chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Yhteinen kulttuuriympäristömme -hanke: muistoja Amsterdamista

06/04/2018
by Marja SALMIJÄRVI
Kieli: FI

/fi/file/p10107041jpgp1010704_1.jpg

 

Kymenlaakson museon saama Erasmus+-rahoitus lennätti museon kulttuuriympäristötiimin tutkijat eri puolille Eurooppaa. Yhteinen kulttuuriympäristömme -hankkeen tarkoituksena oli tutustua osallistaviin projekteihin, joissa on myös vahva vapaaehtoispanos. Halusimme tietää, millä tavoin yleisöä innostetaan jakamaan paikkoihin liittyvää perimätietoa ja kuinka sitä hyödynnetään sekä miten vapaaehtoiset voidaan kouluttaa toimimaan kulttuuriympäristön säilyttämiseksi. Ihannehan olisi, että mahdollisimman moni huomaisi oman elinympäristönsä arvon ja olisi valmis pitämään siitä huolta. Voimmeko siis vaikuttaa tähän?

Amsterdamiin kohdistuneella liikkuvuusjaksolla kiinnostuksen kohteena olivat Amsterdamin museon Geheugen van Oost (Memory of East) ja Geheugen van West (Memory of West) -projektit. Niissä molemmissa vapaaehtoiset keräävät omaan asuinalueeseensa liittyviä tarinoita kaikkien luettaviksi Internet-sivustoille. Sivut ovat olleet toiminnassa toistakymmentä vuotta ja niiden lukijamäärät lasketaan jo sadoissa tuhansissa. Osallistamisen avulla hankkeet ovat lisänneet asukkaiden yhteisöllisyyttä ja ylpeyttä omasta asuinalueestaan.

Idän kertomukset ja lännen tarinat

Itä-Amsterdamin hanke alkoi naapurustonäyttelyn suunnittelusta, jossa museon lähtökohtana oli halu hyödyntää alueen asukkaiden omia kertomuksia. Taustalla oli myös toive tehdä museota tunnetummaksi. Laajempi tavoite oli sosiaalinen: asuinalueen heterogeeninen väestö haluttiin saada tutustumaan toisiinsa yhdessä tekemisen avulla.

Hankkeen vetäjä apulaisineen jalkautui Itä-Amsterdamiin ja keskusteli yhteistyön mahdollisuuksista eri tahojen, kuten sosiaalitoimen, vanhuspalvelun ja yritysten kanssa sekä osallistui erilaisiin asukkaiden tapaamisiin. Käytyjen keskustelujen pohjalta perustettiin Geheugen van Oost -sivusto (ks. kuva alla), jonne ryhdyttiin vapaaehtoisten avustuksella tallentamaan asukkaiden muistoja asuinalueestaan. Vapaaehtoisille järjestettiin koulutusta esimerkiksi Internetin käytöstä, valokuvauksesta, haastattelemisesta, kirjoittamisesta ja tarinoiden keräämisestä. Tarinoiden aihepiirejä tai aikakautta ei rajattu ja keräämisen mottona olikin Everybody – You too – Can Participate.

Naapurustonäyttely oli esillä museossa vuodenvaihteessa 2003–2004. Tämän jälkeen sivusto oli tarkoitus sulkea. Alueen asukkaat eivät sitä kuitenkaan halunneet, joten tarinoiden keräämistä jatkettiin. Hankkeen vaikutukset olivat olleet merkittäviä ja vuonna 2003 sivusto voittikin parhaan digitaalisen sosiaalisen projektin palkinnon. Samoihin aikoihin vastaava hanke aloitettiin myös Länsi-Amsterdamissa. Täällä hanke lähti liikkeelle paikallishallinnon viranomaisen, ei museon, aloitteesta. Sosiaalinen vaikuttavuus, kuten yhteenkuuluvuuden parantaminen ja suvaitsevaisuuden edistäminen eri-ikäisten ja -taustaisten asukkaiden kesken asetettiin heti alusta lähtien hankkeen tavoitteeksi. Yhteistyökumppaneiksi saatiin muun muassa yhteisökeskus, sanomalehti, kirjasto ja sosiaalitoimi.

Tällä hetkellä museo on vetäytynyt taka-alalle kummassakin projektissa ja päävastuu niistä on siirtynyt vapaaehtoisille. He ovat ottaneet huolehtiakseen myös uusien osallistujien kouluttamisen. Molemmilla sivustoilla on nyt noin 3 000 tarinaa ja lukijoiden yhteismäärä vuosittain on noin 250 000. Vapaaehtoiset järjestävät keräämästään materiaalista myös omia näyttelyitä ja hyödyntävät aineistoa muutenkin (ks. kuva alla).

/fi/file/geheugenvanoost1jpggeheugen_van_oost_1.jpg

/fi/file/marjastaapeliamsterdam0011jpgmarja_s_taapeli_amsterdam001_1.jpg

 

Amsterdamin museon rooli

Amsterdamin museo vastaa muistojen keräämiseen käytetystä nettialustasta. Molemmat hankkeet ovat itse päättäneet sivujen rakenteesta; idässä ne on järjestetty aihepiireittäin, lännessä tarinan lisäämisvuoden mukaan. Jokainen tarina on myös paikannettu kartalle. Tarinoiden pituus on rajattu noin 300 sanaan ja muisteluitaan voi elävöittää myös kuvilla. Ainakin toistaiseksi kuvat on lisensoitu niin, että niiden jatkokäyttö ei ole mahdollista. Sivustojen lukijoilla on mahdollisuus lisätä tarinoihin myös omia kommenttejaan.

Museo vastaa vapaaehtoisten keräämien ja kirjoittamien tarinoiden editoinnista ja siirtämisestä Internetiin. Museo myös järjestää edelleen muutaman kerran vuodessa koulutusta ja tapaamisia, joissa hankkeisiin liittyvistä asioista keskustellaan. Lähiaikojen tavoitteena on avata vielä neljän kaupunginosan tarinasivut, jonka jälkeen muisteluita olisi luettavissa koko Amsterdamin alueelta.

Tapasin Amsterdamissa kaksi vapaaehtoista. Idässä yliopistossa opettavan Mike de Kreekin, joka on kirjoittanut hankkeista väitöskirjan Collective Empowerment through Local Memory Websites. Lännessä vierailin kuvassa olevan Annick van Ommeren-Marquerin luona. Hän on tarinoiden keräämisen ohessa valokuvannut koko asuinalueensa vanhan rakennuskannan purkamisen ja uuden rakentamisen.

/fi/file/dammuseojpgdam_museo.jpg

 

Kotiintuomisia

Amsterdamin museon muisteluhankkeet ovat kunnianhimoisia ja niillä tavoitellaan myös museotoiminnan rajat ylittävää sosiaalista vaikuttavuutta. Tässä tavoitteessaan museo on jo onnistunutkin. Vaikka museolla on paljon yhteistyökumppaneita ja laaja vapaaehtoisten verkosto, on siltä varsinkin hankkeiden alkuaikoina vaadittu valtavaa resursointia. Olisiko meillä mahdollisuutta samaan?

Merikeskus Vellamossa aiomme aloittaa vapaaehtoisten avulla pienimuotoisen tarinankeruun. Tarkoituksena on lähteä liikkeelle kokeiluluontoisesti. Teemme yhteistyötä Vellamon toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten kanssa ja koulutamme heidät muisteluiden taltioimiseen. Hyödynnämme lisäksi jo olemassa olevaa alustaa, ja ensimmäisenä tavoitteena on kerätä materiaalia vuonna 2020 avautuvaan Ruotsinsalmi-näyttelyyn. Amsterdamin oppina olikin, että toiminnalla tulisi olla selkeä ja konkreettinen tavoite, joka omalta osaltaan motivoi vapaaehtoisia.

Omana, kenties utopistisena, tavoitteenani on, että saisimme tulevaisuudessa koulutettua vapaaehtoisia ja kerättyä paikkoihin ja tapahtumiin liittyviä tarinoita koko Kymenlaakson alueelta. Että saisimme talteen yksilöille ja yhteisölle tärkeitä kertomuksia, jotka eivät ole päätyneet historiankirjojen sivuille. Että mahdollistaisimme moniäänisyyden ja antaisimme tilaa kokemusasiantuntijuudelle. Tätä kautta jokainen voisi olla mukana esimerkiksi oman asuinalueensa historian säilyttämisessä ja vaikuttamassa jopa itse alueiden säilymiseen. 

Museo voi vaikuttaa!

 

Teksti ja kuvat: Marja Salmijärvi, Kymenlaakson museo

 

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn