Hyppää pääsisältöön
Blog
Blogi

Kirsi Ahonen: Draamaa ja tietotekniikkaa Pariisissa

Tavoitteenani Erasmus+ -koulutukseen osallistumiselle oli kehittää aikuiskouluttajan osaamistani tietotekniikan hyödyntämisessä. Halusin myös löytää uusia näkökulmia aiheeseen. Valitsin siksi kurssin ”Oppimista taiteen avulla: teknologia, musiikki ja draama”, joka pidettiin Pariisissa huhtikuun 2-10. päivä.

 

Tavoitteenani Erasmus+ -koulutukseen osallistumiselle oli kehittää aikuiskouluttajan osaamistani tietotekniikan hyödyntämisessä. Halusin myös löytää uusia näkökulmia aiheeseen. Valitsin siksi kurssin ”Oppimista taiteen avulla: teknologia, musiikki ja draama”, joka pidettiin Pariisissa huhtikuun 2-10. päivä.

Kurssin kuvauksessa luvattiin yhdistää aluksi toisistaan kaukaiselta tuntuvat aiheet: verkko-oppiminen, draama-aktiviteetit ja musiikin avulla oppiminen. Tämä kunnianhimoinen lupaus ei valitettavasti täysin toteutunut; kaikkia aiheita käsiteltiin erikseen, ja musiikin teemaan ei syvennytty lainkaan. Myös joitakin muita luvattuja ohjelman osia ei sisältynyt kurssiin. Kurssi tarjosi minulle kuitenkin uusia työkaluja ja ideoita. Se myös auttoi minua huomaamaan, että minulla on jo vakaalla pohjalla olevaa tietoteknistä osaamista – kaikki mitä tarvitsee tehdä on ottaa hieman ylimääräistä aikaa suunitellakseni kuinka voin hyödyntää osaamistani käytännössä.

Paras osa kurssia oli toisten kouluttajien tapaaminen, jotka olivat kotoisin Italiasta, Turkista, Saksasta ja Espanjasta, vaikka kielimuuri rajoittikin keskustelua jonkin verran. Kolme osallistujista ei puhunut lainkaan Englantia. Toisaalta opettajamme oli erittäin taitava toimimaan tilanteessa ja kurssityöskentely oli järjestetty siten, että kielestä ei muodostunut suurta estettä toiminnalle. Olin myös toinen niistä kahdesta osallistujasta, jotka työskentelivät parhaillaan aikuiskoulutuksen kentällä, minkä vuoksi osa kurssin sisällöistä ja keskustelunaiheista eivät olleet kovin hyödyllisiä. Tästä huolimatta oli erittäin mielenkiintoista kuulla toisten maiden koulutusjärjestelmistä ja vertailla kokemuksiamme.

 

Teksi ja kuva: Kirsi Ahonen, Opintokeskus Sivis

Tämä blogikirjoitus on osa alunperin englanninkielistä artikkelisarjaa aikuisoppimisen sektorille sijoittuvista oppimiskokemuksista Euroopan laajuisessa kontekstissa. ERASMUS+ KA1-hankkeemme on nimeltään “European Educational Know-how Supporting Civil Society”.

 

TAKAISIN BLOGIN PÄÄSIVULLE
Login (5)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Haluatko toisen kieliversion?

Tämä dokumentti on luettavissa myös muilla kielillä. Valitse alta.

Want to write a blog post ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new article!

Viimeisimmät keskustelut

EPALE verkkokeskustelu: Uutisia koskeva aikuisten medialukutaito – miksi se on tärkeää juuri nyt?

Kerro näkemyksesi uutisia koskevasta aikuisten medialukutaidosta!

Lisää

EPALEn verkkokeskustelu: terveelliseen elämään liittyvien taitojen kehittäminen koronaviruksen aikakaudella

Osallistu verkkokeskusteluun ja katso suora verkkolähetys!

Lisää

EPALEn online-keskustelu: Monimuoto-oppiminen aikuiskoulutuksessa

Torstaina 26. marraskuuta klo 11.00-17.00 Suomen aikaa, EPALE järjestää online-keskustelun aiheesta monimuoto-oppiminen aikuiskoulutuksessa. Keskustelu järjestetään nyt täysin uudella formaatilla, jossa tilaisuus alkaa 30 minuutin suoralla verkkolähetyksellä, jonka aikana ja jälkeen keskustelua jatketaan EPALEn verkkoalustalla.

Lisää