Erasmus+ -matkamme suuntautui yli viiden miljoonan asukkaan metropoliin – Ruhriin. Alueen teollinen historia vertautuu hyvin Kymenlaaksoon. Teollistumisen myötä alueiden väkiluku kasvoi ja kaupungit syntyivät: puhutaan preussilaisesta villistä lännestä, kun taas Kotka tunnetaan savolaisten Amerikkana. Silloinen Ruhr näyttäytyi harmaana; piiput savuttivat ja sekä ilma että maaperä olivat saastuneet (täytyy tunnustaa, että omakin ennakkokäsitys alueesta oli hyvin tämänkaltainen). Nousun jälkeen koitti kuitenkin laskukausi. Teollisuus hiipui, tehtaita lakkautettiin ja työttömyysaste nousi.

Nykyisin Ruhrissa aurinko paistaa, luonto kukoistaa ja teollinen perintö houkuttelee sinne vuosittain noin kymmenen miljoonaa turistia. Myös alueen asukkaiden ylpeys omasta kotiseudustaan on kasvanut: ennen ruhrilaiset eivät kehdanneet kertoa, mistä he ovat kotoisin, mutta nykyään he ovat ylpeästi Ruhrilaisia (isolla R:llä). Miten tällainen muutos on ollut mahdollista ja miten museot ovat tähän kehitykseen osallistuneet? Tästä otimme selvää vierailemalla kolmessa museossa ja alueellisessa kehittämisyhtiö RVR:ssä.

Ruhr – City of Cities

Ruhrin uudistaminen alkoi 1980-luvulla ja teollisen perinteen rinnalla yhdeksi merkittävimmistä arvoista nostetiin vihreys. Lisäksi kullekin alueelle luotiin omat kohderyhmät ja teemat. Tyypillistä alueelle nykyisin ovatkin innovatiiviset konseptit, joissa yhdistellään kulttuuria ja tapahtumia, bisnestä ja tiedettä, shoppailua ja perintöä… Tämä on houkutellut Ruhriin uudenlaista teollisuutta, investoijia, yliopistoja, luovien alojen tekijöitä jne. Ja mikä tärkeintä, vanhat teollisuusalueet on otettu uusiokäyttöön. Kehityksen taustalla on vaikuttanut mm. Kulttuuripääkaupunkivuosi 2010, jonka teemana oli teollisuuskulttuuri. Mutta myös alueen asukkailla on ollut merkitystä ja ensimmäinen teollisuusrakennuksen suojelutoimi tehtiin nimenomaa heidän painostuksestaan.  

Teollinen perintö näkyi myös ostoskeskuksessa. Kuva: Marja Salmijärvi.

Teolliseen perinteeseen liittyviä museoita Ruhrissa riittää. Ne on perustettu autenttisiin kohteisiin ja jo niiden mittasuhteet saavat kävijän pään pyörryksiin. Museoilla on ollut ja on merkittävä rooli teollisen perinteen arvostuksen ja paikallisidentiteetin ja -ylpeyden vahvistamisessa: teollista menneisyyttä ei kielletä, vaan historia viedään ylpeänä tulevaisuuteen. Teollinen perintö näkyy kaikkialla ja eri kohteita yhdistää reitistöt, kuten 1 200 kilometrin mittainen pyöräilyreitti ja ERIH (European Route of Industrial Heritage).

Zollern Colliery

Saksan suurin teollinen museo LWL on yksi museo, joka koostuu kahdeksasta eri kohteesta. Museokokonaisuus on omistettu ihmisille, jotka työskentelivät tehtaissa ja asuivat tehtaiden alueilla. Kohteiden halutaan välittävän teollisuushistoriaa elävällä tavalla. Museoissa yhdistellään taidetta, teatteria, musiikkia ja niissä järjestetään erilaisia tapahtumia. Tavoitteena on säilyttää teollisuuskohteet, esitellä niitä todisteina menneestä ja löytää alueille käyttöä. Eri puolilla Ruhria sijaitsevaan museokokonaisuuteen kuuluu kolme hiilikaivosta, laivanosturi, masuuni, tekstiili-, tiili- ja lasitehdas. Me vierailimme niistä yhdessä, hiilikaivosalue Zollern Collieryssä Dortmundissa.

Hiilen tietä Zollern Collieryssä. Kuva: Marja Salmijärvi.

Zollern Collieryn kaivosalue rakennettiin vuosina 1898–1904. Toiminnan loputtua rakennuksia uhkasi purkaminen, mutta entiset työntekijät nousivat vastustamaan tätä. Vuonna 1969 tehtiinkin päätös alueen säilyttämisestä ja tästä alkoi Saksan teollisten monumenttien suojelu.

Kaivosteollisuudesta ja sen tekijöistä kertova perusnäyttely levittäytyy useisiin rakennuksiin, samoin vaihtuvat näyttelyt. Autenttiset rakennukset ja kaivostoimintaan liittyvät laitteistot herättivät massiivisuudellaan kiinnostusta. Valitettavasti kaikki kaivoskuilut oli tukittu, mutta museoon rakennetussa simulaattorissa pääsi eläytymään kaivoksen ahtaaseen ja pimeään tunnelmaan. Alueella tapahtuu paljon aina museoöistä tangojuhliin. Tapahtumien järjestämisessä on mukana erilaisia, yllättäviäkin yhteistyötahoja.

Zollverein

Euroopan suurin hiilikaivos ja koksitehdas Zollverein Essenissä työllisti aikanaan noin 8 000 kaivostyöläistä. Alueen teollinen toiminta alkoi vuonna 1851 jatkui aina vuoteen 1993 saakka. Nykyisin tämä 100 hehtaarin alue on Unecson maailmanperintökohde, josta löytyy museoita, ravintoloita, luovia yrityksiä, käsityöläisiä, yliopisto jne. Alueella vierailee vuosittain noin 1,5 miljoonaa kävijää.

Zollvereinin ”torni” on teollisen perinteen symboli, johon törmäsi kaikkialla. Kuva: Marja Salmijärvi.

Ruhrin alueellinen museo sijaitsee Zollvereinissa entisen hiilikaivoksen pesulaitoksessa. Museo esittelee alueen sosiaalista ja arkihistoriaa teollistumisen aikaan. Näyttelyt on jaoteltu mielenkiintoisesti. Liikkeelle lähdetään nyky-Ruhrin myyteistä ja stereotypioista, käydään läpi nykyajan ilmiötä ja ihmisten kokemuksia. Samalla tehdään aluetta tunnetuksi. Ihminen on vahvasti läsnä kaikessa, niin kuvissa, filmeissä kuin teksteissäkin. Niiden kautta kävijä saa tarttumapintaa vaikeisiinkin asioihin. Samoin pienien, mutta merkittävien yksityiskohtien esiin nostaminen: kuva hiilipölylle altistuneista keuhkoista toi asian iholle paremmin kuin tilastotieto. Toisessa osiossa esitellään esi-teollisista aikaa, arkeologiaa, etnologiaa ja luonnonhistoriaa. Näyttelyn päättää Ruhrin teollisen ajan historia: miten alue teollistui ja maatalousalue muuttui Euroopan laajimmaksi teräksen ja hiilen tuottajaksi ja viimein metropoliksi moderneine ekonomioineen ja palveluineen.

Gasometer

Oberhausenin Gasometer-kaasukello valmistui vuonna 1929 ja 1993/94 se muutettiin näyttelytilaksi. Museossa oli esillä Hauras paratiisi -näyttely, joka heti rakennukseen astuttaessa vetosi katsojan aisteihin. Näyttely lomittui sulavasti kaasukellon rakenteisiin. Tila oli hämärä ja sieltä nousivat esiin värikkäät kuvasuurennokset. Myös äänitehosteet pitivät otteessaan. Näyttely kertoi jäätiköistä, autiomaista, vuoristoista, meristä, ihmisen toiminnan seurauksista, ilmastonmuutoksesta, teollisesta maanviljelystä, sademetsien hakkuista… Kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tulivat vahvasti esille. Vaikuttavin kokemus oli kuitenkin rakennuksen yläkerrassa oleva valtavan kokoinen maapallo, johon heijastui korkearesoluutioisia, vaihtuvia, liikkuvia satelliittikuvia.

Zollvereinin ”torni” on teollisen perinteen symboli, johon törmäsi kaikkialla. Kuva: Marja Salmijärvi.

Museoiden rooli

Itselleni matkan parasta antia oli tutustua siihen, mitä museot olivat tehneet yleisöjensä kanssa. Tällä työllä on ollut merkittävä asema teollisen perinnön nostamisessa Ruhrin vetovoimatekijäksi. Samalla alueen yhtenäisyys ja paikallisidentiteetin arvostus olivat lisääntyneet – alueen asukkaat ovat ottaneet teeman omakseen. Kaikissa keskusteluissa ehdottomasti tärkeimmäksi asiaksi nousi rajat ylittävä yhteistyö ja yhteistyökumppaneiden sitouttaminen. Kaikessa yhteistyössä on tärkeää, että toimijoilla on yhteinen päämäärää. Kun oma panos on kokonaisuuden kannalta tärkeä, se sitouttaa toimintaan ja antaa sille merkitystä. Samalla paikallisidentiteetti vahvistuu ja hyvinvointi lisääntyy. Ilman niitä Ruhrin ihme ei olisi ollut mahdollista.

 Museot toimivat yhdessä alueen asukkaiden ja oppilaitosten, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Yleisöä osallistettiin myös museon kertoman narratiivin sisältöön ja esittämistapoihin heti suunnitteluvaiheesta alkaen. Ylipäätään yhdessä tekeminen ja kokeminen lisäävät oppimiskokemusta ja tuovat samalla myös hyvinvointia. Tärkeä voimavara ovat teollisuuden parissa työuransa tehneet. Heitä hyödynnetään niin asiantuntijoina koneiden kunnossapitämisessä, tietolähteinä kuin oppainakin. Museoihin tallennettuihin teollisuuteen liittyviin tarinoihin voi tutustua netissä, kirjoissa ja eri henkilöhahmoihin perustuvilla reiteillä.  

Zollern Collieryn art nouveau -tyylinen konehuone oli ensimmäinen teolliseen perinteeseen liittyvä suojelukohde. Museokierrokselle pääsee myös entisten työntekijöiden opastamana. Kuva: Annika Utriainen.

Museopuheet ja paneelikeskustelut kuulostivat kiinnostavilta konsepteilta. Museot olivat ylipäätään aktiivisesti mukana keskusteluissa, olipa teemana sitten tulevaisuuden työ, kestävä kehitys, ilmastokriisi, digitaalisuuden vaikutukset tai kasvun ja kulutuksen rajoitteet. Saimmekin vahvistusta sille, että museo pystyy tuomaan yhteen eri näkökulmista katsovia tahoja ja saamaan aikaan rakentavaa keskustelua. Museo tarjoaa tähän turvallisen ja neutraalin ympäristön.

Ruhrin museot ovat linkittyneet keskenään ja toteuttavat yhdessä erilaisia, monivuotisia ja sektorirajat ylittäviä projekteja. Myös erilaiset reitistöt yhdistävät museoita. Yhteistyökumppaneita haetaan usein myös luovien alojen puolelta ja järjestetyt tapahtumat olivat suuria spektaakkeleita. Ne houkuttelevat pakalle yleisöä, joka samalla tutustuu teolliseen perinteeseen. Museoiden aineistoja hyödynnetään myös mm. hackathoneissa, jolloin niistä voi syntyä uusia, yllättäviä toimintoja.

Mielenkiintoista oli kuulla ajatuksia museoiden tavoitteista. Museon on kerrottava, mitä se ajattelee esimerkiksi kestävästä kehityksestä ja miten se luo tulevaa yhdessä yhteisönsä kanssa. Lisäksi sen on osallistuttava avoimesti erilaisiin keskusteluihin reaaliajassa. Museoiden on oltava luovia, kaikille avoimia kokeilupaikkoja, jossa voi pohtia esimerkiksi tulevaisuuden mahdollisuuksia. Museon on mietittävä, millaista narratiivia se haluaa esittää ja yleisölle on annettava mahdollisuus kritisoida näitä valintoja. Ja ennen kaikkea museoiden on oltava saavutettavia paikkoja. Digitalisaatio antaa tähän hyvät keinot tarjoamalla pääsyn aineistoihin ja mahdollistaen niiden jakamisen.