EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

Teatterituotantoon osallistuminen ja siinä onnistuminen voivat olla vangille mullistava kokemus, uskoo kokenut vankilateatterin ohjaaja Hannele Martikainen. Onnistuminen edellyttää sitoutumista edistävää prosessia, jossa on nousujohteinen oppimiskäyrä.

”Uskon useimpien vankien olevan kodittomia. En nyt tarkoita fyysistä asuntoa tai lapsuudenkotia. Tarkoitan sitä perustavanlaatuista kodittomuuden tunnetta heidän elämässään, joka on johtanut heidät nykytilanteeseen.”

Teatteriohjaaja Hannele Martikainen on työskennellyt vankien kanssa vankilateatterihankkeissa viimeiset kymmenen vuotta. Alun perin Martikainen ei aikonut tehdä uraa soveltavan draaman parissa, mutta sittemmin hän on päätynyt suomalaisen vankilateatteritoiminnan etulinjaan. Erään kertaluonteisen vankilaohjaushankkeen vastaanottaminen kymmenen vuotta sitten on poikinut vaikuttavan määrän vankilateatterituotantoja – ja ymmärryksen niistä oppimisprosesseista, jotka tekevät vankilateatterista tehokkaan kuntoutus- ja opetusmuodon.

”Vangit ovat kodittomia, mutta meidän työmme voi antaa heille kodin”, hän jatkaa. ”Onnistuminen jossakin asiassa, usein pitkästä aikaa, tuntuu ikään kuin kotiinpaluulta.”

Teatteriohjaaja Hannele Martikainen on ohjannut vankeja vankilateatterihankkeissa yli kymmenen vuotta kuva:.Jukka Kotkanen

Teatteri kehittää siirrettäviä yhteiskunnallisia taitoja

Vankilateatteri on prosessi, jossa joukko vapaaehtoisia vankeja harjoittelee ja esittää näytelmän tai muun esityksen teatterialan ammattilaisten ohjauksessa. Tällaiset hankkeet rahoitetaan usein julkisista varoista ja toteutetaan luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä rikosseuraamusalan viranomaisten kanssa. Martikainen työskentelee Rikosseuraamuslaitoksen tukemassa vankilateatteriyhdistys Taittuu ry.:ssä.

Hannele Martikaisella on jälleen menossa harjoittelujakso. Tällä kertaa vangit tulevat suljetusta vankilasta Itä-Suomesta. Vangit ovat kirjoittamassa omaa käsikirjoitustaan suomalaisten kansantarujen pohjalta. Aiheena ovat kylähullut. Ensi-ilta on syyskuussa.

Miksi kaikista vangeille suunnatuista kuntoutus- ja opetusmuodoista juuri teatteri on Martikaiselle niin tärkeä?

”Yhteistyö, viestintä ja kyky tehdä kompromisseja ovat kaikki teatterin tekemisen kulmakiviä. Kaikki teatteria tekevät kohtaavat väistämättä näitä teemoja, jotka vankien tapauksessa ovat tärkeitä siviilielämään siirrettäviä taitoja”, ohjaaja sanoo.

Tällaiset taidot eivät putoa vankien syliin taivaalta. Ne edellyttävät vankinäyttelijöiltä sitoutumista koko tuotantoon, mikä vuorostaan edellyttää luottamaan opettelemista – eikä se aina ole vangeille helppoa. Onneksi kyseessä on taito, jota voi harjoitella.

”Rohkeus epäonnistua on olennainen osa taiteellista prosessia. Siinä on kyse tekemällä oppimisesta. Tässä suhteessa minä kannatan John Deweyn ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta”, Martikainen lisää.

Minäkuva uusiksi

Yhteistyö, viestintä, luottamus – kaikki nämä ovat taitoja, jotka helpottavat paluuta yhteiskunnan jäseneksi vankeustuomion jälkeen. Martikaisen kokemuksen mukaan draaman vaikutus ulottuu kuitenkin vielä syvemmälle.

Tuotannoissaan Martikainen on nähnyt, miten monet vangit ovat määritelleet itsensä menneisyydessään ilmenneiden puutteidensa perusteella. Monilla on sellainen asenne, että he eivät voi, osaa tai kykene. Näytelmän harjoittelemisen tarkoituksena on osoittaa, että kun johonkin asiaan paneutuu huolellisesti, se kantaa lopulta hedelmää. Kykenemättömyys muuttuu vähitellen kykenemiseksi, jos vanki on aidosti sitoutunut. Se taas tekee ihmeitä vangin itsetunnolle. 

Kolmen ulottuvuuden menetelmä

Martikainen käyttää menetelmää, jota hän kutsuu kolmen ulottuvuuden menetelmäksi. Alussa Martikainen asettuu yksilön puolelle – mikä tarkoittaa ryhmän jokaista jäsentä. Tämä on ensimmäinen vaihe.

”Minun on selvitettävä, ketkä näyttelijöistä tarvitsevat henkistä tukea, ketkä potkua takamukselle ja ketkä teknisiä lavatyöskentelytaitoja. Tässä mielessä ohjaajan on aina oltava myös pedagogi.”

Kun luottamuksen siemen on näin kylvetty, Martikainen kiinnittää huomionsa koko ryhmään. Tämä on toinen vaihe.

”Tuen yhteishengen kehittymistä, suojelen koko ryhmää ja selvitän, mitä ryhmä tarvitsee esityksen rakentamiseen.”

Kolmannen vaiheen vuoro on juuri ennen esiripun avaamista ensi-illassa.

”Viimeisessä vaiheessa huomioni siirtyy yleisöön. Silloin koittaa se hetki, kun vaadin vankinäyttelijöitä ottamaan haasteen vastaan ja varmistamaan, että yleisö ei pety. Vaikka aiemmin olisi vuodatettu kyyneleitä, nyt on aika pistää kunnon show pystyyn!”

Onnistuneeseen prosessiin – ja lopulta myös onnistuneeseen esitykseen – tarvittava sitoutuminen rakentuu näiden kolmen vaiheen pohjalta. Onnistunut esitys taas voi antaa kodittomalle kodin.

Eurooppalaisen vankilateatterin monet kasvot

Vankilateatteria voidaan pitää vankilaopetuksen koko kirjon yhtenä osana sen kuntoutukseen ja uudistumiseen liittyvien tavoitteiden vuoksi. Edellä esitetty kertomus Suomesta on vain yksi esimerkki eurooppalaisesta vankilateatteritoiminnasta, joka kattaa monenlaisia muotoja ja lähestymistapoja. Vankilateatteritoimintaa on monessa Euroopan maassa, ja EU:n ohjelmat, kuten Sokrates, Leonardo, Grundtvig ja myöhemmin Erasmus+, ovat olleet vankiloiden taidetoiminnan merkittäviä rahoittajia.

”Vankilateatteria tehdään eri puolilla Eurooppaa varsin eri tavoin, ja minusta ala on melko kehittynyt”, Hannele Martikainen toteaa.

”Omat tuotantoni eroavani hiukan eurooppalaisten kollegoideni tuotannoista siinä, että tietääkseni me olemme ainoita, jotka uskaltautuvat vankilan seinien ulkopuolelle viemällä esitykset oikeisiin teattereihin.”

Martikaisen mukaan vankilasta lähteminen on tärkeä osa kuntoutusta. Hän sanoo, että siviiliympäristössä esiintyminen on vangeille tärkeä tapa kohdata vankeustuomioon liittyvä häpeä ja stigma – tulla näkyväksi laajemmalle yhteisölle ja hyväksyä häpeän tunteet, jotta niistä voi lopulta päästä yli.   

Vankilateatterin tuottajia Euroopassa

• Vankilateatteri on hyvin kehittynyt ala Isossa-Britanniassa, sillä siellä toimii aktiivisesti useita ryhmiä ja järjestöjä, kuten TiPP, Geese Theatre Company ja Clean Break. Lisätietoa taidepohjaisten vankilahankkeiden vaikutuksista saa National Criminal Justice Arts Alliancen (vankilataidetoimintaa järjestävien toimijoiden kattojärjestö) Evidence Library ‑tutkimuskirjastosta.
• Saksassa aufBruch-vankilateatteriryhmä järjesti hiljattain oopperan yhteistyössä musiikinopiskelijoiden kanssa. Lisäksi aufBruch on laatinut vankilateatterin hyvien käytäntöjen käsikirjan osana erästä eurooppalaista hanketta.
• Italiassa vankilateatterihankkeet ovat herättäneet huomiota mediassa, kun lavalle on astellut muun muassa entisiä mafian jäseniä näyttelemään. Teatro dei Venti ‑hanke on yksi esimerkki vankien kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
• Espanjalainen Teatro Yeses puolestaan on toiminut jo kymmeniä vuosia naisvankien parissa Madridissa.

Markus Palmén on toimittaja, kirjailija ja audiovisuaalinen tuottaja sekä freelancer. Elokuusta 2017 lähtien hän on toiminut EPALEn temaattisena koordinaattorina. Kahdeksan vuoden ajan Markus oli European Lifelong Learning -lehden toimitusjohtaja ja päätoimittaja.