Blog
Blogi

Demokratiapohdintoja job shadowingissa Ruotsissa

Tutustuin ruotsalaiseen opintokeskustoimintaan toukokuisessa Tukholmassa. Puheissa oli demokratia, rauha, vapaus, sivistys ja kulttuuri.

Taidelähtöinen, järjestömuotoinen sivistys Ruotsissa ja Suomessa

Maria Rydén.

Pääsin seuraamaan kollegoiden työtä omaa työpaikkaani, Opintokeskus Kansalaisfoorumia vastaavassa opintokeskuksessa, Kulturensissa. Opintokeskustemme jäsenjärjestöt ovat hyvin samanlaisia. Ylläpitäjän profiilista kumpuava taidelähtöinen sivistystyö on sekä Kansalaisfoorumin että Kulturensin toiminnan painotus ja lähtökohta. Vahva lähtökohta on myös aktiivisen kansalaisuuden edistäminen ja demokratian vahvistaminen sivistyksen kautta.

Kulturens on suurempi opintokeskus kuin Kansalaisfoorumi, vaikkakin Ruotsissa pieni opintokeskus. Ruotsissa opintokeskusten rahoitus on merkittävästi suurempaa kuin Suomessa. Opintokeskuksilla on myös kulttuuriohjelmia, joita tuetaan valtionosuudella. Sain kuulla opintojohtaja Maria Rydéniltä Kulturensin laajasta opintopiiritoiminnasta ja kattavasta laatutyöstä.

Kiinnostava strateginen ohjausväline on Kulturensin ihmisoikeusstrategia, jota parhaillaan päivitetään. Siihen liittyen Kulturensin tuella toimii esimerkiksi Acting for Change -teatteriopintopiiri, jossa turvapaikanhakijat oppivat ruotsin kieltä tekemällä itse näytelmän. Osallistujat luovat näyttämölle tehtävän tarinan yhdessä. Yhteisöllinen, dialoginen tarinan tuottaminen ja näytelmän valmistaminen on myös keskeinen osa pedagogista suunnitelmaa, jossa opitaan demokraattista tapaa toimia toisia kuunnellen ja jokaisen mielipide huomioiden. Näin toimintatapa on itsessään myös ruotsalaiseen yhteiskuntaan kotouttavaa toimintaa. Ruotsi kun on, Olof Palmen sanoin, opintopiiridemokratia.  

Demokraattista musiikkitoimintaa

Alexandra Shanahan.

Pääsin vierailemaan myös Kulturensin Tukholman musiikkitoimintayksikkö Evelynissä. Kulturensilla on Evelynejä 11 paikkakunnalla ympäri Ruotsia. Tukholman yksikössä oli työntekijöiden toimistotilan lisäksi kaksi studiota ja luova tila, joissa opintopiirit saivat halutessaan työstää musiikkia. Opintopiirit kokoontuvat itse päättämässään paikassa, sopivat itse työnjakonsa ja sen, mitä haluavat oppia ja saada aikaan. Tukholman Evelynin toimintaa vetävä Alexandra Shanahan kertoi, että aluksi opintopiirit usein kysyvät, kuinka monta biisiä heidän pitää tehdä ja mihin mennessä. Vastaus on, että he päättävät sen itse. Heillä on itsellään valta omaan oppimiseensa – demokratiakasvatus alkaa siitä. Opintopiirit työskentelevät omilla ehdoillaan ja raportoivat työskentelyn opintokeskukselle. Opintokeskuksen työntekijä coachaa säännöllisesti opintopiirien ohjaajia.

Alexandra on myös taitava muusikko. Hänen kaunista musiikkiaan löytyy esimerkiksi YouTubesta ja Spotifysta artistinimellä Maydar. Opintokeskuksen työntekijä on siis samalla vertainen musiikin tekijöille ja ymmärtää opintopiirien prosesseihin liittyviä kysymyksiä. Yksi opintopiirin osallistuja kiitteli vuolaasti visiittini aikana Alexandraa siitä, kuinka heidän porukkansa oli päässyt juuri edellisviikolla hienosti eteenpäin solmukohdasta, kun oli saanut pallotella sitä Alexandran kanssa. Vertaisoppimisessa ohjaaja on tärkeä peili, joka auttaa sparraamalla opintopiiriä löytämään omat vastauksensa.

Meidän on juteltava demokratiasta

Anna ja Vi måste pratan Kajsa ja Jonas.

Olen tehnyt aiemmin yhteistyötä Ruotsin opintokeskusten kattojärjestön yhteydessä toimivan Vi måste prata -ohjelman kanssa. He ovat luoneet demokratiakortit, jotka helpottavat ryhmiä keskustelemaan demokratialle tärkeistä kysymyksistä. Pyysin muutama vuosi sitten luvan saada kääntää kortit suomeksi ja siitä alkoi hyvä yhteistyömme. En ollut kuitenkaan koskaan tavannut Jonas Torpe Joelsonia, jolta sain luvan korttien kääntämiseen. Vihdoinkin tapasimme ja mukaan tuli myös toinen Vi måste pratan työntekijä, ihana, rohkea rauhantekijä Kajsa Wiktorin. Jonas ja Kajsa kehittävät demokratiakortteja jatkuvasti. Uusia kategorioita ovat mm. naisten oikeudet (viime vuonna tuli täyteen 100 vuotta yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta Ruotsissa) ja nyt uusimpana turvallisuus ja rauha.

Vi måste pratan työntekijät pohdiskelivat erityisesti polarisoitumiseen liittyviä kiperiä kysymyksiä. Keiden ääntä todellisesti haluamme kuulla? Miten tulisi suhtautua epädemokraattisiin mielipiteisiin keskustelussa? Miksi Ruotsissa on nyt niin paljon jengiväkivaltaa? Missä yhteiskunta on epäonnistunut? Miten edistetään rauhaa, kun sota on lähellä? Keskustelumme sukelsi heti demokratiaan liittyviin syvällisiin kysymyksiin. Myös taiteen merkityksestä juteltiin. Vi måste pratan toiminta on monipuolista demokratian vahvistamista erilaisin tilaisuuksin ja menetelmin. Tällaisen ohjelman ylläpitäminen on tärkeä kannanotto opintokeskuksilta ja rahoittajalta opintokeskusten demokratiatehtävän puolesta.

Vi måste pratan yhteydessä olin vierailulla myös opintokeskusten kattojärjestön Studieförbunden i samverkanin toimistolla. Opintokeskusten edunvalvontajärjestössä on useita työntekijöitä. Ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin tartutaan ketterästi. Tällä hetkellä erityisen ajankohtainen lobbauskohde on Svenska från dag ett-opintopiiritoiminnan lisärahoitus Ukrainasta tulleille ihmisille. Opintokeskukset kehittivät vuonna 2015 nopean ja koko Ruotsin kattavan kielen oppimisen toimintamallin, jota nyt pystytään hyödyntämään, kun maahan jälleen muuttaa paljon sotaa pakenevia ihmisiä.

Ja mistäpä löytyy luonteva, vaikutusvaltainen yhteistyökumppani rahoitustarpeista keskustelemiselle ja opintopiiritoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden näkyväksi tekemiselle päätöksentekijöille? Ruotsin hallituksestahan sellainen löytyy: siellä istuu vapaan sivistystyön oma ministeri. Naturligtvis.

 

Tämä blogikirjoitus on osa Erasmus+ -hanketta "Demokratiaa vahvistamassa koulutuksen keinoin". Neljän suomalaisen opintokeskuksen pedagogit oppivat hankkeessa eurooppalaisilta kollegoiltaan osallistumalla kursseille tai "varjostamalla" kollegojen työtä (job shadowing) eri Euroopan maissa.

Login (0)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to write a blog post ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new article!

Viimeisimmät keskustelut

EPALEn verkkokeskustelu: Aktiivinen ikääntyminen ja elämän siirtymät

Mikä elämän siirtymävaiheissa on haastavaa? Miten sukupolvien välinen oppiminen voi auttaa aktiivisessa ikääntymisessä ja elämän siirtymävaiheissa?

Lisää

EPALE verkkokeskustelu: Uutisia koskeva aikuisten medialukutaito – miksi se on tärkeää juuri nyt?

Kerro näkemyksesi uutisia koskevasta aikuisten medialukutaidosta!

Lisää

EPALEn verkkokeskustelu: terveelliseen elämään liittyvien taitojen kehittäminen koronaviruksen aikakaudella

Osallistu verkkokeskusteluun ja katso suora verkkolähetys!

Lisää