Onko kielitaidon arvioinnista tulossa kovaa vauhtia politiikkaa? Kielitaidon testauksen ja arvioinnin roolia liikkuvuudessa ja sosiaalisessa integraatiossa käsiteltiin European Association of Language Testing and Assessment (EALTA):n viimeisimmässä konferenssissa. Kyseinen aihe on noussut esiin kaikkialla Euroopassa turvapaikanhakijamäärien kasvun myötä. Maahanmuuttajilta on pitkään ja monissa yhteyksissä edellytetty kielen omaksumista, mutta nykytilanteessa kielitestit toimivat huonoimaassa tapauksessa rajoittaen maahantuloa ja maahan jäämistä.

Yksi EALTA:n konferenssin pääpuhujista, professori Piet van Avermaet Gentin yliopistosta, kritisoi vallassa olevaa kielipolitiikkaa todeten sen epäonnistuneen maahantulijoiden osallistamisessa. Kielitaidon omaksuminen hyväksynnän ehtona kohtelee eri tulijaryhmiä epätasa-arvoisesti, eikä ole juurikaan olemassa tutkittua näyttöä siitä, että nykyjärjestelmät edistäisivät pääsyä työmarkkinoille. Van Avermaetin mukaan taitotasovaatimuksissa on todellisuudessa kyse halusta rajoittaa maahantulijoiden määrää - väitettä on syytä pohtia meilläkin. Esimerkkejä löytyy jo Pohjoismaista: Tanskassa maahanmuuttoasioista vastaava ministeri juhli Facebookissa avoimesti uusien rajoitusten voimaantuloa ja Norjassa vastaava ministeri totesi, että tarkoituksena on tehdä Norjasta vähemmän houkutteleva, kertoi Cecilie Hamnes Carlsen Voxista (The Norwegian Agency for Lifelong Learning). Konferenssissa kuulluista Constant Leungin ja Jo Lewkowiczin esityksestä jäi mieleen Isossa-Britanniassa käytössä oleva käsite permanent migrant: kaiken testauksen jälkeenkin monesta maahanmuuttajasta jää pitkäaikainen ulkopuolinen. Kielitaidon lisäksi käytetään myös yhteiskuntatestejä (KoS-test (Knowledge of society)), jotka ovat yleistyneet eri puolilla Eurooppaa.

Konferenssin useissa esityksissä tuotiin esiin huoli kielitestien käytön soveltamisesta liian laveasti. Bart Deygers on tutkinut Flanderin yliopistojen kielipolitiikkaa ja todennut valtaa käyttävien tahojen olevan usein tietämättömiä eri tasoihin liittyvistä vaatimuksista. Yliopistojen sisäänpääsyn ehdoksi asetettu vaatimus B2-kielitaidosta osoittautui lähinnä arvaukseksi, arviointikriteerit epäolennaisiin seikkoihin painottuviksi, ja kaiken kaikkiaan kyseinen taso vaatimattomaksi opinnoissa selviytymiseksi. Mahdotonta ei ollut myöskään se, että osan ensimmäisen vuoden opiskelijoista kielitaito taantui joillakin osa-alueilla opintojen aikana. Britanniassa keskustelu testeistä on keskittynyt pitkälti niiden 'turvallisuuteen', jolla tarkoitetaan lähinnä valvottua toteutusta, totesivat Luke Harding, Tineke Brunfaut ja Johann Unger.

Samaan aikaan opiskelu jää yhä enemmän tulijan itsensä vastuulle. Esimerkiksi Belgiassa yksityisten kielikoulujen tarjonta on lisääntynyt, mutta tästä oppimistulokset tästä huolimatta heikentyneet. Konferenssin puhuja professori van Avermaet esitteli tuoreita tilastoja Belgiasta, jossa kielenopetusta tarjotaan kolmella erilaisella polulla. Taustoiltaan ja kyvyiltään heikoimmista opiskelijoista lähes kukaan ei saavuttanut tavoiteltua A2-kielitaidon tasoa. Myös Ari Huhdan esitys, jonka aineistona on Testipisteessä kerätty data lähtötasonarvioinnista ja kotoutumiskoulutuksesta, osoitti hitaalla polulla B1.1-tason olevan usein liiankin optimistinen tavoite. Puhumisessa 17 prosenttia hitaan polun oppijoista saavutti tavoitetason, muissa osa-alueissa tasolle ylsi vain 4‒5 prosenttia. Elana Shohamyn tutkimuksessa taas monet Israeliin alakouluikäisinä muuttaneet lapset eivät onnistuneet saavuttamaan jatko-opintoihin mennessä riittävää heprean kielen taitoa, vaan tämä oli mahdollista vasta seuraavalle sukupolvelle.

Mikä on kieltenopettajan rooli näiden esimerkkien valossa? Jäämmekö politiikan varjoihin vai osallistummeko aktiivisesti liikkuvuuden ja sosiaalisen integraation edistämiseen kielitaidon osalta? Konferenssissa Tim McNamara muistutti osallistujia esimerkinomaisesti noin 50 vuoden takaisesta ajasta, jolloin aboriginaalin tuli sitoutua unohtamaan äidinkielensä mikäli halusi esimerkiksi työskennellä kaupungissa tai astua sisään kauppaan (ilman taetta siitä, että kauppias haluisi häntä palvella). Lupapaperin sanoin hänen tuli ”elää kuin valkoinen mies”. Tänä päivänä kyse ei ole McNamaran sanoin vain testien laadusta ja reiluudesta vaan myös niiden soveltamisesta käytäntöön ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Sekä konferenssin esiintyjät että kuulijat pohtivat kielen ammattilaisen vastuuta. Vaikka esimerkiksi ILTA:n eettinen koodisto ohjeistaa vetämään pois väärinkäytetyt kielitestit, tärkeämpänä pidettiin kuitenkin osallistumista ja päätöksentekoon vaikuttamista. Kukin kieltenopettaja voi osaltaan pyrkiä vaikuttamaan testien rakentavaan käyttöön ja tulkintaan ‒ sekä alan ammattilaisena että aktiivisena kansalaisena. Kenen lippua sinä kannat?

Teksti: Elina Stordell

(Teksti sekä muita kielenopetusta ja kielitaidon arviointia käsitteleviä tekstejä on ensimmäisen kerran julkaistu Elina Stordellin blogissa Arviointiosaamista Euroopasta.)

Toimitus: EPALE NSS

Kuva: pxhere.com