chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Kansallinen toimintapolitiikka ja rahoitus

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on haettavana avustuksia jatkuvan oppimisen hankkeisiin, joilla vastataan nopeasti työelämän osaajapulaan sekä tuetaan työllisyyden kuntakokeilun tavoitteita ja alueellisten toimintamallien kehittämistä. Avustusta voi hakea myös maahanmuuttajien osaamisen ja työelämävalmiuksien parantamiseen.

Kuntaliiton Kansalaisopistoverkosto on koonnut yhteen 15 verkostossa olevan kunnan ja kuntayhtymän ylläpitämien kansalaisopiston toimintaan ja talouteen liittyviä keskeisiä tunnuslukuja vuodelta 2018. Ensimmäisen kerran raportti tehtiin vuodelta 2016, joka oli verkoston ensimmäinen toimintavuosi.

Euroopan komissio on julkaissut uuden yhteenvetoraportin aikuiskoulutuksen kansallisten toimintapolitiikkojen ja järjestelmien tilanteesta EU:n 28 jäsenmaassa. Dokumentti kokoaa yhteen vuonna 2017 päivitettyjen maakohtaisten raporttien löydökset.

Ammatillisen koulutuksen vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkuja ja -mahdollisuuksia selvittäneen kehittämisryhmän mukaan tarvitaan yhteisiä toimintamalleja muun muassa opintojen nivelvaiheiden toimivuuteen, ohjaukseen eri siirtymävaiheissa sekä urasuunnitteluun. Myös vaativaa erityistä tukea tarvitsevien mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen tulee parantaa, todetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön uutiskirjeessä.

Opetushallitus on myöntänyt kansalais- ja työväenopistoille 3,6 miljoonaa euroa kertaluonteista valtionavustusta aikuisten perustaitojen ja digitaitojen kehittämiseen. Avustusta myönnettiin yhteensä 84 koulutushankkeelle, joista 53 on kansalais- ja työväenopistojen hallinnoimia.

Opetushallitus on yhdessä Demos Helsingin kanssa selvittänyt minkälaisia vaikutuksia Erasmus+-ohjelman hankkeilla on tavoiteltu, miten vaikuttavuutta on tähän mennessä arvioitu ja minkälaista tukea vaikuttavuuden kehittämiseen ja arviointiin hanketoimijat kaipaisivat. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda pohjaa uuden Erasmus+-vaikuttavuusmallin rakentamiseen. 

So Far So Near – teatterihankeessa valokeilaan astuvat erityistukea tarvitsevat suomalaiset, portugalilaiset, unkarilaiset ja turkkilaiset nuoret. Hankkeessa toteutetaan osallistujien kesken teatteriesitys portugalilaisen kirjailijan José Gomesin novellista ’’Joao sem medo’’, joka englanniksi käännettynä kantaa nimeä Adventures of John without the fear.

PaaD-hankkeen kumppanit tutkivat, kuinka kestäviä vaikutuksia 15:llä Pohjoismaissa toteutetulla koulutustoimenpiteellä ja -hankkeella on ollut ajan mittaan. Jos toimenpiteet ja hankkeet olivat onnistuneita, selvitettiin niiden taustalla olevia menestystekijöitä.

On tärkeää, että ihmiset ottavat osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimivat aktiivisesti yhteisöissä. Tämä edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja demokraattisia perusarvoja niin yksilötasolla kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Kansalaiskasvatuksen tavoitteena on tällaisen aktiivisuuden lisääminen. Näin kansalaiskasvatus tarkoittaa ennen kaikkea tietoisuuden lisäämistä jokaisen omista oikeuksista ja mahdollisuuksista sekä tavoista vaikuttaa.

Tervetuloa vaikuttamaan! Uusi kuntien kulttuuritoimintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Lain toteuttamiseksi käytännössä tarvitaan lisää tietoa siitä, millaisia kulttuuripalveluja kunnissa tarvitaan ja miten ne tulisi järjestää.
Virossa ei enää ihmetellä aikuisiällä oppimista, mutta yksilön joutuessa työmarkkinoiden ulkopuolelle, joko omasta tahdostaan tai siitä riippumatta, käy usein ilmi että elämää on jäljellä, mutta kukaan ei oleta oppimispolun jatkuvan.
Erasmus+-tuella toteutettu täydennyskoulutusmatka, jossa Sisä-Savon kansalaisopiston kaksi puutyön tuntiopettajaa matkusti Lontooseen oppimaan englantilaisen kahvipöydän tekoa, poiki uusia ideoita vapaan sivistystyön opetukseen! Lue ja inspiroidu hankekokemuksista!
Suomalainen koulutus on arvostettua niin kotimaassa kuin maailmallakin. Myös aikuiskoulutuksen historia ulottuu koko itsenäisyyden ajalla – ja pidemmällekin. Tutustu 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyden ajan koulutuksen merkkipaaluihin!
Torstai 16 huhtikuu 2020 - Perjantai 17 huhtikuu 2020, Denmark

Bibliotekspolitisk topmøde 2020

Danmarks Biblioteksforening (DB) skriver: 

"Udnyt bibliotekets fulde potentiale i samfundets tjeneste

Velkommen til to dage fyldt med nye tendenser, vidensdeling og intensiv networking blandt 500 lands- og lokalpolitikere samt biblioteks- og kulturfolk fra hele landet.

Mød kulturministeren og deltag i debatten om KLs udspil om at udnytte bibliotekets fulde potentiale.

Perjantai 13 joulukuu 2019 - Lauantai 14 joulukuu 2019, Bulgaria

Юбилеен научен панаир „150 години Българска академия на науките“

Институтът по математика и информатика, с подкрепата на Министерството на образованието и науката, организират Юбилеен научен панаир „150 години Българска академия на науките“. Събитието се провежда в рамките на съвместната програма на БАН и МОН "Образование с наука", която стартира през тази година.
Конкурсът е отворен за ученици и младежи на възраст между 14 и 20 години с проекти в сферата на природните, социалните, историческите и медицинските науки, както и в областта на информационните и комуникационните технологии и математиката.

Torstai 12 joulukuu 2019, Hungary

Szak- és felnőttképzési konferencia: Szabályozási visszaszámláló

Elfogadta az Országgyűlés az új szakképzési törvényt, a felnőttképzési törvénymódosítás pedig jelenleg áll tárgyalás alatt. Az új törvénytervezetek alapján már láthatóak a változások a fő irányai. Ennek alapján meg lehet kezdeni a gondolkodást, az intézményi stratégia kialakítását. A rendezők célja az új szabályrendszer szisztematikus áttekintése, ennek érdekében rendezik meg a szak és felnőttképzési konferenciát.

Tiistai 10 joulukuu 2019, Bulgaria

Координационният съвет на Националната платформа „Обединени за ученето на възрастни“ се събира в София за последна работна среща през 2019 година

На 10 декември 2019 г. в град София - столицата на България, ще се проведе последната за тази година работна среща на Координационния съвет за Националната платформа „Обединени за ученето на възрастни“.

Torstai 5 joulukuu 2019, Italy

Convegno "La scuola dell'inclusione non ha confini. Istruzione per adulti e scuola in carcere. Esperienze italiane ed europee a confronto"

L'istruzione degli adulti nel confronto tra realtà italiana ed europea è il tema proposto dal convegno "La scuola dell'inclusione non ha confini. Istruzione per adulti e scuola in carcere.

Torstai 19 joulukuu 2019, Austria

Fachveranstaltung in Wien: Arbeitsmarktintegration von MigrantInnen und Flüchtlingen - rechtliche Rahmenbedingungen und Unterstützungsangebote

In den letzten beiden Jahren haben sich die arbeitsmarktpolitischen Unterstützungsangebote für Zugewanderte immer wieder verändert. Auch neue rechtliche Rahmenbedingungen (Integrations-, Sozialhilfe-Grundsatz-, Anerkennungs- und Bewertungsgesetz) und arbeitsmarktpolitische Zielvorgaben wurden beschlossen. Die Information über diese Veränderungen sowie die Diskussion der damit verbundenen Folgen für die praktische Arbeit stehen im Zentrum dieser Veranstaltung.

Tiistai 21 tammikuu 2020, United Kingdom

Post-compulsory Education and Training and priorities for the Tertiary Education and Research Commission for Wales

The Policy Forum for Wales will be holding the Priorities for Post-Compulsory Education and Training in Wales event in Cardiff on Tuesday 21 January 2020. Talks and discussions will focus on post-16, Further and Higher Education and the event is CPD certified.

Osaamisen uudistaminen on tulevina vuosina yksi yhteiskuntamme keskeisistä haasteista ja mahdollisuuksista. 30 yhteiskunnallista toimijaa on Sitran fasilitoimana määritelly tahtotilan elinikäisen oppimisen Suomesta, keskeiset muutoshaasteet sekä rahoituksen periaatteet, jotka auttavat tahtotilan saavuttamisessa.
Miten vuoden 2009 yliopistolain muutokset ovat vaikuttaneet yliopistojen mahdollisuuksiin edistää työuran aikaista oppimista? Entä mikä korkeakoulujen nykyisessä ohjausjärjestelmässä on rahoitusohjauksen kautta kannustanut tai haitannut työuran aikaisen koulutuksen tarjoamista? Entä mitä muita keinoja tähän ohjaukseen on hyödynnetty? Nämä ovat keskeiset kysymykset tämän muistion taustalla.
Ei hakuasi vastaavia tuloksia