihin hänen osaamisensa tämän päivän työelämässä riittää? Suomessa usein vasta työttömyyden koittaessa ihminen saattaa havahtua siihen, että jo uuden työn hakemiseen tarvitaan taitoja, joita ei välttämättä ole työelämässä karttunut. Tämän edessä ihminen tuntee usein itsensä työmarkkinoilla epäkiinnostavaksi, vaikka itse asiassa hän todennäköisesti osaa vaikka mitä muuta työelämässä tarvittavaa, paitsi ei sujuvaa itsensä markkinoimista digitaalisilla työnhaun kanavilla.

Suomessakin on paljon osaamista aikuisväestön osaamisen tunnistamisesta. Nyt olisi viimeinkin aika tehdä siitä pysyvä osa järjestelmäämme myös koulutuksen ulkopuolella oleville niin, että sen hyödyt näkyisivät esimerkiksi työllisyyden ja työssäjaksamisen paranemisella, työurien pitenemisillä, ammatin vaihdon helpottumisella.

Päätämme hankkeemme yhteisellä levitysseminaarilla Omniassa 17.1.2020 klo 9-12. Tervetuloa!

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn