Hyppää pääsisältöön
Resource Details
TIETOLÄHDE

Kansalaisopiston aikuisopiskelijat luokkakuvassa: kansalaisopiston merkitys kuntalaisille ja kunnalle

 

Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (2018) arvioitiin teemahaastattelujen (n = 29) ja verkkokyselyn (n = 5 214) avulla, mitä ja miksi kansalais- ja työväenopistojen aikuisopiskelijat opiskelevat, minkälaisia hyötyjä kursseille osallistuminen tuottaa ja syntyykö opiskelusta myös taloudellisia vaikutuksia osallistujille itselleen tai yhteiskunnalle. Aineistot kerättiin opistojen vakioasiakkailta eli vähintään kolmena vuotena elämänsä aikana eri kursseille osallistuneilta aikuisilta.

Tutkimuksen mukaan kansalaisopisto-opiskelulla on merkittäviä suoria ja välillisiä hyötyjä sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Sekä laadullinen että määrällinen aineisto vahvistavat jo aikaisemmissa tutkimuksissa saadut tulokset: kursseille osallistuminen tuottaa suurimmalle osalle vastaajista opittujen asioiden lisäksi merkittäviä laajempia hyötyjä, kuten hyvinvointia, itseluottamusta, uutta arkeen tai työhön liittyvää osaamista ja ystävyyssuhteita.

 

Syyskuussa 2018 julkaistun tutkimuksen on tehnyt aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen.

Resource Details
ISBN
978-952-5709-17-9
Resurssin tekijä(t)
Jyri Manninen
Resurssin tyyppi
Tutkimukset ja raportit
Julkaisupäivämäärä
Asiakirjan kieli
Login (0)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to add a resource ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new resource!