chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Aikuisoppimiseen liittyvät laatujärjestelmät: olisiko pelisääntöjä tarpeen muuttaa?

06/06/2017
by Linda Juntunen
Kieli: FI

Yleisesti tiedetään, että kuluneen vuosikymmenen aikana maat ovat kehittäneet aikuisoppimiseen laatukäytäntöjä ja -järjestelmiä ja että nykyisissä järjestelmissä on paljon vaihtelua. Euroopan komission äskettäin tekemässä tutkimuksessa – jonka yhtenä tekijänä olin – ehdotetaan, että niissä maissa, joissa ei ole aikuisoppimiselle laatujärjestelmää tai -kehystä, on kolme mahdollista toimintatapaa. Maat voivat

  1. määrittää vähimmäislaatuvaatimukset aikuiskoulutuksen tarjoajille (esimerkkejä ovat vaikkapa EduQua Sveitsissä, Greta-plus Ranskassa ja Quality label Luxemburgissa)
     
  2. kannustaa laadun varmistamiseen laatupalkinnoin (kuten on tehty Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa)
     
  3. tarjota lisää tukirakenteita (kuten laatuohjeistus/-opas Ruotsissa [BRUK] ja Norjassa ja Maltalla kehitetyt henkilöstön kehitysohjelmat).

Epäkohtia

Kuten samassa Euroopan komission raportissa osoitetaan, ei ole selvää, mikä näistä olisi tehokkain tapa kannustaa laatuun. Sen arvioimiseksi (etenkin epävirallisen aikuisoppimisen alalla) on saatavilla rajallisesti tietoa laadunvarmistustoimien kustannuksista ja eduista.

Aikuisoppimissektorin sääntelystä aiheutuneista haittapuolista tiedetään vähemmän. Laatuvaatimukset voivat esimerkiksi aiheuttaa lisäkustannuksia (koulutuksen tarjoajalle ja lopulta myös opiskelijalle). Ne voivat myös rajoittaa aikuiskouluttajan ammatin harjoittamista, kun monet opettajat/valmentajat eivät välttämättä ole kelpoisia toimimaan ammatissaan muodollisen tunnustetun pätevyyden puuttumisen takia. Lisää tutkimusta tarvitaan näillä osa-alueilla.

Laatukäytännöt

Pohjimmiltaan laadunvarmistusjärjestelmät eivät useinkaan selvästi ota kantaa siihen, mitä laatu on tai mitä sen tulisi olla. Nämä järjestelmät keskittyvät enimmäkseen ”pelisääntöihin” tai käytäntöihin, joilla opetusta tarjotaan, ja sen arviointiin, riittävätkö nämä takaamaan laadun (kuten ISO-standardi).

Siksi ei olekaan ihme, että laatujärjestelmät eri koulutussektoreilla usein ovat samanlaiset, sillä ne perustuvat samaan pääajatukseen (laatukehä) ja käytäntöihin, ja usein ne sisältävät samankaltaiset laadun kuvaajat ja mittarit (jotka koskevat koulutuksen järjestämistä, didaktiikkaa, oppimisprosessia, henkilöstöä ja tuloksia). Kun samankaltaisuuksia kerran on, voi kysyä, ovatko erilliset laatujärjestelmät eri koulutussektoreilla ylipäätään tarpeen?

On kritisoitu sitä, että laatujärjestelmät keskittyvät liikaa käytäntöjen noudattamiseen eivätkä varsinaisesti lisää tietoisuutta laadusta. Sen mukaan huomiota ei ole kiinnitetty tarpeeksi laatuun. Jotta voimme arvioida, millaisia rakenteita ja käytäntöjä tarvitaan sen varmistamiseksi, että tarjottu aikuiskoulutus on korkealaatuista, tarvitaan käsitys siitä, mitä laadun tarjoaminen tietyllä sektorilla on.

Simon Broek on jo aiemmassa blogikirjoituksessaan tunnistanut tekijöitä, joilla syntyy laadukasta aikuisoppimista. Tämä on hyvä alku, mutta pitäisikö tehdä lisää ja muuttaa pelisääntöjä ja mukauttaa niitä nimenomaan aikuisoppimiseen sopiviksi?

__________

Bert-Jan Buiskool on osallistunut lukuisiin ammatillista koulutusta, aikuisoppimista ja työmarkkinoita koskeviin eurooppalaisiin tutkimushankkeisiin. Hän on työskennellyt muun muassa Euroopan komissiolle, Euroopan parlamentille, eurooppalaisille virastoille, Unescolle, ILOlle ja eri jäsenvaltioille. Hän toimii Managing Partnerina Ockham Institute of Policy Support -yrityksessä (b.buiskool@ockham-ips.nl).

Tunnisteet:
Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn