chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Uutishuone

Aikuiskoulutuksen kansainvälisessä toiminnassa korostuu kotikansainvälisyys

03/10/2016
Kieli: FI

CIMO teki viime keväänä kyselyn, jonka tarkoituksena oli saada kokonaiskuva kansainvälisen toiminnan tilanteesta aikuiskoulutuksessa. Tietoa kerättiin opiskelijoiden ja oppilaitosten henkilökunnan ulkomaanjaksojen lisäksi myös mm. kansainvälisen toiminnan suunnittelusta ja toimintamuodoista oppilaitoksissa sekä kansainvälisestä hanketoiminnasta ja verkostoitumisesta.

Kyselyn keskeiset tulokset esitellään tuoreessa Faktaa Express -julkaisussa:

Kysely osoitti, että aikuiskoulutusorganisaatioiden kansainvälinen toiminta on hyvin monipuolista ja laajaa. Opiskelijaliikkuvuus ei aikuiskoulutuksessa ole kovin merkittävässä roolissa muihin koulutusasteisiin verrattuna. Tämä kertoo paitsi siitä, että aikuisopiskelijoiden on vaikeampaa irrottautua arjen vastuista, työstä ja perheestä, myös siitä, että nykyiset kansainvälisyysohjelmat tarjoavat vain niukasti rahoitusta aikuisopiskelijoiden liikkuvuuteen. Aikuiskoulutuksessa kansainvälisessä toiminnassa korostuvat kotikansainvälisyys, kansainväliset verkostot sekä kehittämishankkeet.

Merkillepantavaa tuloksissa oli se, että lähes puolet aikuiskoulutusorganisaatioista on lähiaikoina aikeissa laatia tai päivittää kansainvälisen toiminnan suunnitelmansa: ne näkevät kansainvälisen yhteistyön merkittävänä ja laaja-alaisena toimintansa strategisen kehittämisen välineenä.

Faktaa Express -julkaisusarja tiivistää CIMOn toimintaan liittyviä ajankohtaisia teemoja ja kartoituksia nopeasti luettavaan muotoon, josta saa perustiedot käsittelyssä olevasta aiheesta. Faktaa Express -sarjassa käsitellään aiheita koko koulutusjärjestelmän ja yhteiskunnan kansainvälistymisen saralta. Julkaisun tilaajarekisteriin voi liittyä ja siitä voi erota osoitteella express-tilaajat@cimo.fi.

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn