chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

Blogi

Tehokkuuden uudelleen määrittelyä: vähemmän on enemmän

19/10/2020
, Paula Halme
Kieli: FI

Kuva: Canva kuvituskuva

 

Miten sinä määrittelet tehokkuuden? Miten tehokkuus näyttäytyy aikuiskoulutuksen ja työelämän parissa työskenteleville nyt ja tulevaisuudessa? Tässä blogissa aikuiskasvatustieteen maisteri Paula Halme pohtii olemisen tehokkuutta, oikeiden asioiden tekemistä, tekemättä jättämistä, vähemmän on enemmän -ajattelua ja eteenpäin menemisen sijasta matkustamista omaan itseen.


Voiko oleminen olla tehokasta?

Liitän tehokkuuden käsitteen ennen kaikkea aikaansaamiseen ja tuloksellisuuteen. Näitä helpottaa muutama asia: asioiden nopea käynnistyminen, nopea ajatteluprosessi, nopeat toiminnot, nopea viimeistely ja nopea arviointi. Nopeus. Jotta jotain voidaan havaita aikaansaaduksi, sitä pitäisi pystyä mittaamaan, mikä taas rajoittaa tehokkuuden määritelmää. Hutilointi puolestaan on nopeaa, mutta laatu kärsii. Tehokas siis tekee laadukasta ja nopeasti. Näen kuitenkin paradoksin tehokkuuden määrittelyssä: joitakin asioita ei saada aikaan tekemällä, vaan ennen kaikkea olemalla. Mielenrauha, hiljainen onni ja luovuus saattavat mennä vain kauemmaksi, jos niitä yrittää tehokkaasti tavoitella.

Jo arkipäiväistyneet nuortenkin aikuisten uupumusjaksot ovat saaneet meidät pikkuhiljaa ymmärtämään somepaastojen, hiljaisuuden retriittien, meditaation ja tietoisuustaitojen harjoittamisen tärkeyden. Itsensä ylittämista ja äärirajoilla pakertamista tulisi rytmittää seesteisemmät, rauhallisemmat ja reflektoivemmat ajanjaksot. Moni pihistää jälkimmäisestä, jolloin kuorma kasautuu ja jossain vaiheessa käy kerta kaikkiaan liian suureksi.


Polarisoitunut suorittaminen

Huomautan, että suorittaminen ei koske koko aikuisväestöämme. Lieneekö sekin polarisoitunut niin, että joku istuu päättämättömänä opitun avuttomuuden loukussa, kun toinen suorittaa sitten hänenkin puolestaan? Yksi ei pääse käyttämään potentiaaliaan alkuunsakaan yhteiskunnasta syrjäytettynä samaan aikaan, kun toinen on päässyt onnistumisen putkeen ja haalii itselleen ylitöitä ja luottamustehtäviä.

Voinko siis sanoa, että jälkimmäiselle ryhmälle käänteisesti nykyajan parasta tehokkuutta onkin taito osata olla tekemättä mitään? Moni osaa suorittaa, mutta kuinka moni osaa laittaa hanskat naulaan ja esimerkiksi leikkiä ilman mitään sen suoranaisesti hyödyttävää elementtiä? Miten joutenolosta on tullut asia, jota pitää erikseen harjoitella? Kuka ja mikä taho sitä meille opettaa?


Tehokkuus on oikeiden asioiden tekemistä

Tehokkuus on mielestäni myös oikeiden asioiden tekemistä. Pitää osata rajata, priorisoida, ehkä delegoidakin. On vaikea kehua jotakuta tehokkaaksi, joka tekee paljon asioita, mutta ”vääriä” asioita. Tai asioita, joista mihinkään ei keskity kunnolla tai nauti niistä. Voisiko tehokkuutta olla parhaalla mahdollisella tavalla käytetty aika yksilön elämässä? Onkin oma kysymyksensä pohtia, mikä on tätä parasta mahdollista tapaa viettää elämänsä. Jokaisella lienee oma kutsumuksensa ja tehtävänsä tässä maailmassa.

Olen tullut monen asian kohdalla siihen (tähän hetkiseen) lopputulokseen, että vähemmän on enemmän. Jolle kulle tämä lienee ihan itsestään selvyys, mutta ei minulle, joka on tottunut kuulemaan, että kannattaa pysyä aktiivisena ja ”mennä rohkeasti mukaan kaikkiin hyviin juttuihin”. Etsikkovaiheessa nuoruudessa lieneekin hyvä keittää itseään useissa eri liemissä ja kokeilla, kunnes tietää, millainen elämä itselle lopulta on parhaaksi.

Kiinnostavia uudenlaisen tehokkuuden ajatuksia ja ilmiöitä ovat mm. minimalismi, elämän leppoistaminen, downshiftaaminen ja neljän tunnin (tai edes neljän päivän) työviikot. On konmaritusta ja ihmisiä, jotka haaveilevat vaatimattomasta, mutta rauhallisesta elämästä luonnon keskellä. Olen käynyt keskusteluja siitä, kuinka 80%:n työaika onkin tuonut lisää tehokkuutta niin, että henkilö on pystynyt tekemään samat työtehtävät lyhyemmässä ajassa (mutta pienemmällä palkalla, mikä ei hyvä). Tällaisten aatoksien ympäröimänä olen miettinyt sitä, millaista tulevaisuuden tehokkuus lieneekään.


Kiirettä ja vaikeita valintoja

Toivon tähän ikään ehtineenä, että osaisin jo arvioida kokeilujen pohjalta, mihin kannattaa panostaa, mitä kannattaa valita ja millaisiin asioihin keskittyä. Arvotyöskentelynkin jälkeen tämä on aika vaikeaa. Olen tosi huono sanomaan ei, koska lähtökohtaisesti niin monet asiat kiinnostavat. Valintojen tekemisestä ja rajaamisesta on tullut uusia kansalaistaitoja globaalissa 24/7-yhteiskunnassa, ylitsetursuavassa mahdollisuuksien viidakossa.

Seppälä (2008, 22) kuvaa kiireen olevan hallitsemattomuuden tunne suhteessa aikaan. Sanomme olevamme kiireessä, kun tuntuu, ettemme kerkeä tekemään kaikkea mitä meidän pitäisi tai mitä haluaisimme. Koko ajan tekemistä tarjoava ympäristömme ei helpota kiireen hallitsemisessa. Meidän käsillämme on jatkuvasti valtavasti tietoa, viihdettä, mahdollisuuksia ja valintoja.

Uskon, että tulevaisuuden tehokkuus on tästä infotulvasta olennaisen karsimista ja tietoisesti vähemmän tekemistä ja tekemättä jättämistä. Vaikka mahdollisuuksia leijaileekin ilmassa ja mainoksissa, ei se tarkoita, että niihin tarvitsisi tarttua. Paitsi jäämisen pelko voi saada meidät olemaan kaikessa mukana. Oikeasti jäämme kuitenkin paitsi jostain paljon tärkeämmästä.


Aito tehokkuus on sisäänpäin kääntymistä

Voisiko tehokkaan eteenpäin menemisen sijaan ajatella elämän matkaa ja tekemisen suuntaa ennemminkin matkana itseen? Matka itseen tapahtuu kuin sipulin kuoriminen, kerros kerrokselta sisemmäs ja sisemmäs, uusien kerrosten paljastuessa alta. Ei siis eteenpäin, vaan syvemmälle.

Kiire, multitasking ja sen luoma illuusio tehokkuudesta ei ole enää pitkään ollut muotia. Leppoisuus ja sen tuoma aito tehokkuus on. Toivottavasti tämä kestävämpi tapa valtavirraksi myös jää.

Mitä rinnakkaiskäsitteitä sinä tehokkuudelle löydät? Mikä on tulevaisuuden ”uusi” tehokkuus? Millaista koulutusta tarvitaan tukemaan ihmisiä yllämainittujen elämänvalintojen ja kestävän tehokkuuden äärellä?


Lähteet:

Seppälä, O. 2008. Stop! Enemmän aikaa, vähemmän kiirettä. Helsinki: Kirjapaja.


Paula Halme on aikuiskasvatustieteen maisteri, äiti ja sosionomiopiskelija (AMK) verkkokoulutusohjelmassa. Blogissaan paulanpedagogiikka.com Halme pistää teorian ja käytännön vuoropuheluun kasvatustieteilijän näkökulmasta.

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn Share on email