chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

EPALEn lukukokemus: Kulttuuriperinnön merkitys elinikäiselle oppimiselle (Friederike Fankhänelin haastattelu)

19/01/2018
, Jenni WESTÖ
Kieli: FI
Document available also in: EN PL HR FR HU ET NL

/en/file/art-nouveauArt Nouveau

Art Nouveau

 

Friederike Fankhänel on taide- ja desing-museon kouluttaja Hampurin Taide- ja käsityömuseosta (Museum für Kunst und Gewerbe Hamburg – MKG). Yli 500 000 esineellään, jotka kertovat ihmisen 4 000 vuotisesta historiasta, MKG on yksi Euroopan vaikuttavimmista taide- ja käsityömuseoista. Avaamisestaan vuodesta 1877 asti museo on kertonut ihmeellistä tarinaa ihmisen luovuudesta. Huipputason kokoelmat vaihtelevat muinaisten aikojen taiteesta nykytaiteeseen kattaen eurooppalaisen, islamilaisen ja Itä-Aasian kulttuurialueet. Friederike kertoo kulttuurin merkityksestä elinikäiselle oppimiselle, ja kuinka kaikenikäiset ihmiset voivat hyötyä museon toiminnasta.​

 

Kertoisitko työstäsi Hampurin taide- ja designmuseossa?

Työskentelen MKG:ssa taide- ja käsityökasvatuksen osastolla. Taustani on kuvallisessa viestinnässä, ja minulla on kokemusta myös freelance-suunnittelijana ja taidekouluttajana toimimisesta. Museossa olemme kehittäneet ohjattuja kierroksia, työpajoja ja kokeilupisteitä, erilaisia ulospäin suuntautuvia projekteja sekä digitaalista aineistoa museon kokoelmiin ja erikoisnäyttelyihin liittyen. Haluamme auttaa vierailijoitamme luomaan henkilökohtaisen suhteen kulttuuriperintöön ja inspiroida heitä hyödyntämään kulttuuriperintöä ajattelussaan sekä tutkimuksessa ja luovassa työssä. Museon kokoelmat ovat saatavilla Studio MKG -nimisestä online-arkistosta.

/en/file/studio-mkgStudio MKG

Studio MKG

Studio MKG:ssa käyttäjät voivat seurata koulutustoimintaa Hampurin taide- ja käsityömuseossa.

 

Mikä on mielestäsi kulttuuriperinnön merkitys elinikäiselle oppimiselle?

On olemassa taidehistorian tiedollinen taso, joka edistää muodollista koulutusta. Samaan aikaan kulttuurihistorian syvempi ymmärtäminen avoimena ja muuttuvana järjestelmänä, tarinana tuhansien vuosien mittaisesta ihmisyyden ja yhteiskunnan muutoksesta, auttaa meitä ymmärtämään maailmaa, jossa elämme tänä päivänä, ja käsittelemään esiin nousevia haasteita laajemman ymmärryksen valossa.

Museoissa tarjottavat monitahoiset näyttely ovat erilainen, joustava oppimisympäristö: ne antavat opiskelijan liikkua edestakaisin omassa tilassaan ja luoda oman polkunsa näyttelyn sisältöjen tutkimiseen, mietiskellä itsekseen ja keskustella sekä käydä läpi näkemäänsä ryhmässä.

Kulttuuriperintö voi myös värittää opetuksen eri osa-alueita: miksei käyttää taidenäyttelyä vaikkapa vieraan kielen taitojen harjoitteluun tai sisällyttää leivontaan erilaisia rokokoo ja art deco -kuvioita. Mahdollisuus hyödyntää julkista visuaalista materiaalia, esimerkiksi digitaaliseen muotoon vietyjä kuvia, erilaisissa opetuksen, luovan työn ja kaupallisissa konteksteissa ei ole vielä kovin tunnettu, mutta johtaa takuulla tulevaisuudessa kiinnostaviin projekteihin, joilla on sekä koulutuksellista että yhteiskunnallista vaikutusta.

 

Millaista elinikäisen oppimisen toimintaa museo järjestää paikan päällä?

Tarjoamme esimerkiksi selkokielisen näyttelyoppaan Art Nouveau kokoelmaamme. Vierailijat voivat suunnistaa näyttelyn läpi oppaan kuvien ja kuvitettujen muotojen avulla, jotka on helppo tunnistaa näyttelyn eri huoneista. Opaskirja keskittyy taiteilijoihin ja tunnettujen taideteosten synnyn motiiveihin, ja keraamiset tiilet erilaisin Art Nouveau -esineitä vastaavin lasitetekniikoin tarjoavat käytännön mahdollisuuksia tutustua kokoelmiin kosketuksen ja kokemuksen kautta.

/en/file/art-nouveau-mkgArt Nouveau MKG

Art Nouveau MKG

Art Nouveau sisustuskoristeita, joiden mukana on selkokielinen opaskirja. Tyypillisesti lasitetut tiilet auttavat pitämään yllä vierailijoiden mielenkiintoa laajaan Art Nouveau keramiikkakokoelmaan. Kuvat: Interior view © MKG, the others CC BY-SA-4.0

 

Yksi museon kohokohdista on 'Maailman uskonnot: buddhalaisuus, juutalaisuus, kristinusko ja Islam' -kierroksemme. Niin rituaalisista kuin arkisistakin esineistä koostuva kokoelmamme kuvaa maailman uskontojen eroja sekä niiden keskinäistä luovuutta. Kierroksen osallistujat voivat keskustella käsitteistä, kuten paratiisi, tai vaikkapa veden merkityksestä erilaisissa uskonkappaleissa yhdessä tiimimme taide- ja kulttuurihistorioitsijan kanssa.

MKG:ssa kutsumme myös vierailijoita harjoittamaan taitojaan esimerkiksi kalligrafiassa, manga-piirtämisessä, korusuunnittelussa ja liikeanimaatiotyöpajoissa. Omasta mielestäni kokemuksellisuus on erittäin tärkeä, intuitiivinen ja voimaannuttava lähestymistapa luoda kestävä side kulttuuriperintöön. Samalla se on mahdollisuus pitää tiedot ja taidetekniikat hengissä tulevaisuudessakin.

 

Mitä löytyy verkosta?

Museomme perustettiin vuonna 1877 kokoelmana design-esineitä paikallisten opiskelijoiden ja artisaanien käyttöön. Jaamme yhä saman vision sillä erotuksella, että haluamme inspiroida kaikkia vierailijoitamme, huolimatta heidän ammatistaan, iästään ja taidoistaan. Jopa virtuaalivierailijamme – ihmiset kaikkialta maailmasta, jotka eivät ehkä koskan pääse vierailemaan museossamme paikan päällä, voivat innostua digitaalisesta tarjonnastamme.

Tätä ajatusta seuraten olemme luoneet online-projekteja, jotka ovat enemmän kuin työkalu museovierailuille, ja pohtia näyttelyidemme antia: onpa kyseessä sitten Stilbrise, muotiblogi, jossa pohdimme vierailijoillemme kanssa muotiin liittyviä kannanottoja, Propaganda1418, ensimmäisen maailmansodan aikaista propagandaa käsittelevä dokumentti, johon saatiin materiaalia paikalliselta yhteisötä Hampurista, tai uusin ja suurin projektimme Bewegte Jahre.

Bewegte Jahre (Kiinnostavat vuodet) -projektissa sukellamme sisään Christian Hellerin matkapäiväkirjaan. Heller on fiktiivinen nuori journalisti Hampurista, jonka matkoja seuraamme eri kulttuurielämän keskuksiin, kuten Wieniin, Pariisiin ja Glasgowiin vuosina 1897-1916. Luemme Hellerin tapaamisista Art Nouveau -liikkeen tärkeiden taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kanssa ja kuulemme heidän ajatuksiaan uudesta yhteiskunnasta. Opimme myös kyseisen aikakauden vaikutuksesta Hampurin kaupunkiin, ja saamme tietää MKG:n Art Nouveau taidekokoelman tarinasta. Europeanan avulla oma digitaalinen kokoelmamme Sammlung Online ja muut galleriat, arkistot ja museot voivat herättää minkä vain aikakauden henkiin verkossa alkuperäisten kuvien, videoiden ja lainausten avulla. Monet näistä ovat julkisesti saatavilla. Matkapäiväkirja sisältää myös kuunneltavan version, yksityiskohtaiset kuvaukset näyttöä lukeville sekä muita esteettömyystoimintoja, linkkejä ja mahdollisuuden jakaa digitaalisia kohteitamme suoraan Pinterest-sovelluksessa.

/en/file/bewegte-jahreBewegte Jahre

Bewegte Jahre

Bewegte Jahre esittelee Art Nouveau -liikkeen ja sen artisteja kuvitteellisen päiväkirjan muodossa.

 

Mikä on linkkisi Europeana-kokoelmiin ja millaista potentiaalia näet niissä elinikäiselle oppimiselle?

Europeana ja sen online-esittelyt olivat meille suuri inspiraation lähde kehittäessämme digitaalisia työkaluja, kuten Bewegte Jahrea. Kuvien editointiprosessissa Europeana toimi euroopanlaajuisena porttina museoiden, arkistojen, kirjastojen ja muiden instituuttien digitaalisiin kokoelmiin – noin kolmannes dokumenteistamme on saatavilla Europeanan kautta.

Matkapäiväkirjamme julkaisu viime huhtikuussa liittyi myös Europeanan senhetkiseen Art Nouveau -kauteen ja näyttelyihin. Moni MKG:n digitaalisista taideteoksista olivat esillä Art Nouveau - maailmanlaajuinen tyyli -näyttelyssä ja sain myös onneksemme esitellä Bewegte Jahrea Europeanassa vieraskirjoituksen muodossa.

Tulevaisuudessa toivon, että yhä useampi museo jakaisi online-kokoelmansa Europeanan kautta helpottaakseen kouluttajien ja inspiraation etsijöiden pääsyä kulttuuriperintökohteisiin, vaikkeivät he olisikaan alan ammattilaisia. Haluan myös painottaa julkisen creative commons -lisenssin tärkeyttä. Jokainen kohde, johon pääsimme käsiksi helposti ja maksutta säästi paljon aikaa ja rahaa, ja niin on myös tulevien uusien hankkeiden kohdalla. Relevanttina säilyminen itseohjautuvassa digitaalisen oppimisen ajassa, jossa koulutukseen kohdistettavat budjetit pienenevät, on jatkossa yhä tärkeämpää kaikille kulttuuri-instituuteille. Europeana on upea alusta molemmissa tapauksissa.

 

Mitä on luvassa vuonna 2018 elinikäisen oppimisen saralla?

Useiden erikoisnäyttelyidemme lisäksi aiomme yhdistää vuonna 2018 digitaaliset kokoelmamme sekä vierailijoille tarjotut luovat, käytännön kokemukset. Haluamme julkaista käsityö-tutorialeja, jotka perustuvat julkisesti saatavilla oleviin kuviin, ja esitellä ne työpaja-tapahtumassamme paikan päällä. Toivomme näin syntyvän vuoropuhelua käsityöstä kiinnostuneiden ja MKG:sta innostuneiden välillä maailmanlaajuisesti. Vierailijamme (ja verkkokäyttäjämme) voivat myös ehdottaa omia ideoitaan meille päin.

/en/file/mkg-sammlung-onlineMKG Sammlung Online

MKG Sammlung Online

Käsintehtyjä postikortteja, jotka on luotu julkisen kuvamateriaalin avulla MKG:n Sammlung Online-kokoelman kautta. Kuvat: CC BY-SA-4.0

 

Meillä on mahtavia kokemuksia pitkäkestoisista kouluprojekteista, joissa opiskelijat ovat esimerkiksi kirjoittaneet omia kuvitteellisia tarinoitaan museosta tai opetelleet kuinka suunnitella ja tehdä neuleita muotikokoelmiemme pohjalta. MKG:n tavoitteena on käyttää näitä kokemuksia ja luoda pysyviä rakenteita, joiden avulla voidaan kutsua vierailijoita iästä riippumatta, olivatpa he sitten yksittäisiä vieraita, ryhmiä tai perheitä, osallistumaan sekä lyhyisiin että pidempiin tutkimusprojekteihin, luoviin työpajoihin ja taidestudioihin museomme ulkopuolella.

 

Friederike Fankhänelin verkkosivut

Lue EPALEn blogiteksti: Kulttuuri johtaa elinikäiseen oppimiseen

Tunnisteet:
Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn
Refresh comments Enable auto refresh

Näytetään 1 - 1 1:sta
  • Käyttäjän Filomena Montella kuva

    Cosa serve la letteratura per gli adulti?

    Il mio discorso parte dalla pagina introduttiva delle Lezioni americane di Italo Calvino: «La mia fiducia nella letteratura consiste nel sapere che ci sono cose che solo la letteratura può dare con i suoi mezzi specifici»[1]. Qualche anno prima lo stesso Calvino aveva scritto: «I classici sono libri che esercitano un’influenza particolare sia quando s’impongono come indimenticabili, sia quando si nascondono nelle pieghe della memoria mimetizzandosi da inconscio collettivo o individuale. [...] I classici sono quei libri che ci arrivano portando su di sé la traccia delle letture che hanno preceduto la nostra e dietro di sé la traccia che hanno lasciato nella cultura o nelle culture che hanno attraversato (o più semplicemente nel linguaggio e nel costume). [...] D’un classico ogni rilettura è una lettura di scoperta come la prima. [...] I classici servono a capire chi siamo e dove siamo arrivati e perciò gli italiani sono indispensabili proprio per confrontarli agli stranieri, e gli stranieri sono indispensabili per confrontarli agli italiani»[2].

    Concetti facili per chi come me è sempre stata pronta a leggere i classici. Tuttavia, come far capire ciò ad un studente adulto che ha lasciato la scuola da molto tempo e che non ha mai avuto modo di confrontarsi con un classico? Come rispondere alle domande di questi studenti adulti che, a volte anche tristi e delusi dalla vita, ti dicono che non hanno tempo di leggere niente, che quando leggono si annoiano e che sono diffidenti sul valore della letteratura?

    Mi armo di tanto coraggio e imposto la mia didattica consapevole che insegnare la letteratura italiana sui classici significa aprirsi nei confronti di quella che Erich Auerbach, nel 1952, definì la Weltliteratur[3]; in questo modo, “butto” letteralmente i miei alunni sui testi letterari, al fine di prepararli non sul piano scolastico, ma per stuzzicarli, visto che hanno già alle spalle un’esperienza personale di formazione umana e professionale, sul piano civile, anzitutto etico e di conseguenza politico. Quindi, attraverso lo studio della letteratura e dell'arte, invito  i miei alunni ad approfondire quello che ancora Auerbach definì «lo studio della realtà del mondo»[4].

    Considerate queste premesse, presento la letteratura e i suoi testi, facendo emergere la percezione critica dell'alterità del nostro passato, della sua irriducibile differenza, per conservare la memoria storica di una communitas, di un bene comune che è insieme lingua, tradizione culturale, universo letterario e artistico. «Scommettere sui classici», scrive Luca Serianni, «significa pensare che abbiano ancora qualcosa da dirci; e che ce lo dicano, finché è ancora possibile comprenderla, nella lingua in cui sono stati scritti, ossia con la loro voce»[5].

    Ai miei alunni insegno che la letteratura va colta nella sua natura più profonda, come «funzione esistenziale», come «ricerca di conoscenza» (sono ancora le Lezioni americane)[6].

    Tuttavia, fin dal primo giorno di scuola, sono onesta con questi alunni che hanno abbandonato da tempo i banchi di scuola.

    Spiego loro, come afferma il prof. Corrado Bologna, che la letteratura, certo, non riesce mai a rispondere a quell’esigenza radicale che Carlo Emilio Gadda definiva come urgenza di «mettere in ordine il mondo»[7]. Non metterà mai veramente “in ordine” il mondo, non riuscirà mai a realizzare un paese migliore. Confesso loro con le parole del prof. Bologna che «la letteratura si offre, invece, quale perfetto dispositivo di accoglienza, entro un sistema coerente di significato, dell'infinita molteplicità di dettagli irrilevanti che si disseminano nella “liquida” vita quotidiana. Essa riesce a dare parola al bisogno di ordine nella visione della realtà proprio portando alla luce la grande disarmonia che vi domina, offrendo una voce consistente, coerente, all’incoerenza e al caos della vita, mostrando come cose infinitamente diverse possono convivere ed entrare in contatto senza mai rinunciare alla propria specificità, nella complessità del sistema»[8].

    In questa prospettiva, insegnare ad amare la letteratura comporta necessariamente che ci sono cose che non si “imparano”, che ci sono “competenze” rispetto alle quali saremo sempre “incompetenti”, perché non si “acquistano”, non si “comprano”, ma si gustano, si vedono, si ascoltano, si fiutano, si assaporano.  Come ancora afferma Bologna: «la letteratura fa sì che due più due dia cinque, un passo più a nord del confine della realtà che impone il quattro; essa esercita ad attraversare confini, offrendo al lettore la forza per riportare nello spazio dell'identità, individuale o collettiva, il progetto utopico ma non irrealizzabile di un futuro diverso»[9].

    Spiego, inoltre, che insegnare letteratura non può voler dire addestrare principalmente a leggere la lingua dei classici per imparare a riprodurla. Insegnare letteratura, ragionando sui testi dei grandi classici, significa “far venir fuori” (è questa l’idea dell’educare) dagli allievi, e ancor più dagli allievi adulti, un'avvertita capacità di elaborazione intorno ai procedimenti logico-argomentativi del pensiero umano nella sua forma più alta e limpida. «Significa esercitare a sentire nella pagina del grande classico la perturbante originalità di un punto di vista che guarda alle radici dell'esistenza, a riconoscervi la forza innovativa che il classico conserva e può ancora trasmettere grazie alla “radicalità”, appunto, della sua visione del mondo rivoluzionaria. Significa plasmare una consapevolezza della necessità, ma al contempo della parzialità, di ogni “competenza” tecnica, creando invece uno spirito critico, cioè una distanza interiore capace di riscattare la profondità dello sguardo, del punto di vista ermeneutico, nel senso più completo del termine. Significa far maturare nei discenti la capacità di commisurare l'infinita, imprendibile varietà delle cose e delle esperienze con l'irriducibilità dei limiti umani, far cogliere la fatica, il travaglio della lingua dei classici mentre “cerca la parola” per dire l'umanità come progetto di futuro e nel contempo come limite irriducibile. Questa fatica, questo esercizio di complessità, imprime uno slancio antigravitazionale verso una visione del mondo diversa, molteplice, innovativa, scandita nel senso della storia e del recupero delle radici di una civiltà con la leggerezza con cui Calvino apre le Lezioni americane»[10].

    Nella prospettiva fin qui tratteggiata, quindi, il primo problema da affrontare è come far appassionare al testo gli alunni adulti.

    L’unico mezzo possibile è unicamente passare attraverso il godimento profondo del piacere del testo, dell'avventura conoscitiva ed esistenziale dell'incontro con l'universo perturbante dei grandi classici, e solo così sono riuscita pienamente a far amare la letteratura.

    Al di là di qualsiasi basilare acquisizione di competenze linguistiche e tecnico-esegetiche è sempre necessario far sentire con profondità e autenticità agli alunni adulti, per i quali il testo è lontanissimo dalla loro realtà quotidiane, la carica etica di memoria, di energia, di piacere, di stupore, che fa della letteratura un elemento fondamentale per la vita stessa dell’individuo.

    Per concludere, insegnare letteratura italiana non è solo insegnare “la lingua”, né solo “la letteratura”, ma mostrare e far amare l'intera “civiltà italiana”, tutta la civiltà che dal nostro Medio Evo è ancora tangibile nelle piazze dei nostri comuni, nei nostri modi d'essere e di agire, di vivere, di pensare.

    Ai miei alunni insegno con forza che la nostra civiltà, attraverso la nostra lingua, attraverso la nostra letteratura, deve continuare ad essere orizzonte e bussola, consolazione e riscatto dell'umano, di fronte a chi «cerca di ridurci a bestie», se non portandoci alla morte fisica, di certo soffocando lo spirito di comunità, la democrazia, la condivisione dei progetti e dei sogni, cioè del futuro. E se «noi bestie non dobbiamo diventare», «per vivere è importante sforzarci di salvare almeno lo scheletro, l'impalcatura, la forma della civiltà»[11].

     



    [1] I. Calvino, Lezioni americane. Sei proposte per il prossimo millennio, Milano, Garzanti, 1988, p. 1; poi in Id., Saggi 1945-1985, a cura di M. Berenghi, 2 tomi, Milano, Mondadori, 1995, p. 629.

    [2]  Id., Perché leggere i classici (1981), in Id., Perché leggere i classici, Milano, Mondadori, 1991, pp. 11-19 (alle pp. 13- 14, 15 e 19), poi in Id., Saggi 1945-1985 cit., pp. 1816-1824 (alle pp. 1818-1819, 1824).

    [3] Cfr. E. Auerbach, Philologie der Weltliteratur (1952), in Id., Gesammelte Aufsätze zur romanischen Philologie, Francke, Bern 1967, pp. 301-310; trad. it. Philologie der Weltliteratur - Filologia della letteratura mondiale, Book editore, Castel Maggiore (Bologna) 2006 (con il testo tedesco a fronte).

    [4] E. Auerbach, Philologie der Weltliteratur. Filologia della letteratura mondiale cit., p. 37 (la formula originale è: «Erforschung der Weltwirklichkeit»).

    [5] L. Serianni, L'ora di italiano. Scuola e materie umanistiche, Laterza, Roma-Bari 2010, p. 106.

    [6] I. Calvino, Lezioni americane, cit., p. 28; in Saggi 1945-1985, cit., p. 653 (da qui anche la frase virgolettata che segue).

    [7] C. E. Gadda, Meditazione milanese, a cura di G. C. Roscioni, Torino, Einaudi, 1974, p. 172, I stesura, cap. XIII, La categoria, rr. 157-158; poi in Id., Scritti vari e postumi, a cura di A. Silvestri, C. Vela, D. Isella, P. Italia, G. Pinotti (“Opere di Carlo Emilio Gadda” ed. diretta da D. Isella), V*, Milano, Garzanti 1993, p. 735.

    [8] Corrado Bologna, La letteratura come visione del mondo (Napoli, 25-27 ottobre, Convegno sul tema: Insegnare Lingua e Letteratura italiana nei nuovi Licei e Istituti superiori).

    [9]  IDEM

    [10] IDEM

    [11] P. Levi, Se questo è un uomo (1958), in Id., Opere complete, a cura di M. Belpoliti, con Introduzione di D. Del Giudice, 2 voll., Torino, Einaudi, 1997, I, p. 35.