chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

Blogi

Kun kaikesta tuli digitaalista

27/07/2020
, Vivianne Ruohola
Kieli: FI
Document available also in: SV

Digital delaktighet i praktiken

Sitä on vaikea kuvitella. Se vain tuntuu niin helpolta. Se on automaattista ja sujuu kuin itsestään. Kas näin: Painan tästä, tästä ja tästä. Asennan päivityksen. Kirjoitan salasanan. Resetoin reitittimen, vaihdan WLAN-kanavan, sillä se on jo naapurin käytössä, aktivoin kaksivaiheisen todennuksen ja liitän langattoman tulostimen. Pyyhkäisen vasemmalle ja sitten ylös. Tämä kaikki on arkipäivää digitaalisessa maailmassamme ja simppeliä sille, joka sen osaa. Mielikuva toimivasta ja helppokäyttöisestä, alati yhä laajemmalle yhteiskuntaan levittäytyvästä ja kaikkien saatavilla olevasta digitaalisuudesta sekä jokapäiväiset, todellisen elämän tilanteet ovat kuitenkin kaukana toisistaan. Digitaalisuus ei tarkoita automaattisesti toimivaa, itsestään liikkuvaa tai itse itseään korjaavaa. Yksi haasteista on se, että ihmiset, joilla itsellään on tarvittavat taidot, eivät välttämättä laisinkaan osaa suhtautua siihen, että kaikki muut eivät osaakaan. Asian monimutkaisuus selviää viimeistään silloin, kun yrittää itse auttaa muita IT-asioissa. Olen kuullut sanottavan, että ihminen osaa jotakin todella hyvin vasta sitten, kun hän pystyy opettamaan sen muille. Tämä on hyvä muistaa. 

Monet meistä ovat oppineet navigoimaan digitaalisessa ympäristössä, mutta pysymme kartalla vain niin kauan, kuin kuljemme itsellemme tutulla reitillä. Onkin huomattavasti vaikeampaa ymmärtää tai opettaa sellaista henkilöä, joka tulee aivan eri lähtökohdista. Myös aikuisten digitaalisissa valmiuksissa on vielä paljon parannettavaa. Digitaalinen kuilu ei ole vain strategioissa tai tilannekatsauksissa maalailtu uhkakuva. Koronakriisi on selvemmin kuin koskaan ennen tehnyt näkyviksi ne rajat, jotka aiemmin olivat näkymättömiä. Nyt onkin kysymys siitä, mitä teemme asialle. Euroopassa on käynnissä monia aiheeseen liittyviä projekteja. On julkaistu oppaita, kotisivuja ja tarkistuslistoja, ja kentällä on käynnissä erilaisia pilottiprojekteja. Myös yli puoluerajojen vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että ulkopuolisuutta on pyrittävä torjumaan: kaikki ovat valmiita toimimaan digitaalisuuden puolestapuhujina – tosin hieman eri syistä. Samalla, kun oivallamme, että digitaaliset kuilut saavat usein alkunsa taloudellisista ja sosiaalisista kuiluista, kokonaiskuvasta tulee hieman ongelmallisempi. Esiin nousee esimerkiksi kysymys siitä, kenen vastuulla on tehdä asialle jotakin. Onko se mielestämme yhteiskunnan tehtävä, vai jääkö vastuu yksilöille? Ehkä se on hieman molempia. Perustason digitaaliset taidot ovat tärkeitä sekä meille jokaiselle yksilöinä että yhä enemmän digitalisoituvan yhteiskunnan kansalaisina. Digitaidot ovat tänä päivänä sitä, mitä luku- ja kirjoitustaito olivat sata vuotta sitten. Tuolloin sekä kansanliikkeet että yhteiskunta osallistuivat yhteisiin talkoisiin. Kansan opetuksesta ja koulutuksesta kasvoi Pohjoismaissa se sivistyksen, kehityksen ja tasapainon takaava voima, joka se on tänään. Koulutusjärjestelmää kehitettiin ja parannettiin.
 

Milloin "meistä" tuli "minä"?

