chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Erilaisia polkuja NAOssa - Keskuspuiston ammattiopiston opiskelijatarinoita

11/05/2016
by Erno HYVÖNEN
Kieli: FI

Kertomuksista nousee hyvin esiin se, kuinka tärkeää on aito henkilökohtaistaminen ja yksilöllisten opiskelupolkujen suunnitteleminen. Kolme nuorta, kolme erilaista polkua, kolmet erityiset tukitoimet. Kertomukset ovat kirjoittaneet Keskuskuspuiston ammattiopiston työntekijät Tuula Mikkola, opinto-ohjaaja ja Mari Linna, koulutuspäällikkö. Kertomukset kuuluvat Nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) hyvät käytännöt -portaaliin, joka on koottu EPALEen. Tutustu portaaliin ja muihin hyviin käytäntöihin.

Lasse

Hain tähän kouluun, koska minulla ei ollut ammattia. Addiktit, joista kärsin juontavat juurensa ihan lapsuudesta. Äiti kuoli kun olin 17 ja isä kun olin kaksikymppinen. Peruskoulu meni miten meni, ja viimeinen todistus minkä sain oli kahdeksannelta luokalta. Kaverit vei voiton ja päihteet astuivat kuvioihin.

Olin 29 vuotias, kuukautta vajaa 30 vuotias, kun hain koulutukseen, ja nyt ajattelen että kaikella täytyy olla tarkoituksensa kun vielä pääsin tähän koulutukseen. Työkkärin järjestämiä kursseja olen käynyt muutaman kerran esim. työhakutaitojen kehittämistä, mutta ne eivät ole olleet tutkintoon tähtääviä koulutuksia. Näihin velvoitettiin osallistumaan.  Yli kymmenen vuotta meni hukkaan päihteitä käyttäessä.

Sain tiedon koulutusmahdollisuudesta A-klinikan johtavan työntekijän kautta (koulun mainos). Takana pitkä ja vakava päihdeongelma: olin ollut kolme kertaa hoidossa ennen koulutusta ja 10 kuukauden jälkipolku-hoitojakso oli juuri loppumassa, kun hain opiskelemaan. Pääsin siis valintahaastatteluun ja kun puhelinsoitto tuli että minut on valittu opiskelemaan, oli se kyllä aika hieno juttu että minuun luotettiin. Aloitin koulun heti kun sain hoitojaksoni päätökseen. 

Koulu on ollut koko ajan tukena päihdekuntoutuksessa. Silloin kun aloitin koulun, en käynyt NA-ryhmissä, vaan aloin käymään niissä vasta koulun aikana. Koulun psykologin kanssa keskustelut ja repsahdukset, kaksi kertaa koulun aikana, toisen kerran pääsin jaloilleni vasta katkaisuhoidon jälkeen, saivat minut aloittamaan NA-ryhmissä käynnit. Koulussa ymmärrettiin, ettei päihteiden käyttö ole vain valintakysymys, vaan sairaus.

Jokaviikkoinen oppisoppi- ja matematiikkatuki oli minulle tärkeä. Sain myös tietokoneen käyttämiseen harjoitusta, koska ne taidot jäivät oppimatta kun päihteiden käyttö vei mennessään. Ohjaajien ja opettajien tuki on ollut tärkeää käytännön töissä. Työmaakohteet (opetuksen työvaltaisuus) olivat tosi tärkeitä ammatin oppimisen kannalta sen lisäksi että teoriaopintoihin sai tukea mm. oppisopista.

Retkahdusteni aikana on ollut myös tukea: mm. psykologi kävi katkolla moikkaamassa. Soittelin myös opettajalle katkolta: keskustelimme jatkosta ja minulle vakuutettiin että koulupaikkani säilyy, eikä sitä tarvitse stressata. Sain tilaa hoitaa itseni kuntoon. Tosin tehtiin kyllä selväksi myös se että nyt olisi hyvä hetki muutokseen, sillä loputtomiin ei koulu pysty tulemaan vastaan. Minun itseni piti tehdä itselleni selväksi mikä minulle on tärkeää: päihteet vai ammatin hankkiminen. Jos olisin joutunut silloin pois koulusta, saattaisin olla tänä päivänäkin tuolla jossain kadulla. Kuraattorin kanssa selvittelimme velka-asioita.

Apua on saanut, kun sitä on pyytänyt ja mahdollisuuksista saada tukea on kerrottu. On itsestään kiinni ottaako apua vastaan, ketään ei voi pakottaa muuttumaan, motivaation on lähdettävä itsestä. Kun on tämän päätöksen tehnyt, voi avusta ja tuesta olla kauaskantoisia seurauksia. Olin avoin ja kerroin myös luokkatovereilleni erityisen tuen tarpeestani: helpotti kun tarvinnut peitellä. Valmistumisen jälkeen tuki on ollut vertaistukea, jalkapallojoukkue, oma jengi Street wolves.

Tukea tarvitsin ja sain paljon. Kun päivitimme henkilökohtaistamissuunnitelmaani, pystyin käymään myös arjen asioita ja haasteita opettajan kanssa läpi. Arki jota elää muussa elämässä heijastuu myös koulun käyntiin, ne eivät ole erillisiä asioita. Kun on rehellinen, sillä pääsee jo aika pitkälle. Tuen tarpeeni kirjattiin suunnitelmaan. Kaikenlaisiin kysymyksiin sai tukea.

Olen saanut vakituisen työpaikan firmasta jossa olin kouluaikana työssäoppimassa. Sain työssäoppimispaikan koulun kautta. Firmasta sanottiin, että ota yhteyttä kun valmistut. Tässä sitä nyt ollaan. Ei mene sormi suuhun monessakaan kohtaa, kun on saanut monipuolisen koulutuksen ja osaa olla oma-aloitteinen. Jos en olisi saanut vakituista työpaikkaa, olisin kyllä uskaltanut ottaa yhteyttä kouluun ja pyytää neuvoa.

Haluan säilyttää nöyrän asenteen ja olen valmis oppimaan uutta. Olen valmis puolestani ottamaan työssäoppijoita ja toimia heidän ohjaajanaan.

Välillä ihan havahtuu, että onko tämä todellista, että minulla on nyt ammatti ja työpaikka. Nykyisin minulla ei ole tarvetta käyttää päihteitä, kun on muuta sisältöä elämässä. Oonhanhan mä ihan eri ihminen nyt, kun mitä mä olin kun mä alotin tän koulun. On tullut itsevarmuutta sekä arjen hoitamisessa että työssä käymisessä. On tärkeää, että elämässä on muutakin sisältöä kuin päihdeongelman hoitamista ja ryhmissä käymistä. Tasapaino on tärkeää: harrastukset, työnteko, koulu, sairauden hoito. Ihan ehdottomasti tämä oppilaitos oli minulle oikea paikka. Vois tällanen mahdollisuus olla hyvä vähän vaikka vanhemmillekin (viittaa NAO- ikärajaan), koska ne on usein sellaisia, jotka ihan oikeesti yrittää muuttaa elämäänsä, on nähneet riittävästi. Olen tosi kiitollinen. Varmaan jokaisesta ihmisestä löytyy erityisen tuen tarpeita, kuten myös vahvuuksia.

 

Matti

Matti oli koulutukseen hakiessaan 27-vuotias mies, joka kuvaa itseään liikunnalliseksi ihmiseksi, joka on aina omaksunut asioita parhaiten tekemisen kautta. Matilla on diagnosoitu ADHD ja tällä hetkellä hän on Niemikotisäätiön asiakas. Historiassa löytyi aiemmin aloitettuja opintoja, mutta sähköalan opinnot päättyivät, koska ne olivat liian vaikeita ja tanssialan opinnot päättyivät fyysiseen vammaan.

Matti kertoo hakeutumisestaan näin:  ”Sain tiedon koulutuksesta Vamosin työntekijän kautta. Oppilaitos sinänsä oli minulle tuttu entuudestaan, ja tiesin millaisia tukimuotoja olisi tarjolla. Pääsin haastatteluun ja soveltuvuuden arviointiin nopeasti yhteydenoton jälkeen, minut valittiin TATSI – jaksolle ja siitä suoraan koulutukseen.

Matti vammautui tanssialan opintojen aikana ja tätä vammaa yritettiin kuntouttaa tanssialan vaatimusten mukaisesti, mutta valitettavasti se ei onnistunut. Kuntoutumisen epäonnistuminen Matin omien sanojen mukaan ”otti mielenterveyden päälle” ja Matti ohjattiin Vamosiin etsimään itselleen sopivaa alaa, koulutusta ja myöhemmin ammattia. Vamosista Matin tie ohjautui Keskuspuiston ammattiopistoon, jonne Matti otettiin TATSI -jaksolle. TATSI -jakso tarkoittaa taitotason arviointijaksoa, jolloin hakija osallistuu tavoitteena olevan tutkinnon opiskelijaryhmän toimintaan. Jakson aikana arvioidaan tutkinnon soveltuvuutta hakijalle sekä sitä, millaisin tukitoimin tutkinnon suorittaminen mahdollistuisi. Mikäli tutkinto ei sovellu hakijalle, niin hakija saa mukaansa lausunnon, johon on kirjattu TATSI -jakson huomiot ja jota hän voi käyttää, kun hakeutuu johonkin muuhun tutkintoon tai työhön.  Matti valittiin opiskelemaan tavoitteena maalarin ammatti.

Opintojen aikana tärkeää oli opettajien, ohjaajien ja muun henkilökunnan (kuraattori, opinto-ohjaaja, psykologi, koulutusassistentti, koulutuspäällikkö) tuki sekä kirjallisten tehtävien tekemisessä OPPISOPPI- tukimuoto. Noin 7 kk opintojen jälkeen meillä oli surua perheessä ja päivärytmi meni sekaisin. Silloin kuraattori ja psykologi tuki mua. Mulle tehtiin väliaikainen keskeytys noin kuukauden ajaksi, jotta sain päivärytmin kuntoon ja surutyön tehtyä. Reilun vuoden opintojen jälkeen sain rannevamman ja taas tuli väliaikainen keskeytys. Myöhemmin selvisi, että vamma oli sen verran vaikea, että lääkäri ei suosittele alan opintojen jatkamista. Jouduin keskeyttämään opinnot lopullisesti, mutta mulle varattiin aika jatko-ohjaukseen opinto-ohjaajalle. Opon kanssa mietittiin mahdollisia opiskelu- ja työpaikkoja. Työelämäyhteistyökoordinaattorin kanssa tein CV:n ja myös mietittiin mahdollisia työpaikkoja”.

”Tukea oli riittävästi ja sain kun sitä tarvitsin. Olin opintojen aikana nopea tekemään asioita. Sain opettajalta riittävästi tekemistä ja se piti innostuksen ja motivaation korkealla. Tekeminen toi myös tervettä väsymystä ja sain rytmin kohdilleen. Työllistyminen on kuitenkin ajankohtaista ja mahdollista vasta tulevan 2. käsileikkauksen jälkeen. Vaikka musta ei tullut maalaria, niin kaikesta on kuitenkin ollut hyötyä tulevaisuuden kannalta”.

Matti summaa kokemuksensa NAO-opiskelusta näin: ”Onneksi päädyin tänne, äitikin itki onnesta, kun minulla meni niin hyvin”.  Matin tärkeät terveiset päättäjille: ”Älkää missään nimessä lopettako tuen antamista. Meitä, joiden elämän tällainen oppilaitos muuttaa, on paljon”.

 

Hannele

Olin 21-vuotias kun hakeuduin tähän koulutukseen. Olin ollut ravintola-alan töissä siitä lähtien kun lähihoitajaopintoni keskeytyivät. Opiskelin sosiaali- ja terveysalaa, lähihoitajaksi, mutta se keskeytyi n. vuoden opiskelun jälkeen, sillä alavalinta oli väärä. Opiskelu oli liian teoreettista eikä siksi ollut minua varten. Olin myös liian nuori (15 v) enkä tiennyt mitä olisin halunnut opiskella. Mulla ei varsinaisesti ole erityisen tuen tarvetta, mutta matemaattiset ja teoreettiset taidot eivät ole koskaan olleet vahvuuksiani. Oppimisvaikeuksia ei ole koskaan diagnosoitu.

Luin tästä opiskelumahdollisuudesta muistaakseni Metro-lehdestä. Soitin ja minut kutsuttiin heti haastatteluun. Aloitin opinnot pari viikkoa haastattelun jälkeen. Olisin voinut aloittaa aiemminkin, mutta olin vielä työsuhteessa ja sen takia aloitus venyi vähän.

Koska opin parhaiten tekemällä, alettiin jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen miettiä mahdollisuutta opiskella erityisen työvaltaisesti. Aloitin opinnot syksyllä ja keväällä lähdin työssäoppimaan, alun perin kahden kuukauden työssäoppimisjaksolle. Koska työssäoppimispaikassani oli monipuolisesti alan töitä tarjolla ja työnantaja oli tyytyväinen työhöni, sovittiin että opiskelen pääasiallisesti työssäoppimalla. Kävin koulussa lähijaksoilla vain silloin, kun opiskeltiin jotain sellaista mitä työssäoppimispaikalla ei ollut mahdollista oppia. Opiskeluihin en tarvinnut juuri tukea. Kun sain opiskella työvaltaisesti, riitti se minulle tueksi. Minulle räätälöitiin oma polku ja sain opiskella työpaikalla työvaltaisesti, joka on minulle sopiva tapa oppia. Työllistyin firmaan, jossa opiskelin työssäoppien opintojen aikana.

Kun opintojeni aikana jouduin lukemaan ja laskemaan, ne eivät tuntuneet niin vaikeilta, sillä tehtävät liittyivät käytännön työhön: niiden tekemisessä oli joku järki. Aion jossain vaiheessa vielä suorittaa alan erikoisammattitutkinnon, kunhan saan riittävästi kokemusta. Halu oppia kaikenlaista on herännyt ja kiinnostaa vähän kaikki!

Opiskelijoiden nimet on muutettu.

Tuula Mikkola, opinto-ohjaaja

Mari Linna, koulutuspäällikkö

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn