chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Ikäihmiset, osallisuus ja elinikäinen oppiminen: kokemuksia rakenteellisesta pudokkuudesta

15/03/2018
by Jenni WESTÖ
Kieli: FI
Document available also in: ET EN DE LV

/fi/file/kaliningrad01jpg-0kaliningrad_01.jpg

 

Vierailimme kesällä Baltian lounaisosassa sijaitsevalla Kaliningradin alueella, joka on osa Venäjää, sekä Länsi-Venäjällä sijaitsevassa Pskovissa. Alueiden museoissa ja eläintarhoissa, joissa hinnasto lupasi opiskelija-alennuksia, otin esiin opiskelijakorttini ja kanssamatkustajani löysi taskuistaan ammatillisen opiskelijan korttinsa. Meille naurahdettiin kuitenkin välittömästi ja saimme kuulla, että ikämme paljastui yhdellä silmäyksellä harmaiden hiusten ollessa jo selkeästi esillä.

Lipunmyyjät kurkottelivat lipputiskeiltään ja ihmettelivät: “Opiskelijoita? Oletteko tosissanne?” Yksi jopa tarjosi meille eläkeläisalennusta.

Kuvaillessani tätä kokemusta kollegalleni Katrin Saksille, hän kertoi oman tarinansa Tallinnan linja-autoasemalta. Katrin odotteli vuoroaan lipunostoon linja-auton kuljettajalta. Hänen edessään oli joukko nuoria opiskelijoita, jotka ostivat opiskelijalipun. Kun tuli hänen vuoronsa, kuljettaja kysyi: “Oletko oikeutettu alennuksiin?” – “Hmm. Kumpaa ehdottaisit minulle, opiskelija- vai eläkeläisalennusta?” – “Kenties elinikäisen oppijan alennusta?” kuljettaja ehdotti leveästi hymyillen.

Virossa arvostetaan elinikäistä oppimista

Virossa kukaan ei enää ihmettele aikuisiällä tapahtuvaa oppimista. Virolaiset ovat aina arvostaneet koulutusta, rohkaisseet lapsiaan kouluttautuman ja kehittäneet itseään. Vastineena yhteiskunnan ikääntymistrendiin tarjolla on runsaasti elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia. Yksilön tulee selvitä työmarkkinoilla yhä pidempään ja omaksua uusia taitoja, oppia työssään ja osallistua erilaisille kursseille ja koulutuksiin.

Jos yksilö joutuu syystä tai toisesta lopullisesti ulos työmarkkinoilta, joko omasta tahdostaan tai siitä riippumatta, käy pian ilmi että elämää on jäljellä, mutta kukaan ei oleta oppimispolun jatkuvan. Vaikka esimerkiksi erilaisille kursseille osallistuvien miesten lukumäärä on Virossa jopa korkeampi kuin muualla Euroopassa, vain 1–2 sadasta työtä tekemättömistä osallistuu yli 55-vuotiaille suunnattuihin koulutuksiin. Toisin sanoin, kursseille osallistuvat ne, jotka kykenevät maksamaan niistä aiheutuvat kulut työllään.

Saatat ihmetellä miksi näin? Syyskuun alussa uutisoitiin Presidentti Kaljulaidin osallistumisesta Tarton ikäihmisten yliopiston avajaistilaisuuteen, ja yksi kaupungin suurimmista auditorioista täyttyi harmaahiuksista kuulijoista. Ikäihmisten yliopistoja toimii Virossa noin kymmenessä kaupungissa. Jokaisessa suuremmassa kunnassa myös ikäihmisille tarkotetuissa avoimissa päiväkeskuksissa voi oppia uusia taitoja tai osallistua erilaisiin harrasteryhmiin. Ketään ei kielletä tulemasta mukaan, jos on halua osallistua kansalaisopiston tai muun koulutuskeskuksen tarjontaan. Näiden lisäksi oppimista tapahtuu myös muussa vapaa-ajan toiminnassa. Sosiokulttuurisesta näkökulmasta käsin mikä tahansa merkityksellinen yhteistoiminta, kuten tanssiryhmään tai kuorolauluun osallistuminen, metsästys-, puutarhanhoito- tai veteraanikerhot, on riittävää itsensä kehittämisen kannalta.  

Osallistuminen koulutukseen putoaa jyrkästi 65-vuoden iässä

Viron SHARE survey -tilastot kertovat, että koulutus- ja kerhotoimintaan, vapaaehtoistoimintaan sekä muuhun yhteisöjä ylläpitävään toimintaan panostamalla mukaan voidaan saada noin neljännes maan kaikista yli 55-vuotiaista. Aktiivisuus kuitenkin putoaa jyrkästi 65-vuoden iässä, juuri eläköitymisen kynnyksellä. Pudotus on suurempi kuin muissa SHARE-tilastoiduissa maissa. Optimistinen kuva elinikäisestä oppijasta on kuin katsoisi suurennuslasilla hiekanjyvää, joka kelluu yksinään valtameressä.

Joka viides virolainen on yli 65-vuotias. Aktiivisen elämän ulkopuolella oleva joukko kansalaisia on pysynyt lukumäärältään korkeana. Samalla keskukset, jotka tarjoavat ikäihmisille itsensä kehittämisen mahdollisuuksia laahaavat usein menneessä, eivätkä uskalla tuoda tarjontaansa aktiivisesti esiin. “Ryhmät ovat täynnä, ja resurssit on käytetty loppuun” huokaa Ivika Kärner, Lasnamäen sosiaalikeskuksen päällikkö. Ikäihmisten yliopistot käyttävät kaupunkien suurimpia tiloja, mutta luennoille eivät silti mahdu kaikki, joilla olisi mielenkiintoa osallistua. Rekisteröityäkseen Pärnun ikäihmisten yliopistoon, ikäihmisten oli seistävä tunteja kiemurtelevassa jonossa (uutinen Pärnu Postimees -lehdessä 31.05.2017) – vanhemmalle väelle hyvin epämukava kokemus kamppailussa oppimisoikeuksiensa puolesta. Myös esimerkiksi Välgi Village Kanarbik -kerhoon on ollut runsaasta mielenkiinnosta huolimatta mahdollista päästä vain kerran viikossa, sillä kuljetusmahdollisuudet aktiviteetteihin puuttuvat. Senioreiden Nõmme -klubia taas ei ole voitu laajentaa, koska tilojen lämmittämiseen tarvittavat rahat puuttuvat.

Sen lisäksi, että koulutustarjonta ja -mahdollisuudet eivät käy yksiin yhteiskunnan ikääntymistrendien kanssa, niihin liittyy naiiviutta ja paikoilleen jäämistä. Vuosikymmenien ajan ikäihmisten päiväkeskukset ja yliopistot ovat toimineet saman kaavan mukaan huolimatta siitä, että miehet eivät ole olleet kiinnostuneita niiden tarjoamasta ohjelmasta. Halukkuus myöntää, että senhetkisille jäsenille tehdyt mielipide- ja tyytyväisyyskyselyt eivät kasvata uusien osallistujien määrää ja koulutustarjonnan attraktiivisuutta ulospäin, on olematonta. Päinvastoin kuin työelämässä, jossa fyysinen vammaisuus ei enää aikoihin ole ollut esteenä osallistumiselle, rajataan sen perusteella usein osallistumista muihin yhteisaktiviteetteihin. Mieleeni nousee esimerkki eräästä rouvasta, joka ei päässyt kansantanssikurssille tasapaino-ongelmansa vuoksi ja kysyi missä on päätetty, ettei tarjontaa voida laajentaa niille, jotka tanssivat pyörätuolilla!

Itsensä toteuttamisen tarve on pysyvä

Haluaisin muistuttaa kunnallisia päättäjiä, että ikäihmisten paikka ei ole vain ruokapalvelujen vastaanottajina tai sirkushuveissa. Sen sijaan, että tuettaisiin ikäihmisten elokuvissa tai konsertissa käyntiä, olisi hyvä pohtia kuinka he voisivat kehittää ja hyödyntää tietojaan ja taitojaan omassa yhteisössään sekä saada osakseen tunnustusta ja huomiota, jonka avulla myös he voivat tuoda esiin ajatuksensa ja ideansa nuorten rinnalla. Ennen kuin yksilöstä tuli vanha, oli hän keski-ikäinen ja nuori. Ihmisen luonne ja elämäntapa eivät muutu radikaalisti vanhenemisen myötä: yksilö, joka on opiskellut tai tehnyt työtä koko ikänsä ei muutu yhtäkkiä kulttuurin ja viihteen suurkuluttajaksi, jonka itsensä toteuttamisen tarve koskisi vain päivittäistä kaupassa käyntiä ja ajan kuluttamista.

Olemme koulutukseen panostava maa, jossa elinikäisen oppimisen käsitettä ei tarvitse erikseen esitellä lipunmyyjille ja linja-autonkuljettajille. Mistä sen sijaan tarvitsisi keskustella on tosiasia, että rakenteellinen pudokkuus on yhä sisäänrakennettuna elinikäisen oppimisen järjestelmäämme. Taitoja ei tarvita, jos niille ei ole käyttöä.  


---


Tiina Tambaum itoimii tutkijana Tallinnan yliopiston demografisessa keskuksessa ja luennoi koulutusgerontologiasta Educational Sciences -instituutissa. Hän on tutkija, kouluttaja ja johtava ajattelija ikäihmisten koulutukseen, ikämiesten osallisuuteen ja sukupolvien väliseen oppimiseen ja yhteistyöhön liittyvissä aiheissa (ks. www.65b.ee).

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn
Refresh comments Enable auto refresh

Näytetään 1 - 10 18:sta
  • Käyttäjän Santa Pētersone kuva
    Jāpilnveidojas ir visu laiku, mūsu strauji augošajā pasaulē nemaz nevar neko nedarīt. Ir jāseko līdzi visiem jaunumiem, tādēļ arvien biežāk ir redzami studenti, kas nav gados jauni. Tas ir tikai apsveicami, ka vecā gada gājuma cilvēki uzdrošinās mācīties un konkurēt ar jaunajiem. Jāņem vērā, ka viņiem šāds process ir daudz smagāks un sarežģītāks. Arī Latvijā būtu nepieciešams popularizēt mūžizglītību.
  • Käyttäjän elina nesterenkova kuva
    Latvijā ka Krievijā ir veci standarti, ka pēc 50 gadiem cilvēkam jau jādomā, ka dzīve beidzās un vairs nevajag mācīties vai apgūt kaut ko jaunu un nezināmo priekš sevis. Un tas nav pareizi, kamēr cilvēks mācas viņam ir interesanti dzīvot. Kad cilvēks uzzina jaunas lietas viņu organisms ražo enerģiju lai visu iedomāto realizētu. Bet Latvijā dzīvo tāds standarts ka līdz 50 tu esi darbaspējīgs, bet pēc jau nē. Un tādus cilvēkus neatbalsta, nepalīdz atrasts sev jaunu profesiju. 
  • Käyttäjän Ingrida Birzniece kuva
    It was very interesting reading about life long learning in Estonia! No one should be limited to what they can or cannot do/learn because of their age. More countries around the world should be supportive of life long learning.

    About the schools and clubs that cannot host more seniors: do they ask for a small fee to pay for heating and material costs? If they did, would they be able to host more classes for these willing citizens?
  • Käyttäjän Tiina Tambaum kuva
    Dear Ingrida
    Thank you for your comment. You asked about the reasons why clubs cannot host more people. These Day Centres for older people have been established 25 years ago when the older population was smaller. Now the situation is changed but municipalities do not recognize that. They are proud of big numbers but these numbers are not interpreted as an increased demand.
    Our participants pay a small fee (e.g. 1 euro per time), but it is more like a disciplinary tool that does not cover the real costs.  
  • Käyttäjän Muneeb AHMAD kuva
    Thank you for this informative blog post, it has lovely insights into lifelong learning in your country. 
  • Käyttäjän Tiina Tambaum kuva
    Dear Muneeb, thank you for your kind remark.
  • Käyttäjän Elena Trepule kuva
    I like your text very much - especially the coach driver's response - you are such a smart country if even coach drivers are aware of lifelong learning :); and I like an idea of inviting the President to the event of Third Age university. Or maybe to the Graduation - when happy Third Age graduates receive their hard earned diplomas...
  • Käyttäjän Tiina Tambaum kuva
    Dear Elena
    Yes, I liked this story about the coach driver as well. Our coach drivers are witnessing the learning abilities of our population - they see student card holders who have the right to get discount. But they also see the (un)ability of older population to use e-tickets etc.
    What regards to the President I am pretty critical about this. First, our Universities of Third Age tend to be populist and provide topics and presenters that are popular and highly valued by the target group. But new skills and topics what are necessary for older people as active citizen are rather out of attention. But of course, all means that help to bring older people out of their homes and interact are good.
  • Käyttäjän Erol Bağcı kuva

    Hello from Istanbul,

    It was very meaningful and effective article first of all thank you for this article. In every society minorities like handicapped people and/or elder people may be ignored. We always keep in mind that one day we will turn out old people so the life conditions and health services reflects a society's point of view to older people.

    As a lifelong education institute older generation is always welcomed in our school. We have a student in her 80's that attends art class in our institute. She celebrated her birthday with us.

    To sum up if we are a developed country one can understand it looking to old generations satisfaction.

     

    All the best,

    Mastering Beylerbeyi Istanbul Sabanci Institute

    Erol Bağcı

     

     

  • Käyttäjän Tiina Tambaum kuva

    Thank you, Erol fo your for your comment! 

    I would like to add that older people cohorts are not a minority any more but lifelong learning opportunities are still limited for them. Our productive mindset restricts us to think in a more humanistic way.  

    Tiina