Viime vuoden lopulla saimme ensitulkinnat kansainvälisen aikuisten perustaitotutkimuksen PIAACin Suomen sijoituksista. Ne kertovat positiivisia uutisia, että olemme pystyneet säilyttämään suhteellisen sijoituksemme OECD-maiden huipulla ja jopa parantamaan sitä. Meillä on siis keskimäärin erittäin perustaitoinen aikuisväestö, jonka oppiminen jatkuu perus- ja toisen asteen koulutuksen jälkeen vielä aina noin viiteenkymmeneen ikävuoteen asti. Hieman pessimistisenä kansana odotimme tulosten olevan paljon huonompia. Jopa ihmeteltiin, onko otos jotenkin valikoitunut. No, ei ollut.

Keskiarvotutkimuksessa suhteellinen sijoitus kertoo jotain, mutta paljon mielenkiintoisemmaksi tulosten tulkinta muuttuu, kun keskitytään tiettyihin ikä- tai taustaryhmiin ja osaamisen jakautumiseen niissä. Positiivisena uutisena ei voi pitää, että 12 %:lla on vaikeuksia jonkun perustaidon kanssa ja että vaikeudet usein jopa kumuloituvat samoille henkilöille. Miten koulutusjärjestelmän tulisi yhteiskunnan kilpailukykymielessä reagoida näihin tuloksiin?

Lisäkerrointa haasteeseen muodostaa se, että käsityksemme perustaidoista on pysynyt kovin kauan samana. Tulevaisuudessa kaikilta vaaditaan yhä laajenevia perustaitoja, jotka voisi nimetä vaikka tulevaisuuden perustaidoiksi. Nykyinen perustaitomääritelmä käsittää luku-, kirjoitus- lasku- ja nyt uutena PIAACissa ongelmanratkaisutaidot. Ajatuksena on ollut, että perusasioissa, kuten jatko-opiskelussa, asioinnissa palveluissa ja virastoissa tai helpoimmissa suorittavissa työtehtävissä toimiminen on mahdollista, kun omaa hyvät perustaidot.

Seuraavassa esittämäni asiat kumpuavat pitkästä kokemuksesta ammatillisessa koulutuksessa. Eniten olen ollut mukana sosiaali- ja terveysalan koulutusten järjestämisessä Varsinais-Suomessa, mutta kokemuksia karttuu ja tietoa jaetaan myös monialaisesti ja kansallisesti erilaisissa verkostoissa.

Mitä perinteisten perustaitojen lisäksi tarvitaan?

Tulevaisuudessa kaikilta edellytetään mm. yhä kokonaisvaltaisempien digitaalisten palvelujen käyttämistä, tekoälytaitoja (ainakin silloin, kun oma rajallinen kapasiteetti ylittyy), mutta myös informaatiovaikuttamisen aikoina samalla kriittisen ajattelun ja lähdekritiikin taitoja. Teknologinen kehitys on nopeutunut nyt jo niin paljon, että edellä mainittuja on alettava pian pitää uusina perustaitoina. Samaan aikaan digitaaliset välineet, joiden käyttö vaatii taitoa, ovat tulleet kaikkien saavutettaviksi kaikkialla maailmassa. Jos jätämme huomiotta perustaitojen muuttumisen ja maailma ympärillämme muuttuu, lisäämme monenlaisia riskejä, jotka toteutuessaan aiheuttavat kaoottisuutta yhteiskunnassa. 

Meidät haastaa tulevaisuudessa erityisesti muutama asia, joihin onneksi on olemassa paljonkin ratkaisuja. Ensinnä perustaitojen laajeneminen tulevaisuuden perustaidoilla ei poista perinteisten perustaitojen tarvetta. Varsinkin uussuomalaisten kohdalla koulutusjärjestelmämme tulee pystyä tarjoamaan riittävästi kehittymisen mahdollisuuksia. Toiseksi oppilaitosverkosto Suomessa on ainutlaatuisen laaja ja saavutettava. Ratkaisun avaimet riittävään perustaitokoulutukseen löytyvät oppilaitosten ja opistojen verkostoyhteistyöstä. Tämä edellyttää koulutusjärjestelmämme kehittymistä niin, että esteet tehokkaasti tunnistetaan ja raivataan sekä verkostomaiseen yhteistyöhön tulee todellisia kannusteita. Lisäksi omassa ideaalikoulutusjärjestelmässäni ammatillisten oppilaitosten ja vapaan sivistystyön toimijoiden välille on muodostunut yhteistyösopimuksia, joiden avulla kaikkien perustaidoista pidetään huolta. Resursseja ei välttämättä kulu nykyistä enempää ja opistoverkostosta saadaan enemmän irti. Loistavaa kehitystyötä ja valmis alustakin on jo olemassa kansalaisen perustaitojen osaamismerkkien (KAPOS) muodossa.

Tulevaisuuden perustaitoja pitää myös opettaa ja harjoittaa. Otetaan esimerkiksi tekoälytaidot. Tekoälyn käyttäminen vailla käsitystä siitä, mitä on tekemässä, mahdollistaa ihmisten harhaanjohtamisen ja on pitkään jatkuessaan jopa vaarallista. Väärä ajatus on myös odottaa, että kaikkien taidot kehittyisivät jotenkin nopeasti ja itsestään. Näin ei tule tapahtumaan, ja koulutusjärjestelmän on kannettava vastuunsa.

Onko tässä kyse vain digitaalisista taidoista?

Tulevaisuuden perustaidoista puhuttaessa saattaa jäädä kuva, että kaikki liittyvät kykyihin hyödyntää digitalisaatiota. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Toinen lievä ajatusharha, joka on vallalla, koskee nuorten keskittymiskyvyn heikkenemistä. Ilmiö ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin nuoriin. Aikuisväestössä tunnin luennon kuunteleminen on ihan samalla tavalla muuttunut mahdottomaksi. Toinen vähän samaan tematiikkaan liittyvä taito on ponnistelun ja valmiiksi saamisen taidot. Myös ryhmissä eritaustaisten kanssa toimimisen taidot olemme identifioineet taidoiksi, joiden kanssa yhä useammin kohtaamme ongelmia. Jo pienellä ajatustyöllä kuka tahansa pystyy identifioimaan nämä edellä mainitut perustaidoiksi, joita ilman ei työelämässä tule pärjäämään. 

Tähän päälle lisätään vielä tavoite yli 50 % korkeakoulututkinnon suoritustasosta ikäkausittain. Viimeistään tässä joudutaan luovuttamaan ja toteamaan tavoitteen olevan liian suuri, mikäli perustaidoista ei ole pidetty huolta. Se hetki, kun päätät aloittaa korkeakouluopinnot, on liian myöhäinen perustaitojen kirimiselle.

PIAACin tutkimusaineisto on erittäin laaja ja sitä tulkitsevat useat tutkijat. Toivon meidän pian saavan tuloksia suositusten muodossa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ehdottomasti jättää tekemättä. Tässä blogisarjassa asiaa tullaan lähestymään monesta eri näkökulmasta, mikä tulee olemaan hienoa.

Tulevaisuudessa perustaitojen määritelmä tulee olemaan erilainen, epäilemättä laajempi kuin nykyään. Meidän pitää varmistaa, että koulutusjärjestelmämme pysyy kehityksessä mukana!

Kalle Ojanen on tehnyt töitä ammatillisessa koulutuksessa 20 vuoden ajan. Taustaltaan hän on fysiikan opettaja, mutta toimii tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkönä Turun ammatti-instituutissa. Tärkeimpiä arvoja hänen työssään ovat verkostomaiset toteutustavat ja koulutuksen järjestäjien yhteistyö niin kansallisesti kuin pohjoismaisestikin. Perustaitojen opetuksen kehittämisen pariin hän on hankkiutunut varsinkin siksi, että lähihoitajaopiskelijoista jo yli 40 % alkaa olla uussuomalaisia. Perustaitojen kehittämisessä hän on toiminut pohjoismaiden ministerineuvostorahoitteisessa NVL-verkostossa (nvl.org) korona-ajasta alkaen. Osaamismerkkipedagogiassa Kallen mielestä meillä on vielä paljon oppimista ja käyttämätöntä potentiaalia.