Samalla viimeisten sadan vuoden aikana on paljon myös muuttunut yhteiskunnassamme. Aikoinaan vallalla olleet ja 1900-luvun mittaan kehittyneet yhteisöllisyys ja kollektivismi ovat sittemmin osittain korvautuneet individualistisemmalla ajattelutavalla. ”Meistä” on tullut yhä useammin ”minä”. Osalle perinteisistä kansanliikkeistä on ollut vaikeaa asemoitua uudenlaisessa ajassa, eivätkä ne ole osanneet aina vastata digiajan vaatimuksiin. Tämä on pulmallista, jos haluamme nähdä digitalisaation yhteisenä haasteena. Kaikissa Pohjoismaissa on niin ikään otettu käyttöön kansallisia strategioita, joissa digitalisaatio on lähtökohtaisesti valtion vastuulla. Ongelmallista tässä on se, että valtion ja kansalaisten välimatka voi tuntua melkoisen pitkältä. Toisena ongelmana voidaan pitää sitä, että monet hyvät aloitteet ovat sidottuja aikaan ja loppuvat projektirahoituksen loputtua. Kolmas ongelma taas liittyy siihen, että strategiat ovat keskittyneet ajan myötä eri asioihin: Niissä käsiteltiin ensin pitkään infrastruktuuria, verkostojen rakentamista, laitteistojen hankkimista tai ilmaisia ja julkisia sähköpostiosoitteita koskevia aloitteita. Ainakin Ruotsissa ja Suomessa painopiste on sittemmin siirtynyt enemmän julkisten palvelujen digitalisaation kehittämiseen esimerkiksi eKunta-hankkeiden avulla, ja EU-tasolla on puolestaan puhuttu yleisestä tietosuoja-asetuksesta (GDPR), digitaalisista sisämarkkinoista ja saavutettavuusdirektiivistä. Lisäksi eurooppalainen digitaalisen osaamisen viitekehys DigComp 2.1 luo kattavan katsauksen digiajan perustaitoihin. Mutta myös tässä on perustavanlaatuinen ongelma. Kuilu direktiivien, strategioiden ja viitekehysten sekä toisaalta ihmisten arkielämän välillä on yksinkertaisesti liian suuri.

Aloitteet uhkaavat jäädä sunnuntaipuheeksi.

 

Digitaalinen tiekartta

Mitä me sitten oikein tarvitsemme? Meidän pitäisi tehdä asioista hiukkasen helpompia. Ruotsissa onnistuttiin useita vuosia sitten järjestetyssä Digidel-kampanjassa. Sen tavoitteena oli saada tietty osa ruotsalaisista käyttämään internetiä. Kampanjassa oli useita erilaisia osa-alueita, ja siihen lähti mukaan lukuisia yhteistyökumppaneita. Digidel myös onnistui monissa sille asetetuissa tavoitteissa. Miksi? Osittain siksi, että sen tavoitteet oli määritelty selkeästi ja ne olivat mitattavia, ja osittain myös siksi, että siitä tuli monille yhteinen asia. Mikään yksittäinen toimija ei ollut kysymyksen äärellä yksin. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että EU tarvitsee Digidel-tyyppisen aloitteen. Jos se tehdään oikealla tavalla, siihen otetaan mukaan suuri määrä ihmisiä, sen lähtökohdiksi asetetaan tietyt tarpeet ja selkeästi mitattavat tavoitteet ja se on mukautettavissa sekä alueellisiin että kansallisiin eroavaisuuksiin kaikissa jäsenmaissa ja niiden välillä. Tällainen toivelista on helppo laatia. Sen toteuttaminen onnistuneesti onkin sitten vaikeampaa. 

Mutta meillä ei liene vaihtoehtoja. 

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn Share on email
Refresh comments Enable auto refresh

Näytetään 1 - 1 1:sta
  • Käyttäjän Margareta Näsmark kuva
    Håller med dig om att digitaliseringen är ett lika viktigt steg som den när alla skulle lära sig läsa o skriva. Men om man tittar på 100 år gamla böcker så kan vi relativt lätt läsa dessa. Språket ändrade sig sakta, men tekniken är den samma. Problemet med digitalisering är nog förändringshastigheten. Både språk och teknik som man lärde sig för 10 år sedan är nästan helt förändrat. Här krävs inte 6-årig folkskola för att lösa problemet, utan livslångt lärande.