chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE - ríomhArdán d’Fhoghlaim Aosach san Eoraip

Blag

En halua oppia

10/12/2019
ag Jenni WESTÖ
Teanga: FI
Document available also in: EN RO ES EL PT CS PL HU DE FR SR

/ga/file/unwilling-learn-0Unwilling to learn

Unwilling to learn

 

Aikuisoppimisen innokkaimmatkin kannattajat ovat joskus haluttomia oppimaan. Miten voimme palauttaa kiinnostuksen työpaikalla oppimiseen ja aikuisoppimiseen yleisemminkin? EAEA:n pääsihteeri Gina Ebner kertoo aiheeseen liittyvistä ajatuksistaan.

Alkujaan tarkoituksenani oli kirjoittaa juttu Helsingissä järjestetystä Euroopan ammattitaitoviikosta. Sitten koin jotain hyvin erikoista yhden tapahtuman aikana ja päätin jakaa kokemukseni kanssanne.

Hieman taustaa: Olen toiminut aikuiskoulutuksen parissa noin 25 vuotta, ja oppiminen on osa elämääni. Yleensä se tarkoittaa epävirallista oppimista ja arkioppimista, ja hyvä niin. Minulla on elinikäisen oppimiskeskuksen, Lifelong Learning Platformin, rintamerkki, jossa lukee ”I’m still learning” osoituksena siitä, että oppimiseni jatkuu.

Mutta palataanpa vielä mainitsemaani ammattitaitoviikon tapahtumaan. Siellä puhuttiin tulevaisuuden taidoista (painopisteenä digitalisaatio, automaatio ja tekoäly). Yhdessä kohtaa meitä pyydettiin kertomaan älypuhelintemme välityksellä, arvelimmeko hallitsevamme kaikki tulevaisuudessa tarvittavat taidot. Monien muiden tavoin vastasin, että hallitsin osan niistä. Sitten yksi panelisteista totesi, oletettavastikin hyvin tarkoitusperin, että me (ja kaikki ne, jotka ilmoittivat, etteivät hallinneet tulevaisuuden taitoja) joutuisimme vielä oppimaan paljon ollaksemme valmiita tulevaisuuden työmarkkinoille.

Tästä alkoi outo kokemukseni. Reagoin toteamukseen välittömästi, melkeinpä fyysisesti. Hetkeen en saanut henkeä, ja ensimmäinen ajatukseni oli ”Mutta minä en halua oppia”, jota seurasi ajatus ”Minulla on rajallinen tulevaisuus työmarkkinoilla” (olen 55-vuotias) ja lopuksi ”Kellä on aikaa sellaiseen?”. Minua suoraan sanottuna kauhistutti. Ensimmäistä kertaa elämässäni en halunnut oppia (aiemminkin oli toki ollut hetkiä, kun en halunnut mennä kouluun, mutta tämä oli jotain ihan muuta). Aluksi tulkitsin tämän oleva merkki siitä, että hoiperteluni kohti hautaa oli alkanut. Olin siis lähestymässä sitä ikää, jolloin ihmisten ei omasta mielestään enää tarvitse oppia mitään – juuri niin kuin he, jotka pyrimme vakuuttamaan oppimisen hyödyistä ja hauskuudesta.

Ei tämä itse asiassa ole täysin totta. Olen juuri aloittanut kaksivuotisen luontovalokuvauskurssin. Suunnitelmissani on myös osallistua lepakoita käsittelevälle kurssille (rakastan lepakoita). Minulla on pitkä lista asioita, joita haluaisin tehdä ja oppia (esimerkkejä arkioppimisesta siis) sitten, kun minulla on aikaa: lukea Robert Musilin teoksia, oppia venäjää, tehdä vapaaehtoistyötä (ehkä lepakoihin liittyen), oppia puhumaan hollantia ja ehkä ruveta laulamaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun perheeni varsin vakuuttavasti kertoi minulle kuusivuotiaana, ettei minulla ollut sävelkorvaa.

Miksi ihmeessä reagoin niin vahvasti ja välittömästi? Hetken pohdittuani päättelin sen johtuvan ajatuksesta, että jotain pitää tehdä. Meidän pitää saavuttaa muiden taso. Meidän pitää päivittää osaamistamme ja oppia uusia taitoja. Meidän pitää hankkia kaikki tarvittavat taidot. Niinpä reagoin toteamalla kuuluvasti (sisäisesti): ”Eipäs pidä.” Minulla on kiireinen elämä, kuten monella muulla. Teen töitä, matkustan, hoidan asioita, myös ärsyttäviä sellaisia, kuten neuvottelut vakuutusyhtiöiden kanssa, yritän harrastaa liikuntaa, laittaa terveellistä ruokaa ja viedä hyvin vastahakoiset kissat eläinlääkäriin. Lista on loputon, ja sitä mukaa kuin saa yhden asian hoidettua, toinen ilmaantuu sen tilalle. Kaikista mieluisimmille asioille, kuten ystävien tapaamiselle tai teatterissa ja elokuvissa käymiselle, jää tämän takia vähän aikaa. Mihin ihmeeseen mahduttaisin sen oppimisen, jota minun PITÄÄ tehdä?

Yhtäkkiä oppiminen näyttäytyi minulle pakollisena ärsyttävänä asiana vakuutusten, asuntolainan, veroilmoitusten ja kuntoilun ohella. Sillä hetkellä ymmärsin täysin, miltä oppiminen tuntuu monien ihmisten mielestä. Elämämme on jo muutenkin kiireistä, älkää lisätkö siihen enää muita PAKOLLISIA tehtäviä. Vielä pahemmaksi kaikki muuttuu, jos oppimisesta ei ole näkyviä hyötyjä. Saanko sitten ylennyksen? Voinko siirtyä parempaan työhön? Monille oppiminen ei tuo (välittömiä) hyötyjä. Ei ihme siis, että he kieltäytyvät topakasti.

Kerrottuani nyt pitkällisesti omasta kokemuksestani esitän muutamia rationaalisempia pohdintojani aiheeseen liittyen:

Mitäpä jos muuttaisimme tapaamme puhua ammatillisesta koulutuksesta ja aikuiskoulutuksesta? Lakataan hokemasta, että ihmisten pitää oppia, kouluttautua, päivittää osaamistaan ja oppia uusia taitoja. Työpaikoilla voitaisiin puhua mahdollisuuksista, joita suunnitelmallinen oppiminen avaa, eikä siitä, että ”on pakko osallistua koulutukseen”. Itse asiassa työpaikkaoppimista voitaisiin järjestää entistä useammin työaikojen puitteissa työntekijöiden paineiden helpottamiseksi.

Ruvetaan puhumaan siitä, miten paljon iloa oppiminen voi tuottaa, ja siitä, miten paljon hyötyä oppimisesta on, vaikkei se aina olisikaan rahassa mitattavissa. Ei puhuta oppimisesta tehtävänä, vaan mielenkiintoisena ja palkitsevana toimintana.

Nautitaan kaikenlaisesta oppimisesta ja edistetään erilaisia oppimisen muotoja.

Oppiminen voi tehdä onnelliseksi.
 


Gina Ebner on EAEA:n (European Association for the Education of Adults) pääsihteeri ja opiskelijoille tarjottavan henkisen tuen teemakoordinaattori EPALEssa.

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn Share on email
Refresh comments Enable auto refresh

1 - 8 as 8 á dtaispeáint
  • Petra Steiner, wba's picture
    Dear Gina!

    Thanks so much for this article, I fully can unterstand what you mean. For me it seems to be a kind of pressure and its exhausting adults. What came into my mind, when you told about your experience is: isn´t it a question what we want (and have to) learn? ... More than just a question of whether we have to learn or not? Following this question it becomes important to think about our opportunity and freedom to choose, what we want to learn and which subject we would rather like to leave out. Many topics concerning every day management and "digitalisation" seem to not allow freedom of choice. Or is it possible to shape this external pressure als Community of adult educators?
    Best regards and a successfull 2020!
    Petra H. Steiner, Austria
  • Halmos-Németh Ágnes's picture
    Most ébredtem rá, hogy legtöbbször engem is a KELL zavart és zavar. Persze előfordul sokszor olyan is, amikor a kell címszó alatt elkezd érdekelni az, amit meg kell tanulnom és meg kell csinálnom a kell-en belül. Ugyanakkor azt gondolom, hogy egy bizonyos kor felett (szerencséseknek ehhez nem kell bizonyos kor) tényleg akkor okoz igazi örömöt a tanulás, ha az belső indíttatásból jön, azzal kezdek el foglalkozni, ami igazán érdekel, de eddig nem tehettem meg, hogy erre időt szakítsak. Akkor biztosan nagyon felszabadító lehet elhagyni a KELL-eket és válik igazi élménnyé a tanulás. A legjobb viszont az lenne, ha már a gyerekkortól megtanulnánk az örömtanulást. 
  • Claudio MARQUES's picture
    Je ne sais pas si je suis d'accord avec l'idée de ne pas vouloir apprendre. Je pense que c'est même impossible. Je pense qu'on aime tous apprendre car on pense. Les connaissances rentrent tous les jours dans notre vie. Pour moi apprendre c'est ma manière d'être avec moi et le monde mais nous sommes bien-sûrs tous différents. L'apprentissage peut-être récréatif, social, culturel ou technique mais je pense que tout apprentissage est important. 
    Obliger à apprendre, non? C'est comme obliger à manger.
  • Marzena Woch's picture

    W dzisiejszych czasach coraz mniej ludzi chce się uczyć, już dzieci od najmłodszych lat okazują niechęć do nauki. 
    Przyczyn może być wiele, jedni gonią za kariera, pieniędzmi, inni zniechęcają się w szkołach, przez forme prowadzonych zajęć, podejścia nauczyciela do ucznia. 
    Z kolei też brak checi do nauki wynika z naszego lenistwa, niechęci, również z przykładu znajomych, rodziny, którzy po skończeniu studiów nie potrafia znaleźć pracy w danym zawodzie. 
    Nauka jest ważnym elementem każdego z nas, uczy nas życia, pracy, relacji międzyludzkich, warto mimo wszystko uczyć się, i zdobywać nowe doświadczenia.
  • Krisztina Kotlárné Varga's picture
    Köszönöm a cikket, frissitő élmény volt olvasni. Ahogy a gyerekek is egyre kevésbé szívlelik, hogy megmondják nekik, hogy mit KELL csinálniuk, úgy a felnőtekre ez hatványozottan igaz. A prespektíva váltás, az új csomagolás lehetne egy jó megoldás erre, ahogy Ön ezt írja. Köszönöm!
  • EPALE SK's picture
    Dear Gina, 

    thank you for this article. We face it everyday and should be aware of this kind of "selling" adult learning almost exclusively in the context of labor market. Values, joy, personal fulfillment, social contacts and much more is what we also need to stress about further learning. And we often don´t.
  • Katrin Echtermeyer's picture
    Many thanks for the very personal insight. I think this kind of self-reflection is very important in education in general and in adult education in particular. This is not about "us" (the teachers) on the one hand and "the others" (the learners) on the other. We are all the "adults" to whom adult education is directed. If we reflect on what causes contradiction in us, we can avoid it for our offers - no MUST in connection with learning, for example. If we reflect on what appeals to us, what arouses our curiosity, what makes us want to learn, then we know better what is interesting for others. Certainly not for everyone, but for some more.
  • Anastasija Kravcenoka's picture
    Pilnībā piekritu par to, ka mācīšanās jābūt interesantai un aizraujošai aktivitātei, tad cilvēki mācīsies arī papildus, viņus nevien nespiedīs to darīt, bet viņi to darīs paši! Tas ir pats galvenais.