Blog
Blogi

EPALE-haastattelu: Otto Scharmer – järjestelmän muuttaminen edellyttää rohkeutta astua tuntemattomaan, osa 3

Millainen on sisäisen maailman merkitys muutoksessa? Kuinka löytää yhteys tiedon ja toteutuksen välille? Kysymyksiin vastaa Otto Scharmer.

otto scharmer -haastattelu

Otto Scharmer on kirjailija ja toimintatutkija, joka on mukana luomassa muutoksen polkuja yhdessä yksilöiden ja instituutioiden kanssa. Hän esittelee oppimis- ja johtamisrakenteiden innovaatioita kursseillaan MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology), MITx u.labissa, Presencing Institutessa sekä liike-elämän, julkishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kanssa toteutettavissa innovaatiohankkeissa eri puolilla maailmaa. Tutustu Otto Scharmeriin ja hänen työhönsä.

Voitko kertoa, miten tämä on näkynyt sinun elämässäsi? Mitä U-teoria sai aikaan sinussa?

Minun ei tarvinnut luoda U-teoriaa, koska se oli jo olemassa. Löysin U-teorian kuuntelemalla, mistä ihmiset, jotka luovat uutta puhuvat. Kyse on siis toimintatavasta. Kun aloin tuoda esiin tätä syvällisempää tietoisuutta toiminnasta, yllätyin huomatessani, että niin monet ihmiset tunnistivat sen. Kuitenkin monet kertoivat, että he ovat toimineet tällä tavoin vain luovina hetkinään ja että tällainen toiminta on paljon vaikeampaa jokapäiväisessä elämässä.

Olen kokenut tämän itse monta kertaa, ja havaitsin saman asian tutkiessani muita ihmisiä. Voisin siis antaa useita esimerkkejä ja kertoa, mitä tämä teoria saa keskimäärin aikaan. En voi kuitenkaan todeta, että: ”selvä, nyt tiedän tämän teorian ja...”. Kyse on pikemminkin teoriasta, jonka avulla tullaan tietoisiksi siitä, mikä on jo olemassa, mutta joka ei ole vielä täysin aktivoitunut tietoisuudessamme. U-teorian avulla voit ehkä aktivoida sen oikealla hetkellä.

Annan kuitenkin esimerkin, joka liittyy huomaamattomaan kykyyn luottaa omiin moniselitteisiin tunteisiin sekä siihen, että otetaan askel taaksepäin ja huomataan, mitä sydämellä on itse asiassa kerrottavana. En väitä, että sydämen tunteminen on ainoa asia, mutta meidän on kiinnitettävä siihen enemmän huomiota. Kun pandemia alkoi ja kaikki meni sekaisin, olin viimeisellä lennolla Euroopasta Yhdysvaltoihin. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Aivan kuin olisin matkustanut kyseisellä hetkellä seinien lävitse ja nähnyt, mikä on samanlaista ja mikä on erilaista. Yritin yhdessä kollegojeni kanssa ymmärtää, mitä koko yhteiskunnan sulkeminen tarkoitti. Mitä se merkitsi meille kaikille ja mitä huomasimme tekevämme kyseisessä tilanteessa. Vaikka kukaan ei tiennyt kuinka kauan tilanne kestäisi, koimme, että kyse oli merkittävästä asiasta, johon oli kiinnitettävä erityistä huomiota. Meistä tuntui, että meidän oli ryhdyttävä toimeen ja kutsuttava ihmiset ”läsnäolon tilaan” voidaksemme ottaa asiasta selvää yhdessä. Ja niin me teimme.

Julkaisin blogikirjoituksen saavuttuani Yhdysvaltoihin. Kymmenen päivää myöhemmin meillä oli yli 100 vapaaehtoista kahdeksasta eri kieliryhmästä, ja seuraavan kolmen kuukauden aikana yli 12 000 ihmistä osallistui istuntoihin, joissa pyrimme ymmärtämään asioita syvällisemmin. Kyseessä ei ollut niinkään prosessi. Se oli vain läsnäolon tila, jossa osallistujia heräteltiin kysymään itseltään, ”miten voimme ymmärtää nykyhetkeä ja miten voimme kuvitella uudelleen tulevan polkumme siten, että se on oikeasti sopusoinnussa suurimpien toiveidemme kanssa?” Ei vain yksilöinä, vaan myös osana ryhmiä ja yhteiskuntaa.

Annoimme tälle aloitteelle nimeksi GAIA (Global Activation of Intention and Action). Siitä tuli maailmanlaajuinen yhteisö. Muistan, että yksi yhteisön jäsenistä oli Chilessä kouluttajana työskentelevä henkilö. Hän kertoi seuraavaa: ”Olen opettanut järjestelmäajattelua jo vuosia yliopistossani, mutta en ole koskaan kokenut näin eloisaa sosiaalista aluetta. Näin muutoksen eräänlaisesta vaihtoon perustuvasta toiminnasta toisenlaiseen toimintatapaan, joka on paljon tuottavampi ja kehittävämpi – sellainen, jossa rajat murenevat ja jossa siirrytään yhdessä tunnistamaan ja muokkaamaan mahdollisuuksia.” Tämä siis syntyi läsnäolon tilasta. Se oli monelle mullistava kokemus, mutta siinä ei ollut kyse jonkin suunnitelman noudattamisesta. Seurasimme pikemminkin hetken mielijohdetta, joka syntyi kauttamme, ja etenimme sitten pienin askelin ja muutimme tätä mielijohdetta sen mukaan, mitä havaitsimme ja tunsimme. Mutta myös sen mukaan, mitä opimme matkan varrella. Tämä on siis esimerkki melko pienestä asiasta, joka johtikin johonkin paljon suurempaan asiaan. Ensimmäinen askel on usein hyvin pieni, ja sen kasvaminen joksikin suuremmaksi kestää usein melko kauan. Olen siis oppinut – paitsi tuomalla esiin että soveltamalla tätä lähestymistapaa – kiinnittämään enemmän huomiota syvällisempään resonointiin, jonka voin tuntea eri tilanteissa. Kun puhun jollekulle, miten se resonoi minussa? Kun olen retkellä, yritän tunnistaa minulle puhuvan luontoäidin resonoinnin. Kun työskentelen ryhmän kanssa, yritän ymmärtää, miten ryhmä puhuu minulle ja mitä se yrittää kertoa minulle – en vain sen perusteella, mistä on puhe, vaan myös sen perusteella, mihin syvällisempiin vuorovaikutuksen ominaisuuksiin kiinnitän huomiota.

Sanoisin, että kouluttajina, fasilitaattoreina ja johtajina toimimisessa on pääasiassa kyse sosiaalisten alueiden kehittämisestä. Hyvä koulu, organisaatio tai tiimi on hedelmällinen sosiaalinen alue. Kun tämä on saavutettu, sen vakauden ansiosta on mahdollista käydä läpi monia haasteita ja muutoksia menettämättä kuitenkaan syvällistä yhteyttä. Samalla tavoin kuin hyvän ystävän kanssa voi olla välillä vaikeita hetkiä, tämän syvemmän ihmissuhteen vakaus voi antaa lopulta voimia vaikeiden asioiden kohtaamiseen. Tämä onkin mielestäni tärkein tehtävämme kouluttajina: meidän on aktivoitava hedelmällisiä sosiaalisia alueita.

”Läsnäolon tila” on käytäntö, jossa toinen henkilö kohdataan ja hyväksytään myötätuntoisesti ilman tuomitsemista ja häntä tuetaan samalla kun säilytetään omat rajat ja käsitys itsestä. Tämä on mielestäni hyvin tärkeää sosiaalisten alueiden aktivoimisen kannalta.

Läsnäolon tila on ratkaiseva tekijä. Se on oikeastaan kaiken A ja O. Luovuutta tai hedelmällistä sosiaalista aluetta ei voi ennalta suunnitella, mutta ulkoisia ja sisäisiä edellytyksiä voidaan kehittää niin, että tällainen alue voidaan aktivoida ja sitä voidaan kehittää. Hyvät opettajat ja johtajat ovat aina toimineet näin intuitiivisesti. Meidän on kuitenkin nyt opittava, että elämme paljon toksisemmassa ympäristössä kuin aikaisemmin. Meidän on siis vahvistettava näitä valmiuksia. Hyvät johtajat toimivat näin yksilöinä pikemminkin intuitiivisesti, ja hyvät opettajat tekevät samoin. Toksisuuden määrä on kuitenkin lisääntymässä. Siitä seuraa enemmän mielenterveysongelmia kaikkialla ympärillämme, ja tämän myötä myös disruptiot voimistuvat. Tällainen ympäristö edellyttää sitä, että parannamme valmiuksiamme luoda tilaa läsnäololle. Tämä ei koske vain huippuyksilöitä, vaan sitä on tehtävä koko tiiminä. Sosiaalisena käytäntönä on, että johtoryhmässä pyritään kehittämään koko organisaatiota.

Johtamisessa ei mielestäni ole kyse siitä, mitä yksi henkilö tai yksilö tekee. Suurin väärinymmärrys on ajatella näin. Keskeistä johtajuudessa on järjestelmän – johon kaikki osallistuvat – kyky tunnistaa ja muokata tulevaisuutta sekä kyetä olemaan kosketuksissa siihen, mikä pyrkii tulemaan esiin, ja tämän jälkeen askeleen ottaminen tähän suuntaan. Johtamisessa on perimiltään kyse tästä asiasta. Siksi johtaminen on jakamiseen liittyvä ilmiö, kuten täällä MIT:ssä on tapana sanoa. Se edellyttää meidän kaikkien osallistamista. Se ei ole jotain, jonka voi delegoida yhdelle henkilölle ylemmällä tasolla.

Keskustellaan seuraavaksi koulujen ja oppimisen nykytilasta. Tällä alalla puuttuu usein avointa mieltä. Ihmiset opetetaan jäykkään ajatteluun. Sydäntä ei usein pidetä tärkeänä, eikä omaa tahtoa useinkaan sallita. ”Me kerromme sinulle, mitä sinun on opittava!” Mikä on siis mielestäsi tärkein asia, jonka pitäisi muuttua (aikuis)koulutuksessa, ja mitä voimme tehdä kouluttajina tai opettajina käynnistääksemme tämän muutoksen?

Mielestäni oppimisympäristöt ovat nykyisin hyvin erilaisia eri paikoissa. Ei ole siis olemassa yhtä ratkaisua, joka sopisi kaikille. Totuus on se, että meidän kaikkien on ymmärrettävä laajempi kuva ja sen jälkeen selvitettävä, mikä on oma erityinen tilanteemme ja mitä sille voitaisiin parhaiten tehdä. Tämä on hyvin yksilöllistä. Yleisesti ottaen sanoisin, että kun tarkastelen oppimista ja johtamista – ei niinkään sen perusteella, mitä kouluissa tapahtuu, vaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta –, minulle on hyvin selvää, missä sokea piste sijaitsee. Periaatteessa kaikki rahat kohdistetaan vääriin asioihin. Siinä se lyhyesti sanottuna.  Miksi näin sitten on? Oppiminen ja johtaminen ovat kehittyneet kahdella akselilla. Ensimmäinen akseli käsittää päähän keskittyvän oppimisen, tekemällä oppimisen eli ”pään” ja ”kädet” sekä mullistavan oppimisen, joka sisältää ”pään, sydämen ja kädet”. Tämä tuo esiin syvällisemmän ulottuvuuden, josta puhuimme. Yksi sana, joka kuvaa siirtymistä kohti muutosta, on ”syventäminen”. Hyvässä oppimisympäristössä siirrytään pääkeskeisyydestä pään, sydämen ja käsien aktivoimiseen. Se tarkoittaa toisien sanoen siirtymistä kohti murroksellisia oppimisympäristöjä.

On kuitenkin olemassa toinenkin akseli. Siinä on kyse siitä, kuka oppija on. Onko kyse vain yksilöstä vai ryhmistä, kuten tiimeistä, vai onko kyse jopa koko organisaatiosta? Vai onko kyse koko ekosysteemistä, jolla tarkoitan kaikkia riippumatta siitä, ovatko he samassa organisaatiossa vai sen ulkopuolella, ja joiden kanssa minun oltava yhteydessä järjestelmän muuttamiseksi? Tämä voi olla hyvin paikallista tai vähemmän paikallista.

Jos siis kuvitellaan näiden kahden akselin mukainen matriisi...  Missä on se kohta, jonne kaikki varat päätyvät? Se on paikka, jossa kaikki päähän keskittyvään oppimiseen nojaavat yksilöt sijaitsevat. Samassa paikassa sijaitsevat myös kaikki kokeet! Missä tarve oikeasti on? Mikä on sokea piste, kun katsomme tulevaisuuteen? Mitä disruptioita meillä on vielä edessämme? Mitä meidän on tehtävä? Sokea piste sijaitsee toisessa kulmassa! Siinä on kyse murroksellisesta oppimisesta kaikilla tasoilla: yksilöinä, ryhmänä ja organisaationa, mutta myös koko ekosysteeminä. Tämä on mielestäni haasteemme. Sanoisin, että on olemassa saarekkeita, joissa murroksellista oppimista tapahtuu. Kyse ei siis ole siitä, ettemme tietäisi, miten se tehdään. Tiedämme kyllä, miten se onnistuu. Murroksellista oppimista tapahtuu saarekkeissa, mutta suurempi järjestelmä toimii enimmäkseen sitä vastaan, kuten mainitsit. Tämä järjestelmä ei edistä koulutuksen saatavuuden todellista demokratisointia. Mielestäni tulevaisuuden haaste liittyy oikeudenmukaisuuteen. Meillä on kyllä hyviä kouluja harvoille valituille. Ongelmana on oikeudenmukaisuuden puute.

Miten voimme demokratisoida pääsyn murroksellisiin oppimisympäristöihin? Miten voimme tarjota sen kaikille yksilöinä, mutta myös koko yhteisölle, järjestelmäoppimiselle ja erilaisille ekosysteemeille, yhteiskunnan eri saarekkeille? Investoinnit tätä varten ovat tällä hetkellä täysin riittämättömiä. Kaikki resurssit, kaikki mittarit, kaikki huomio ja kaikki urapolut sijaitsevat matriisin toisessa päässä. Entä todellinen tarve? Tarvitsemme koko matriisin, emme vain osaa siitä. Nykyisessä järjestelmässä on kuitenkin sokea piste murroksellisten, koko järjestelmän kattavien oppimisympäristöjen kohdalla.

Mistä kaikki sitten alkaa? Usein paikallisella tasolla. Kouluille voidaan tuoda ilmi se, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Uskon, että toimintaoppiminen merkitsee loppujen lopuksi oppijan asettamista muutoksen ohjauspaikalle. Näin tapahtuu MIT:ssä. MIT:ssä on monia laboratorioita, ja opiskelijat työskentelevät yhdessä startup-yritysten, yrittäjien ja yritysten kanssa ja ovat yhteydessä niihin. He siis siirtyvät osaksi tätä maailmanlaajuista ekosysteemiä oppimalla ja tekemällä. Tällainen toimintatapa yleistyy nopeasti, ja myös sen vaikutukset lisääntyvät.

Muutos on jo alkamassa monissa paikoissa, mutta olen tietoinen siitä, että nämä paikat ovat pieniä verrattuna koko opiskelija- ja oppijaväestöön, puhumattakaan kaikista oppijoista eli itse asiassa kaikista yhteiskunnan jäsenistä. Tämän asian osalta meidän on arvioitava toimintaamme ja pohdittava edelleen, mitä teemme kouluissa, mutta myös sitä, miten voimme aidosti kehittää oppimisympäristöjä yhteiskunnassa. Mielestäni meiltä puuttuu nykyisin kokonainen joukko yhteiskunnallisia infrastruktuureja – kyse ei ole maailmanlaajuisesta tai vain henkilökohtaisesta tasosta. Mielestäni monet asiat ovat paikallisia ja paikkaperusteisia, varsinkin kun olemme selviämässä pandemiasta (lokakuussa 2021). Arvostamme nyt paljon enemmän sitä, että voimme taas nähdä toisiamme kasvokkain, mutta meillä on kuitenkin digitaalisten mekanismien ansiosta mahdollisuus olla helpommin yhteydessä toisiimme eri puolilla maailmaa sekä eri aloilla ja eri järjestelmissä. Testaamme siis parhaillaan näitä asioita.

On kuitenkin hyvin selvää, että tämä nykyinen sokea pisteemme on valtava innovoinnin osa-alue ja että juuri tällä osa-alueella innovoivat toimijat eivät saa usein paljoakaan tunnustusta tai resursseja. Uskon kuitenkin, että tämä tulee muuttumaan, koska yhteiskuntana meille tulee sellainen seinä vastaan, joka pakottaa meidät muutokseen. Ennakoivassa johtajuudessa ja ennakoivassa poliittisessa tietoisuudessa eri aloilla edetään kuitenkin tietysti muutoksen suuntaan innovoinnin avulla, ei ympäristön pakottamana. Muutos tapahtuu siis monin eri tavoin, mutta varsinkin pienemmissä maissa innovoijat saattavat olla niitä, jotka tekevät ensimmäisen siirron.

Haastattelu on julkaistu suomeksi kolmessa osassa.

Login (0)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to write a blog post ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new article!

Viimeisimmät keskustelut

EPALEn verkkokeskustelu: Aktiivinen ikääntyminen ja elämän siirtymät

Mikä elämän siirtymävaiheissa on haastavaa? Miten sukupolvien välinen oppiminen voi auttaa aktiivisessa ikääntymisessä ja elämän siirtymävaiheissa?

Lisää

EPALE verkkokeskustelu: Uutisia koskeva aikuisten medialukutaito – miksi se on tärkeää juuri nyt?

Kerro näkemyksesi uutisia koskevasta aikuisten medialukutaidosta!

Lisää

EPALEn verkkokeskustelu: terveelliseen elämään liittyvien taitojen kehittäminen koronaviruksen aikakaudella

Osallistu verkkokeskusteluun ja katso suora verkkolähetys!

Lisää