Hyppää pääsisältöön
Blog
Blogi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus -kokoelmablogi

Katsaus jo päättyneisiin ikääntymistä käsitteleviin kansainvälisiin ja kansallisiin hankkeisiin.

Kuva: pxhere

EPALEn lokakuun fokuksessa on sukupolvien välinen oppiminen. Tämän kunniaksi esittelemme tässä blogissa yhteensä kymmenen eri senioriaiheista kansainvälistä kumppanuushanketta vuosilta 2010-2017.

Sukupolvien välinen oppiminen on kaksisuuntaista: nuoret oppivat vanhemmilta ja vanhemmat nuorilta. Taidot ja oppittavat asiat voivat olla esimerkiksi elämäntaitoja, kieliä, IT-taitoja, kanssakäymistä, ompelua, kalastamista, mitä tahansa jakamisen arvoista. Eri sukupolvilla on paljon annettavaa toisilleen, kunhan nämä ensin pääsevät vuorovaikutukseen keskenään.

Lokakuun ajan esittelemme aktiiviseen ikääntymiseen ja sukupolvien väliseen solidaarisuuteen liittyviä hankkeita joka viikko. Pääset hankkeiden tarkempaan esittelyyn ja tuloksiin tämän sivun kautta, klikkaamalla haluttua hanketta alla olevalta listalta. Hanketiedot on päivitetty ja valmiiksi luettavina kun hankeen nimi näkyy listassa punaisena.

@daptation

Muistoista voimaa omaishoitoon/Remembering Together - Reminiscence Training for family carers of people with dementia (RTRT)

Askel kohti aktiivista eurooppalaista kansalaisuutta/Step Towards Active European Citizenship (STAEC)

JUURI

TIKKA - Tunnista taloudellinen hyväksikäyttö

Ikäjohtaminen - Age-related Leadership

S.T.AGE Socio-drama tackling ageism

Auttavat kädet - Helping Hands

Login (0)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy julkaistaksesi kommentteja.

Want to write a blog post ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new article!

Viimeisimmät keskustelut

EPALE verkkokeskustelu: Uutisia koskeva aikuisten medialukutaito – miksi se on tärkeää juuri nyt?

Kerro näkemyksesi uutisia koskevasta aikuisten medialukutaidosta!

Lisää

EPALEn verkkokeskustelu: terveelliseen elämään liittyvien taitojen kehittäminen koronaviruksen aikakaudella

Osallistu verkkokeskusteluun ja katso suora verkkolähetys!

Lisää

EPALEn online-keskustelu: Monimuoto-oppiminen aikuiskoulutuksessa

Torstaina 26. marraskuuta klo 11.00-17.00 Suomen aikaa, EPALE järjestää online-keskustelun aiheesta monimuoto-oppiminen aikuiskoulutuksessa. Keskustelu järjestetään nyt täysin uudella formaatilla, jossa tilaisuus alkaa 30 minuutin suoralla verkkolähetyksellä, jonka aikana ja jälkeen keskustelua jatketaan EPALEn verkkoalustalla.

Lisää