Tervetuloa Iisalmen kansalaisopistoon! Iisalmen kulttuurikeskuksessa sijaitseva kansalaisopisto on paikka, jota minä nimittäisin yhteisölliseksi olohuoneeksi. Itse asiassa siinä yhdistyvät olohuoneen perusperiaatteet ja parhaat puolet mitä mainioimmalla tavalla. Sen käytävillä voi virkistyä taiteesta nauttien tai kirjaa lukien, tunnelma on kutsuva ja lämpöinen kuin harteille kiedottu viltti, ja jos tarkkaan kuuntelee, voi kuulla samassa rakennuksessa toimivan musiikkiopiston opiskelijoiden tarjoamaa viihdykettä, kun he treenaavat taitojaan soittotunneilla. Luovuus saa olla  valloillaan ja jokaiselle löydetään sohvannurkasta paikka, jossa kokee itsensä tervetulleeksi ja hyväksi. Mitä mahtavin kasvualusta myös kielitaidon kehittymiselle, kun kaikki aistit saavat olla avoinna. 

Kurkistetaanpa nyt sisään erään luokkahuoneen oven raosta. Taitaa olla meneillään ruokatauko. Sisältä kuuluu puheensorinaa ja naurua. Luokkahuoneessa leijailee ainakin meille suomalaisille eksoottisten ruokien tuoksu. Joku kuuntelee musiikkia. Keskellä luokkahuonetta on ryhmä hyvin erinäköisiä ihmisiä, jotka keskustelevat keskenään - suomeksi. Tässä vaiheessa opettajan sydämessä läikähtää lämpö. Kyseinen keskustelu tarkoittaa sitä, että luokkahuoneessa olevat suomen kielen opiskelijat ovat ylittäneet sen joskus jopa ylitsepääsemättömän korkean muurin, jota myös kielimuuriksi kutsutaan. Tähän pisteeseen pääseminen vaatii sekä opiskelijalta että opettajalta paljon. 

Luokkahuoneessa leijailee ainakin meille suomalaisille eksoottisten ruokien tuoksu. Kuva: Mirkka Sadeharju

Suomeen on viime vuosien aikana muuttanut ennätysmäärä ulkomaalaisia. Jotkut näistä ihmisistä ovat pakolaisia, toiset muita maahanmuuttajia. Osa tulee tänne, koska kotimaahankaan ei voi enää jäädä. Osa haluaa tarjota lapsilleen paremman tulevaisuuden. Osa tulee työn perässä. Riippumatta tulon syystä, näitä kaikkia ihmisiä yhdistää yksi asia. Suomen kieli täytyy oppia. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos haluaa kotoutua, kokea yhteisöllisyyttä ja rakentaa tulevaisuutta Suomessa. Kielen oppimisessa on kuitenkin monia haasteita. Kaikilla ei ole hyvää koulutustaustaa. Olen tavannut sellaisiakin opiskelijoita, jotka eivät ole koskaan edes pitäneet kynää kädessään. Joillakin on harteillaan niin hirvittäviä traumoja, että mieli yksinkertaisesti estää oppimasta. Joillakin kypsyneempi ikä hidastaa uuden omaksumista. Suomi on myös eittämättä vaikea kieli. Väitän kuitenkin, että jokainen voi oppia, jos niin haluaa. Ja sitä varten meillä on UMAKO, uusi, joustava ja jokaiselle henkilökohtaisesti räätälöity maahanmuuttajakoulutus, jossa opiskellaan paitsi suomea, myös suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. 

Täällä Iisalmessa UMAKO-koulutus aloitti toimintansa tammikuussa 2018. Olimme silloin ensimmäisten joukossa koko Suomessa, joten olimme myös organisaationa uuden ja haastavan paikan edessä. Muistan elävästi, kun näin ensimmäisen opetusryhmäni. Aikaisemmin olin opettanut elämännälkäisiä ja monessakin suhteessa edistyksellisiä nuoria maahanmuuttajia. Nyt minulla oli ryhmä aikuisia, joista osalle UMAKO oli ihka ensimmäinen kosketus koulumaailmaan. Suurin osa vaikutti pelokkailta ja eksyneiltä. Niinhän siinä käy. Mitä vanhemmaksi me tulemme, sitä hankalampi meidän on sopeutua uusiin olosuhteisiin ja tilanteisiin. Ja ajatella, jos se pitäisi vieläpä tehdä ilman kielitaitoa. Nostan hattua heistä jokaiselle ja muistelen jokaista suurella lämmöllä. Yhdessä opetellen ja tunnustellen me rakensimme keskinäistä luottamusta ja loimme uskoa tulevaan; että jokaiselta kyllä löytyy vaadittavia kykyjä ainakin jonkinlaisen kielitaidon harjaantumiseen. Tie voi olla pitkä ja kivinen, mutta yhdessä opettajan kanssa jokaiselle löydetään sellaiset saappaat, että kulkeminen on ainakin mukavampaa. 

Usko tulevaan; jokaiselta kyllä löytyy vaadittavia kykyjä ainakin jonkinlaisen kielitaidon harjaantumiseen. Kuva Mirkka Sadeharju

Sittemmin UMAKO-opetus on tullut tunnetummaksi ja sen pariin hakeutuu tai ohjautuu Iisalmenkin kokoisessa paikassa runsaasti kielenoppijoita. Opiskelija-aines on tullut myös heterogeenisemmäksi. Joukossa on sekä luku- ja kirjoitustaidottomia että kotimaissaan korkeakoulututkinnon suorittaneita. Opettajan näkökulmasta UMAKO ei ole "vain" mekaanista kielen opettamista. Se on ehdottomasti myös ryhmäyttämistä, ohjaamista, kannustamista ja myötäelämistä. Se on ääretön määrä opetustapoja ja kaikkien aistien käyttöä. Minusta parasta UMAKOssa on sen monipuolisuus ja muuntautumiskyky. Opetussuunnitelma antaa paljon vapaata liikkumatilaa ja käytännössä rajattoman määrän vaihtoehtoja opetuksen toteuttamiseen. Joinakin päivinä oppiminen tapahtuu parhaiten retkeilemällä metsässä samalla puita tunnistaen, joskus taas tarvitaan laskeutumista takaisin maan pinnalle kielioppitestiä tehden. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus osallistua kansalaisopiston muille kursseille, jos he kokevat sen mieleiseksi. 

Tapaamme opiskelijoiden kanssa viitenä päivänä viikossa neljän tunnin ajan. Se riittää hitsaamaan yhteen joukon täysin erilaisia ihmisiä, joiden kulttuuri, tavat ja ennen kaikkea äidinkieli eroavat toisistaan käytännössä kaikilla momenteilla. Kun oikeastaan ainoa yhdistävä asia on suomen kieli - ja tietysti tauolla syötävä herkullinen ruoka, jota mielellään tarjoillaan muillekin - oppiminen tapahtuu useimmilla kuin itsestään. Ihmisellä on luontainen tarve saada ajatuksensa esille ja ymmärretyksi. Opettajana pyrin luomaan luokkahuoneeseen sellaisen tunnelman, jossa jokainen kokee olonsa rentoutuneeksi ja hyväksi. Vähän niin kuin saisi huokaista ja istahtaa alas pehmeälle sohvalle ja aukaista television. Höyryävä kahvikupponenkin voi olla lähellä lämmittämässä. Toisaalta pyrin myös valamaan jokaiseen ainakin pikkiriikkisen kunnianhimoa. Tällä asetelmalla oppimistulokset ovat olleet hyviä. 

Jokin aika sitten annoin opiskelijoille tehtäväksi kirjoittaa lyhyt omaelämäkerta apukysymysten avulla. Lukiessani tekstejä niissä korostuivat kaksi viimeistä kysymystä: Mitä Suomi ja suomen kieli sinulle merkitsevät? Mitä sinä odotat tulevaisuudelta Suomessa? Jokaisen opiskelijan paperissa oli oikeastaan sama vastaus. He haluavat elää ihan tavallista elämää Suomessa. Opiskella, käydä töissä, kuulua johonkin, saada ystäviä. He haluavat tarjota lapsilleen hyvät eväät elämälle, jotta lapsilla voisi olla helpompaa kuin heillä. He haluavat olla onnellisia ja kokea rauhaa. Nämä  kaikki haaveet tarvitsevat toteutuakseen suomen kieltä. Onneksi meillä on mahdollisuus tarjota heille paikka, jossa sen oppiminen on paitsi mahdollista, myös elämyksellistä ja mukavaa.

Jokaisen opiskelijan paperissa oli sama vastaus. He haluavat elää ihan tavallista elämää Suomessa. Kuva Mirkka Sadeharju