chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

"Miten vaikeaa on ymmärtää edes kuvan kieltä!"

29/10/2018
by Mari Puttonen
Kieli: FI

/fi/file/proggisjpg-0proggis.jpg

Koostekuvassa on sekä tunnelmakuvia tekemisen vaiheista syksyltä 2017, että esimerkkejä, kuinka kuvat kehittyivät eri työn vaiheissa. Myös näyttelymme kiinnostivat yleisöä niin Saksassa kuin Suomessa.

Taustaa

Tarinamme alkaa toukokuusta 2016, kun opistomme kolme päätoimista, kolme tuntiopettajaa ja rehtori, lähtivät Erasmus+ - hankeen myötä tutustumaan saksalaiseen kansalaisopistotoimintaan Baden-Württembergin alueelle. Job shadowing tarjosi puitteet tutustua taideopettajien arkeen niin suuressa stuttgartilaisessa opistossa kuin pienemmissä lähikuntien opistoissa. Opistomme opettajat edustivat pääasiassa taide – ja taitoaineita: musiikkia, kuvataiteita, keramiikkaa, lasitöitä ja kädentaitoja. Unelma oli että tällä matkalla löytäisimme saksalaisesta opistosta jonkun tai joitakin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voisimme aloittaa "taiteellisen vuoropuhelun"; rakentaa siltoja kahden eri kulttuurin välillä taiteen keinoin. Tämä yhteistyötoive konkretisoitui syksyllä 2017, kun Stuttgartin liepeillä olevasta Filderstadista saapui kaksi taideaineiden opettajaa vierailulle Suomeen - ja Siilinjärvelle.

Toiseen vierailulle tulleista opettajista olin tutustunut oman job shadowing- jakson aikana vuotta aiemmin. Kerroin hänelle jo Saksassa ollessani kiinnostuksesta lähteä tekemään yhteistä kuvataideprojektia jossakin muodossa. Ensimmäisessä oman opistoni Erasmus+- hankehakemuksessammekin korostimme yhdessä tekemistä. Siinä lähinnä painotimme verkko-oppimista, kuten esimerkiksi samaan aikaan tekemistä eri maissa tai opettajien tieto-taidon hyväksikäyttämistä molemmille oppilasryhmille.

Saksalaisten taideaineiden opettajien viikon mittaisen job shadowing -jakson aikana pääsimme miettimään työtä käytännön tasolla, kuinka taideprojektia olisi mahdollista jatkaa niin että se konkretisoituisi oikeaksi, eläväksi, työksi. Naiset majoittuivat kotiini, joten meillä oli aikaa niin päivät kuin illatkin miettiä, miten haluaisimme lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Projektin aloitus

Heti alkuun jouduimme tyrmäämään ajatuksen online - oppimisesta niin aikataulullisista kuin teknisistä syistä. Opetus Suomessa ja Saksassa, niissä ryhmissä, joita olimme suunnitelleet projektiin, olivat aivan eri vuorokauden aikoina, joten yhteydenpito olisi ollut mahdotonta. Toinen ongelma oli se, että toisin kuin Suomessa, jossa avointa wifiverkkoa on joka paikassa, Saksassa se ei ollut itsestäänselvyys. Sama koski myös tietokoneita, joita omassa opistossamme web- kameroineen olisi ollut, mutta Saksassa ei. Päädyimme siis miettimään projektia konkreettisten taideteosten tekemisen kautta. Palasimme siis tekemisen juurille…

Suomesta projektiin valikoitui ryhmä, jota olin opettanut jo vuosia niin että oppilaat eivät olleet juurikaan vuosien varrella muuttuneet. Tai siis ainakin peruskokoonpano ryhmässä oli aika vakiintunut. Ryhmä kokoontui keskiviikkoaamuisin ja oli koostumukseltaan heterogeeninen joukko tekijöitä. Lukuvuonna 2017-2018 ryhmään kuului 12 oppilasta: 11 naista ja yksi mies. Ikähaarukka oli noin 40-75-vuotta. Ryhmän toiminnan idea normaaliopetuksessa vastaa mielestäni aikuisten kuvataidekoulun opetusta – teemallisia vuosia, jossa opettaja on laatinut monipuolisen ohjelman eri tekniikoille, kuitenkin niin väljästi että jokaiselle jäi vapaus painottaa omia vahvuusalueitaan.

Saksalaisista ryhmistä olikin hiukan haasteellisempaa löytää vastaavaa ryhmää, koska heillä ei ole koko lukuvuoden toimivia ryhmiä vaan yhden ryhmän toiminta-aika on lyhempi. Toisaalta heillä löytyi ryhmiä, joissa samalla tavalla kuin Suomessakin, on suhteellisen pysyviä oppilaita. Toinen ongelma oli löytää opettaja, joka lähtisi minun kanssani toteuttamaan projektia, koska vaihdossa olleet opettajat olivat sellaisia taideaineiden tuntiopettajia, jotka eivät opettaneet perinteisiä kuvallisia aineita, vaan keramiikkaa ja grafiikkaa, joten heidän kauttaan piti ensin löytää opettaja joka suostuisi tällaiseen projektiin, ja jolla olisi vielä sellainen opetusryhmä, joka tekisi kuvia perinteisillä kuvantekemisen keinoilla.

Suunnittelimme projektiksi työn, jonka voisi postittaa helposti. Tämä oli lähtökohta. Siksi kuvan koon määrittäminen oli ensiarvoisen tärkeää, joten kuvakooksi tuli A3. Päätimme myös yhdessä, että kuvia tehtäisiin kaksi pakettia. Yksi paketti aloitettaisiin Saksassa ja toinen Suomessa. Vaihtoja kullekin kuvalle tulisi viisi. Jokaista kuvaa tulisi muokata joka kerta jossain määrin niin että se myös edistyisi koko ajan. Tekniikoiksi valitsimme kaikki ne tekniikat, jotka soveltuvat jatkuvasti käsiteltävään projektiin: vesivärit, liidut, puuvärit, huopakynät, tussit, kollaasi sopivissa rajoissa, painomenetelmät, akryylivärit jne. Jätimme vapauden oppilaille itselleen valita tekniikan sen mukaan, mikä alussa on omaan käteen luontevin ja mikä jatkossa heistä sopisi siihen työhön, jota heidän tulisi muokata.

Projekti alkoi lokakuussa 2017, kun molempien oppilaitosten eritahtiset loma-aikataulut ja työajat oli soviteltu yhteen ja Saksasta oli löytynyt opettaja, Walther Schüler, projektin toteuttajaksi. Suomalaisten lukukausilomat tuli järjestellä yhteen saksalaisten pitkin vuotta olevien lomien kanssa, jotta paketit kulkisivat sopivassa rytmissä maasta toiseen. Loppuvuoden jouluruuhkat postissa olisi pitänyt myös osata huomioida etukäteen. Pakettien matkanteko oli suhteellisen nihkeää marras-joulukuussa…

Aloituksesta konkretiaan

Oppilaat olivat hyvin innostuneita aiheesta ja yhteistyön mahdollisuudesta vaikka ensi alkuun epäilimme, että näinköhän onnistumme innostamisessa, jossa mennään aika vieraalle alueelle: kahden eri kulttuurin kohtaamiseen ja toisen teokseen koskemiseen. Aloittaminen oli vaikeaa koska ei ollut mitään muuta kriteeriä kuin paperin koko ja se että työtä työstetään viisi eri kertaa. Näin jälkikäteen ajateltuna, tämä oli myös tehtävänannon heikkous. Eli meidän olisi ollut hyvä miettiä ehkä yhteinen teema työskentelylle, jotta olisi ollut selkeämpi "langanpää" mihin tarttua alussa. Voi olla myös että työtä olisi ollut helpompaa työstää koko ajan, jos teema olisi ohjannut muutoksia. Tämän siis opimme työtä tehdessämme.

Kun ensimmäinen oma aloittamamme kansio tuli uudelleen työstöön Suomeen, tein niin että jaoin työt uusille tekijöille eli se joka oli aloittanut työn, ei jatkaisi oman työnsä parissa vaan joku toinen samasta ryhmästä jatkaisi toisen ryhmäläisen työtä. Tämä siksi että toivoin että myös omassa ryhmässämme uskallettaisiin tarttua toinen toistemme työhön. Hämmennys oli välillä vallitseva tunne, koska kuvien käsittely oli aina hiukan arvoitus ennen kuin paketin aukaisi. Osalle tekijöistä työn jatkaminen oli paikoin vaikeaa, koska joskus vain tuntui siltä että työ olisi ollut valmis ihan sellaisenaan. Ja toisaalta oli myös vaikeaa ajatella, missä määrin työtä jatkaisi, jotta jättäisi tilaa uusille muutoksille. Myös oppilaiden valmiudet tehdä kuvaa olivat myös aika heterogeeniset, joten kuvat muuttuivat välillä rajustikin, ja ehkä välillä myös ei-toivottuun suuntaan. Tämä ilmiö oli nähtävissä molemmissa maissa.

Viimeiset kuvan muokkaukset tapahtuivat keväällä 2018, maaliskuun loppupuolella, eli aika lähellä suomalaisen opistokauden loppua. Koska työt etenivät oppilaslähtöisesti ja välillä tuntui että projekti suorastaan karkasi käsistä, päätimme yhdessä saksalaisten kanssa, että teemme molemmille kansioille vielä yhden lisäkierroksen. Kuvista niitä voisi vielä työstää, jotka kaipaisivat lisätyöstämistä. Päätös siitä, mikä kaipasi työstöä ja mikä ei, oli kuitenkin aika vaikeaa ratkaista. Moni muutoksista jäi hyvin kosmeettisiksi.

Projektin tulosten levittäminen ja jatkotyöstö

Päätimme jo projektin alkuvaiheessa että kuvat päätyvät lopuksi näyttelyyn. Olimme tallentaneet kuvien eri työvaiheet valokuvina. Ja ajatuksiakin oli kerätty yhteen projektin eri vaiheissa. Näyttelypaketti on siis periaatteessa valmis. Taas kerran aikataulullisista syistä teimme niin että ensimmäinen näyttely pidetään heinäkuussa Filderstadissa, ja toinen näyttely Siilinjärvellä syyskuussa. Saksalaisten toimintakausi jatkuu aina heinäkuun loppupuolelle saakka, joten näyttely olisi heidän kautensa lopetus. Meillä taas näyttely sijoittuisi uuden kauden alkuun, syyskuun puoleen väliin. Näin myös me projektiin osallistuneet opettajat voimme jatkaa yhteistyötämme, osallistumalla toistemme näyttelyiden avajaisiin, ja tutustumalla myös projektiin osallistuneisiin oppilaisiin. Nämä muutaman päivän vierailut voisivat myös luoda uuden projektin siemenen, kun voimme miettiä kasvokkain tulevaisuutta.

Näyttelyt pidettiin niin Saksassa kuin Suomessa alkuperäisen suunnitelman mukaan – kaikkine avajaisseremonioineen. Ja me projektissa mukana olleet opettajat osallistuimme näyttelyiden avajaisiin sekä tapasimme puolin ja toisin oppilaita, jotka olivat olleet mukana tässä projektissa. Ja samalla pääsimme taas virittämään uutta yhteistyötä maidemme välillä. Ei vaan siksi että me opettajat tahdomme niin, mutta erityisesti siksi että meidän oppilaamme tahtovat niin vielä enemmän!

Mitä opimme?

Mitä opimme projektista? Ensiksikin tietysti aika paljon suvaitsevaisuutta. Meidän pitää oppia hyväksymään muutokset tekemissämme kuvissa vaikka muutos ei olisi mieleinen. Toisaalta tämä myös opettaa näkemään asioita laajemmin, mikä kehittää aikaa myöten myös omaa visuaalista silmää. Oppilas oppii tarkkailemaan omaa tekemistään, ja omia valintojaan. Myös ne muutokset, jotka joku toinen oli kuvaan tehnyt, herätti kysymyksiä. Ja tämä tietysti pitäisi tulevaisuudessa tällaisissa projekteissa huomioida. Miksi teen ne muutokset jotka teen eli perustella omaa työskentelyä? Ehkä jopa sanallistaa omia valintoja. Vastaisuudessa on myös hyvä miettiä koko prosessi hiukan strukturoidummaksi, kuten esim valita yhtenäinen teema ja myös rajatumpi mahdollisuus tekniikkoihin. Kuvista tulisi hallitumpia, koska jokainen joutuu miettimään asioita määrätyssä raamissa.

Opettajat ovat taas saaneet miettiä yhdessä projektin plussat ja miinukset, joten tästä on siis hyvä jatkaa uuteen projektiin…

Tällä suomalaisella oppilaskommenteilla on hyvä jatkaa eteenpäin:

Moni piti kokemusta mukavana, erilaisena ja hyvin avartavana. Mutta samaan hengenvetoon toinen oppilas kommentoi, että vaikka oli hienoa katsoa miten kuvaa tehdään toisessa kulttuurissa "saman harrastuksen parissa viihtyvien kanssa, huomasi välillä miten vaikeaa on ymmärtää edes "kuvakieltä".

Kuvataideopettaja Mari Puttonen, Siilinjärven kansalaisopisto

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn