chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

e-Platforma za obrazovanje odraslih u Europi

 
 

Blog

”Ryhmän tuki sai jaksamaan paremmin koulun käyntiä.”

12/05/2016
by Erno HYVÖNEN
Jezik: FI

Opiskelijan kirjoitus on osa Nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) hyvät käytännöt portaalia.

Olen nyt 30-vuotias nainen ja vihdoin olisi tuleva ammatti opiskelun alla. Aloitin peruskoulun jälkeen lähihoitajalinjan, mutta se jäi silloin kesken, kun tuli kaikkea muuta elämässä vastaan, joka vei mennessään. Mutta jo silloin oli vahva tunne, että olin oikeassa paikassa. Myöhemmin olin sitä mieltä, etten ikinä koulutukseen palaa omien ongelmieni takia. Jouduin antamaan periksi ja palaamaan lähihoitaja koulutukseen, kun ei mikään muu ala tunnu kiinnostavan.

Kokeilin työkkärin kautta noita ihania 9e päiviä vähän eri paikoissa saadakseni työkokemusta erilaisista aloista ja kävin myös työhön valmennus- kurssilla, jonka kautta lopulta päädyinkin tuonne NAO-hakuun lähihoitaja kouluun. Olin välillä kirjastossa joitain esitteitä NAO-koulutuksesta katsellut ja miettinyt, että juuri ja juuri vielä olisin alle 29-vuotias, mutta en oikein kokenut olevani valmis siirtymään koulumaailmaan. Jos rehellisiä ollaan niin hakiessani kouluun en yhäkään tuntenut olevani yhtään valmis ns. normaaliin elämään todella pitkän masennukseni jälkeen, mutta päätin yrittää, kun jotain oli pakko keksiä eteenpäin päästäkseen.

Yllätyinkin paljon, kun sain kirjeen että olin kouluun päässyt. Olisin tahtonut iltakouluun, kun rytmini olivat todella nurinkurin, mutta saivat minut puhuttua pysymään NAO-ryhmässä, koska se oli todella pieni muihin ryhmiin verrattuna ja viihdyinkin paljon ryhmässämme. Olimme kaikki samassa tilanteessa niin oli helpompi itsenkin olla ryhmässä mukana. Kellään ei ollut aiempaa tutkintoa ja kaikkia jännitti miten jaksaa käydä koulua ja miten oppii kaiken tarpeellisen. Ryhmän tuki saikin varmasti jaksamaan paremmin koulun käyntiä. Oli turvallinen olo ryhmässä. Jokainen sai kertoa mielipiteensä asioista ja jokaista kuunneltiin ja ainakin pyrittiin kunnioittamaan vaikkei ajatusmaailma aina mennyt yksiin.

Välillä aina tuntuu motivaatio vieläkin häviävän, mutta tahdon todella ammatin. Koen yhäkin olevani oikeassa paikassa, niin on pakko vain jatkaa eteenpäin. Asiat saa onneksi yleensä sovittua, jos tulee ongelmia, kunhan vain on ajoissa yhteydessä opettajiin. Ja välillä tulee esteitä, joille ei voi mitään, niin on pakko vain sopeutua ja tehdä uudet suunnitelmat. Itse mursin ranteeni reilu viikko sitten ja nyt jääkin työssä oppiminen väliin, mutta tuleepahan ainakin vihdoin tämä fyysinenkin kuntoutus käytyä läpi henkilö kohtaisesti. Ja työssä oppimisen saan toivottavasti tehtyä kesäkuussa ja teorioihin pitäisi kuitenkin pystyä osallistumaan taas niiden alkaessa.  Itse ainakin koen onnistuneeni hyvin juuri sen takia, kun on saanut hyvin tukea ja neuvoa niin opettajilta kuin luokka tovereilta ja oma motivaatio on korkealla, kun on löytänyt sen oman alan ja tahdon saada ammatin ja päästä kiinni normaaliin elämään vihdoin.

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn