chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Vammaisuus ja seksi: monta myyttiä murrettavana

07/09/2019
by Jenni WESTÖ
Kieli: FI

/fi/file/railakaroliinaknuutiwebjpg-0raila_karoliinaknuuti_web.jpg

”Jokainen meistä kaipaa läheisyyttä ja rakkautta”, sanoo seksuaalikasvattaja Raila Riikonen, jolla on vammaisten seksuaalisuuteen erikoistunut yritys.

Vammaisuus ja seksi: monta myyttiä murrettavana

Kolme näkemystä. Yksi yleinen myytti on se, ettei vammaisella ole seksuaalisia tarpeita. Kansalaisjärjestöt ja aktivistit kamppailevat virheellisiä uskomuksia vastaan ja kouluttavat niin palveluntarjoajia kuin vammaisiakin. Seksuaalisuus on ihmisoikeus, jota voidaan ilmaista monin tavoin. Kolme asiantuntijaa kolmesta eri maasta kertoo omia näkemyksiään aiheesta.

Teksti: Sari Pohjola 
Kuva: Karoliina Knuuti

18.6.2019

 

Raila Riikonen, Suomi:

”Pyrin omassa työssäni kasvattamaan vammaisten itsevarmuutta. Moni tuntee seksiin liittyen häpeää ja tarvitsee rohkaisua tämän suhteen. Jos haluaa luoda yhteyksiä muihin, on uskallettava olla oma itsensä.

Moni asiakkaani kysyy ensimmäiseksi: ”Mistä löydän kumppanin?”. Vaikeasti vammaiset kaipaavat myös esimerkiksi masturbointiin tai seksiin liittyviä käytännön neuvoja. Jokainen meistä kaipaa läheisyyttä ja rakkautta.

Seksuaalikasvatukseen liittyvässä gradussani tarkastelin vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnyksen tekemää seksikyselyä vammaisten parissa.

Kyselyyn saatiin 60 vastausta. Noin puolet vastaajista totesi, ettei missään nimessä voisi pyytää henkilökohtaiselta avustajaltaan apua seksiin liittyvissä asioissa, koska se halventaisi hoitotyötä. Toinen puoli vastaajista oli ehdottomasti sitä mieltä, että voisi pyytää apua henkilökohtaiselta avustajaltaan, joka oli heille tutuin.

Suomessa on koulutettu ensimmäiset avusteisen seksin ohjaajat, mutta heitä ei löydy mistään, koska ei ole numeroa, johon soittaa. Ohjaajat ovat aiheeseen perehtyneitä, lisäkouluttautuneita ammattilaisia. Olisi hienoa, jos heidän palveluitaan voitaisiin markkinoida, mutta Suomen lainsäädäntö estää kaiken seksin myynniksi luettavan toiminnan.

Niinpä ihmiset pyytävät apua henkilökohtaiselta avustajaltaan. Avustaja voi toki kieltäytyä tai vetää rajan haluamaansa kohtaan.

Ei ole kivaa, jos joutuu etukäteen kellottamaan orgasminsa.

Olisi upeaa, jos tähän löytyisi koulutettuja henkilökohtaisia avustajia, joilta voisi tilata apua esimerkiksi perjantai-illaksi.

Toisaalta olen sitä mieltä, että seksiavustajia pitäisi olla aina tarjolla, koska halut saattavat herätä jonain muunakin päivänä. Vammaiset viettävät joka tapauksessa tarkkaan aikataulutettua elämää, eikä ole kivaa, jos joutuu etukäteen kellottamaan orgasminsakin.

Lääkärit eivät kysy seksielämästämme. Jos aihetta ei käsitellä, sitä ei ole olemassa. Jo nyt lääkäriltä voi pyytää maksusitoumuksen vaikkapa hieromasauvan muokkaamiseen. Mutta kuinka moni uskaltautuu apuvälineverstaalle pyytämään lisäkahvaa sauvaan?

Minun viestini terveydenhoidon ammattilaisille on se, että jokaista pitäisi ensisijaisesti kohdella yksilönä, ei tietyn vammalajin edustajana. Toivon, että he pystyvät luomaan ilmapiirin, jossa voidaan puhua myös seksuaalisuudesta.

On suuri kunnia ja luottamuksen osoitus, jos asiakas pyytää apua seksiin liittyvissä asioissa.

Olen keskustellut vammaisia itsenäisessä elämisessä avustavien henkilöiden kanssa siitä, miten tulisi reagoida, jos asiakas yhtäkkiä pyytää avustamaan seksiin liittyvissä asioissa. Suosittelen miettimään asiaa ja varautumaan siihen jo ennalta. Sanon aina, että on suuri kunnia ja luottamuksen osoitus, jos asiakas pyytää apua seksiin liittyvissä asioissa. Se tarkoittaa, että avustaja on onnistunut luomaan niin turvallisen ympäristön, että asiakas uskaltaa pyytää apua.

Vammaiset pystyvät liikkumaan vapaammin nyt, kun esteettömiä rakennuksia on tarjolla aiempaa enemmän. Kun vammaisia alkaa näkyä entistä enemmän esimerkiksi kauppakeskuksissa, vammaisuus normalisoituu ihmisten mielissä.

Tiedon lisääntyessä myös asenteet toivon mukaan muuttuvat. Nähdäkseni HLBT-ihmisten oikeudet on nyt hyväksytty. Ehkäpä seuraavaksi ovat vuorossa vammaisten oikeudet.

Seksuaaliset tarpeet tulisi nähdä perustarpeina, ei jonain ylimääräisenä asiana, kuten nykyään on asianlaita.”

/fi/file/raila2nelioweb-700x700jpg-0raila2_nelio_web-700x700.jpg


Raila Riikonen, Suomi

  • Seksuaalikasvattaja, jonka yritys on erikoistunut vammaisten seksuaalisuuteen
  • Luennoi, tarjoaa neuvontaa terveys- ja sosiaalialan ammattilaisille sekä konsultoi yksityisasiakkaita
  • Lihastautiliitto ry:n puheenjohtaja ja SMA Finland ry:n varapuheenjohtaja
  • Liikkuu pyörätuolilla, asuu Helsingissä

 

Corinna Ortner, Itävalta:

”Paperilla Itävallassa on tapahtunut suurta edistystä seksuaalioikeuksien saralla. Vuodesta 2015 lähtien meillä on ollut voimassa laki, jonka mukaan kaikilla vammaisille asumista tai tuettua asumista tarjoavilla järjestöillä on oltava seksuaalisuuden käsittelemistä koskeva strategia. Lil* auttaa järjestöjä luomaan tällaisen strategian.

Kokemuksemme on osoittanut, että tuettua asumista tarjoavien järjestöjen työntekijät kaipaavat lisätietoa seksuaalisuudesta, mutta he tarvitsevat tähän resursseja ja tukea. Koska seksuaalisuus ei aihepiirinä ole osa heidän varsinaista koulutustaan, he hakevat meiltä lisäoppia. Toki kaikki riippuu yksilöstä itsestään ja siitä, miten paljon hän on valmis panostamaan aiheeseen ja oppimaan lisää siitä.

Yleisin myytti, johon törmäämme työssämme, on se, ettei vammaisilla ole seksuaalisia tunteita. Tämä on aihe, josta keskustelemme usein vanhempien ja järjestöjen työntekijöiden kanssa. Joskus aikuisia saatetaan kohdella kuin lapsia, koska heidän seksuaalisuuttaan ei tunnisteta. Toisena suurena haasteena on korjata väärinkäsityksiä siitä, että seksuaalisuudesta puhuminen johtaisi seksuaalisuuden heräämiseen.

Jokaisen tulisi tietää, että heillä on oikeus itse päättää, millaista seksuaalisuutta he haluavat vai haluavatko lainkaan.

Usein vammaisia kielletään kyselemästä, ja niinpä he lopulta lakkaavat esittämästä kysymyksiä. Työpajoissamme olemme hyvin avoimia ja valmiita keskustelemaan mistä tahansa osallistujia kiinnostavista aiheista, myös tabuista.

Puhumme ehkäisystä, kuukautisista, seurustelusta ja ihmissuhteista, rajoista, seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta ja suostumuksen antamisesta. Suostumuksen käsitteen ymmärtäminen on tärkeä osa seksuaalisen väkivallan ehkäisemistä.

Myös miehenä tai naisena oleminen on merkittävä aihealue. Kun vierailemme kouluissa tarjoamassa seksuaalivalistusta, emme koskaan korosta sitä, millaisia miesten tai naisten tulisi olla. Joskus vammaiset kuitenkin haluavat tietää, millaista on olla ”perinteinen” nainen, sellainen, joksi nainen tyypillisesti mielletään yhteiskunnassa, meikata ja käyttää kivoja vaatteita. Se on kysymys, josta vammaisilla ei juurikaan ole mahdollisuuksia puhua.

Jokaisen tulisi tietää, että heillä on oikeus itse päättää, millaista seksuaalisuutta he haluavat vai haluavatko lainkaan. Heidän tulisi myös olla tietoisia oikeudestaan esittää kysymyksiä mahdollisesti vaikeiksi kokemistaan asioista.”

/fi/file/corinna-ortnerweb-700x700jpg-0corinna-ortner_web-700x700.jpg


Corinna Ortner, Itävalta

  • Sosiaalipedagogiikkaan erikoistunut koulutustutkija
  • Toiminut aiemmin opiskelija-avustajana Grazin Karl-Franzens-yliopistossa
  • Perustajajäsenenä seksuaalikoulutusta tarjoavassa Lil*-yhdistyksessä, joka järjestää työpajoja myös vammaispalveluita tuottaville järjestöille
  • #unexcited-nimisen Erasmus+-hankkeen koordinaattori (www.sexeducationinfo.com, @about.sexeducation)
  • Asuu Itävallan Grazissa

 

Beyza Unal, Turkki:

”Turkissa on äärimmäisen vanhoillinen ilmapiiri, eikä seksuaalisuudesta juurikaan puhuta. Vammaiset deseksualisoidaan: heitä ei pidetä seksuaalisina toimijoina.

Mahdollisuudet itsenäiseen asumiseen ovat vähissä, mikä on esteenä seksuaalisuuden ilmaisemiselle. Turkissa ei myönnetä valtion tukea henkilökohtaisten avustajien palkkaamiseen, joten vammaisten on pakko asua perheidensä kanssa. Seksielämä tai romanttinen ihmissuhde ei tule kysymykseen, jos asut perheesi kanssa. Eihän treffeille esimerkiksi voi mennä äiti mukanaan.

Sitä paitsi, jos aina kulkee vanhempiensa tai sisarustensa seurassa, sekin vaikuttaa muiden ihmisten käsityksiin vammaisesta henkilöstä – hänet nähdään lapsena, ei seksuaalisena yksilönä.

Seksielämä tai romanttinen ihmissuhde ei tule kysymykseen, jos asut perheesi kanssa.

Se, että jotakuta ei mielletä seksuaaliseksi toimijaksi, vaikuttaa muihinkin elämänalueisiin. Jos esimerkiksi menet kauppaan ja haluat ostaa hienot kengät, myyjä saattaa kysyä, oletko varma, että haluat juuri ne.

Terveydenhoitojärjestelmässä puolestaan on lisääntymisoikeuksia koskevia epäkohtia. Ne liittyvät sekä esteettömyyteen että asenteisiin.

Yksi esteettömyyteen liittyvä epäkohta on se, että moni kuuro joutuu käymään lääkärissä vanhempiensa tai lastensa kanssa, koska sairaaloissa ei ole viittomakielen tulkkeja. Tulkkien puutteesta johtuen kuurot naiset joutuvat synnyttämään keisarileikkauksella. Koska terveydenalan ammattilaiset kuvittelevat, ettei meillä ole seksielämää, he kuvittelevat myös, ettei meidän ole mahdollista saada lapsia tai että meidän pitäisi hankkia abortti, jos tulemme raskaiksi.

Turkissa seksuaalikoulutus on huonosti organisoitua. Siihen ei sisälly tietoa HLBT-ihmisistä, saatikka vammaisista. Opettajat eivät lainkaan ota huomioon sitä, että yhdyntä voi tapahtua muutenkin kuin kahden tervekehoisen välillä. Ihmiset yrittävät lähinnä oppia toinen toisiltaan, mutta se kyllä pätee kaikkiin Turkissa.

Minun järjestöni ei ole iso. Turkissa on muutama isompi vammaisjärjestö, mutta ne eivät liiemmin käsittele seksuaalisuutta.

Turkissa seksuaalikoulutus on huonosti organisoitua. Siihen ei sisälly tietoa HLBT-ihmisistä, saatikka vammaisista.

Me tarjoamme vammaisille naisille suunnattua koulutusta, jossa käsitellään myös itsenäistä asumista ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Yksi järjestö on käynnistänyt uutistoimiston tapaisen toiminnan, jossa kaikki kirjoittajat ovat vammaisia naisia. He ovat myös käsitelleet seksuaalisuutta.

Yleisen tietämättömyyden takia koemme paljon väkivaltaa, myös seksuaalista väkivaltaa, jota ei raportoida lainkaan. Moni liikuntavammainen ei pysty menemään poliisiasemalle pyytämään apua siksi, että paikasta toiseen liikkuminen on hankalaa tai siksi, että rakennus itsessään ei ole esteetön. Turvakoteja on, mutta ne eivät ole esteettömiä, eikä niiden henkilökunta ole saanut koulutusta näissä asioissa.

Kaiken lisäksi vammaisia naisia lähennellään, koska heitä ei vammansa takia mielletä naisiksi, joilla on rajansa.

Vammaiset naiset ovat yhtä paljon naisia kuin muutkin. Joillakin naisjärjestöilläkin on vaikeuksia hahmottaa tätä. Meidän yhdistyksemme järjestää seminaareja ja koulutusta naisjärjestöjen henkilökunnalle. Tavoitteenamme on, että vammaisuus olisi järjestöjen asialistalla yksi aihe muiden joukossa.

Pyrimme myös kannustamaan vammaisia naisia olemaan aktiivisempia omien oikeuksiensa puolustajia.”

/fi/file/beyza-unalweb-700x700jpg-0beyza-unal_web-700x700.jpg


Beyza Unal, Turkki

  • Kliininen psykologi, joka työskentelee yksityisellä klinikalla ja osa-aikaisena luennoitsijana TED-yliopistossa Ankarassa
  • Tarkasteli väitöskirjaansa varten liikuntavammaisten kehonkuvaa ja minäkäsitystä
  • Vammaisten oikeuksia puolustava aktivisti, turkkilaisen vammaisten naisten järjestön hallituksen jäsen, eurooppalaisen ENIL-verkoston (European Network of Independent Living) nuorisojaoston hallituksen jäsen
  • Liikkuu pyörätuolilla, asuu Turkin Ankarassa

 


Suomenkielinen käännös: EPALE
Feature-artikkeli, ilmestynyt englanniksi Elm Magazinessa (ulkopuolinen linkki) 18.6.2019

 

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn