chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

EPALE LongReads: Kodin rakentaminen menestyksestä - vankilateatteria ohjaajan Hannele Martikaisen haastattelu

20/07/2018
by Sabrina Somersaari
Kieli: FI
Document available also in: EN DE LV SV SL HU EL FR IT ES PL

/fi/file/prison-education-theatrePrison education theatre

Prison education theatre

Teatterituotantoon osallistuminen ja siinä onnistuminen voivat olla vangille mullistava kokemus, uskoo kokenut vankilateatterin ohjaaja Hannele Martikainen. Onnistuminen edellyttää sitoutumista edistävää prosessia, jossa on nousujohteinen oppimiskäyrä.

”Uskon useimpien vankien olevan kodittomia. En nyt tarkoita fyysistä asuntoa tai lapsuudenkotia. Tarkoitan sitä perustavanlaatuista kodittomuuden tunnetta heidän elämässään, joka on johtanut heidät nykytilanteeseen.”

Teatteriohjaaja Hannele Martikainen on työskennellyt vankien kanssa vankilateatterihankkeissa viimeiset kymmenen vuotta. Alun perin Martikainen ei aikonut tehdä uraa soveltavan draaman parissa, mutta sittemmin hän on päätynyt suomalaisen vankilateatteritoiminnan etulinjaan. Erään kertaluonteisen vankilaohjaushankkeen vastaanottaminen kymmenen vuotta sitten on poikinut vaikuttavan määrän vankilateatterituotantoja – ja ymmärryksen niistä oppimisprosesseista, jotka tekevät vankilateatterista tehokkaan kuntoutus- ja opetusmuodon.

”Vangit ovat kodittomia, mutta meidän työmme voi antaa heille kodin”, hän jatkaa. ”Onnistuminen jossakin asiassa, usein pitkästä aikaa, tuntuu ikään kuin kotiinpaluulta.”

/fi/file/hannele-martikainenHannele Martikainen

Hannele Martikainen

Teatteriohjaaja Hannele Martikainen on ohjannut vankeja vankilateatterihankkeissa yli kymmenen vuotta. ​kuva:Jukka Kotkanen

 

 

Teatteri kehittää siirrettäviä yhteiskunnallisia taitoja

Vankilateatteri on prosessi, jossa joukko vapaaehtoisia vankeja harjoittelee ja esittää näytelmän tai muun esityksen teatterialan ammattilaisten ohjauksessa. Tällaiset hankkeet rahoitetaan usein julkisista varoista ja toteutetaan luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä rikosseuraamusalan viranomaisten kanssa. Martikainen työskentelee Rikosseuraamuslaitoksen tukemassa vankilateatteriyhdistys Taittuu ry.:ssä.

Hannele Martikaisella on jälleen menossa harjoittelujakso. Tällä kertaa vangit tulevat suljetusta vankilasta Itä-Suomesta. Vangit ovat kirjoittamassa omaa käsikirjoitustaan suomalaisten kansantarujen pohjalta. Aiheena ovat kylähullut. Ensi-ilta on syyskuussa.

Miksi kaikista vangeille suunnatuista kuntoutus- ja opetusmuodoista juuri teatteri on Martikaiselle niin tärkeä?

”Yhteistyö, viestintä ja kyky tehdä kompromisseja ovat kaikki teatterin tekemisen kulmakiviä. Kaikki teatteria tekevät kohtaavat väistämättä näitä teemoja, jotka vankien tapauksessa ovat tärkeitä siviilielämään siirrettäviä taitoja”, ohjaaja sanoo.

Tällaiset taidot eivät putoa vankien syliin taivaalta. Ne edellyttävät vankinäyttelijöiltä sitoutumista koko tuotantoon, mikä vuorostaan edellyttää luottamaan opettelemista – eikä se aina ole vangeille helppoa. Onneksi kyseessä on taito, jota voi harjoitella.

”Rohkeus epäonnistua on olennainen osa taiteellista prosessia. Siinä on kyse tekemällä oppimisesta. Tässä suhteessa minä kannatan John Deweyn ajatuksia kokemuksellisesta oppimisesta”, Martikainen lisää.

 

Minäkuva uusiksi

 

Yhteistyö, viestintä, luottamus – kaikki nämä ovat taitoja, jotka helpottavat paluuta yhteiskunnan jäseneksi vankeustuomion jälkeen. Martikaisen kokemuksen mukaan draaman vaikutus ulottuu kuitenkin vielä syvemmälle.

Tuotannoissaan Martikainen on nähnyt, miten monet vangit ovat määritelleet itsensä menneisyydessään ilmenneiden puutteidensa perusteella. Monilla on sellainen asenne, että he eivät voi, osaa tai kykene. Näytelmän harjoittelemisen tarkoituksena on osoittaa, että kun johonkin asiaan paneutuu huolellisesti, se kantaa lopulta hedelmää. Kykenemättömyys muuttuu vähitellen kykenemiseksi, jos vanki on aidosti sitoutunut. Se taas tekee ihmeitä vangin itsetunnolle. 

 

Kolmen ulottuvuuden menetelmä

Martikainen käyttää menetelmää, jota hän kutsuu kolmen ulottuvuuden menetelmäksi. Alussa Martikainen asettuu yksilön puolelle – mikä tarkoittaa ryhmän jokaista jäsentä. Tämä on ensimmäinen vaihe.

”Minun on selvitettävä, ketkä näyttelijöistä tarvitsevat henkistä tukea, ketkä potkua takamukselle ja ketkä teknisiä lavatyöskentelytaitoja. Tässä mielessä ohjaajan on aina oltava myös pedagogi.”

Kun luottamuksen siemen on näin kylvetty, Martikainen kiinnittää huomionsa koko ryhmään. Tämä on toinen vaihe.

”Tuen yhteishengen kehittymistä, suojelen koko ryhmää ja selvitän, mitä ryhmä tarvitsee esityksen rakentamiseen.”

Kolmannen vaiheen vuoro on juuri ennen esiripun avaamista ensi-illassa.

”Viimeisessä vaiheessa huomioni siirtyy yleisöön. Silloin koittaa se hetki, kun vaadin vankinäyttelijöitä ottamaan haasteen vastaan ja varmistamaan, että yleisö ei pety. Vaikka aiemmin olisi vuodatettu kyyneleitä, nyt on aika pistää kunnon show pystyyn!”

Onnistuneeseen prosessiin – ja lopulta myös onnistuneeseen esitykseen – tarvittava sitoutuminen rakentuu näiden kolmen vaiheen pohjalta. Onnistunut esitys taas voi antaa kodittomalle kodin.

 

Eurooppalaisen vankilateatterin monet kasvot

Vankilateatteria voidaan pitää vankilaopetuksen koko kirjon yhtenä osana sen kuntoutukseen ja uudistumiseen liittyvien tavoitteiden vuoksi. Edellä esitetty kertomus Suomesta on vain yksi esimerkki eurooppalaisesta vankilateatteritoiminnasta, joka kattaa monenlaisia muotoja ja lähestymistapoja. Vankilateatteritoimintaa on monessa Euroopan maassa, ja EU:n ohjelmat, kuten Sokrates, Leonardo, Grundtvig ja myöhemmin Erasmus+, ovat olleet vankiloiden taidetoiminnan merkittäviä rahoittajia.

”Vankilateatteria tehdään eri puolilla Eurooppaa varsin eri tavoin, ja minusta ala on melko kehittynyt”, Hannele Martikainen toteaa.

”Omat tuotantoni eroavani hiukan eurooppalaisten kollegoideni tuotannoista siinä, että tietääkseni me olemme ainoita, jotka uskaltautuvat vankilan seinien ulkopuolelle viemällä esitykset oikeisiin teattereihin.”

Martikaisen mukaan vankilasta lähteminen on tärkeä osa kuntoutusta. Hän sanoo, että siviiliympäristössä esiintyminen on vangeille tärkeä tapa kohdata vankeustuomioon liittyvä häpeä ja stigma – tulla näkyväksi laajemmalle yhteisölle ja hyväksyä häpeän tunteet, jotta niistä voi lopulta päästä yli.   

 

Vankilateatterin tuottajia Euroopassa

 

Oletko kuullut tai ollut mukana muissa vankilakoulutukseen liittyvissä hankkeissa? Jaa tarinasi alla oleviin kommentteihin!


Markus Palmén

Markus Palmén on toimittaja, kirjailija ja audiovisuaalinen tuottaja. Elokuusta 2017 lähtien hän on toiminut EPALE:n temaattisena koordinaattorina.

Kahdeksan vuoden ajan Markus oli Euroopan elinikäisen oppimisen lehden toimitusjohtaja ja päätoimittaja

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn
Refresh comments Enable auto refresh

Näytetään 1 - 2 2:sta
  • Käyttäjän Karolina Hoza kuva
    Bardzo ciekawy, dający do myślenia wpis. Zawsze wiedziałam, że teatr rozwija, edukuje, a nawet resocjalizuje. Jednak nie zdawałam sobie sprawy, że więzienne produkcje teatralne wnoszą do życia osadzonych tyle dobrego… od nabywania umiejętności potrzebnych do życia w społeczeństwie, przez nauczenie się zaufania, aż po umiejętność ponoszenia porażek i przełamanie w postrzeganiu siebie. 
    Myślę, że to cudowna inicjatywa, która mogłaby być szerzona w Polsce (nie do końca orientuje się, w jakim stopniu rozpowszechniona jest idea teatru dla osadzonych w Polsce). Cieszę się, że mogłam przeczytać ten wpis!
  • Käyttäjän Maruša Bajt kuva
    Zaporniško gledališče? Gledališka predstava, v kateri so glavni igralci osebe na prestajanju zaporne kazni? Moram priznati, da sem bila nemalo presenečena, ko sem prebrala uvodnik, saj ljudje stereotipno zapornikov ne povezujemo z nekim kulturnim udejstvovanje. A konec koncev, vsi mi smo le ljudje, kajne? Vsak s svojo zgodbo...
    Ne vem, kako je v Sloveniji poskrbljeno za "učne" in prostočasne dejavnosti zaprtih oseb, zato bi bila vesela, če bi izobraževalci odraslih, ki delate s to ciljno skupino, delili svoje izkušnje!