Blog
Blog

Kansainvälistä hanketyöskentelyä koronasta huolimatta

Korona on tuonut kansainväliseen hanketyöskentelyyn haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Kuinka Kuopion kansalaisopistossa on selvitty?

Kun aloitimme Erasmus+ KA2 -hankkeemme syksyllä 2019, emme voineet aavistaa, mitä on edessä. Ensimmäisen Saksassa pidetyn hankekokouksen jälkeen odotimme innolla seuraavaa kokousta Ruotsissa, joka oli tarkoitus pitää huhtikuussa 2020. Kaikki kokous- ja matkavalmistelut oli jo tehty, kun korona iski ja jouduimme muuttamaan suunnitelmaa. Siirsimme kokouksen ajankohtaa syksyyn, mutta pian kävi selväksi, ettei tätäkään suunnitelmaa voida toteuttaa, ja jouduimme siirtymään virtuaalisiin hankekokouksiin. Koronasta huolimatta hanketyö kuitenkin jatkui.

Yhteiselle nettisivulle koottiin hankkeen teeman mukaisesti esimerkkejä kuvataiteen käytöstä opetuksessa. Sivustolta löytyy runsaasti mm. eurooppalaisten taiteilijoiden elämäkertoihin ja taideteosten kuvailuun liittyviä tehtäviä kieltenopiskelijoille sekä esimerkkejä siitä, kuinka taideopettajat ovat hyödyntäneet materiaalia omassa opetuksessaan. Koska Kuopion kansalaisopiston ohjelmassa oli useita hybridikursseja, joille oli mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä, maaliskuussa 2021 hankekumppaneille tarjottiin mahdollisuutta tulla seuraamaan taideryhmämme hybridiopetusta. Tunnille osallistui opettajia Saksasta ja Espanjasta. Myös kuvaus tämän hybriditunnin kulusta löytyy hankkeen nettisivulta.

Lisäksi vuoden aikana jatkettiin ruokakulttuuriteemaa esittelemällä tyypillisiä paikallisia ruokia. Ruuista kootaan virtuaalinen keittokirja, jonka avulla pääsee tutustumaan eri alueiden ruokakulttuuriin. Henkilökohtaisiin muistoihin liittyvän teeman osalta päätettiin hyödyntää vallitsevaa tilannetta ja kirjoittaa ylös kokemuksia pandemian ajalta eri maista. Myös nämä kirjoitukset kootaan virtuaaliseksi kirjaksi. Kuopion kansalaisopistossa tarinoita kirjoittivat edistyneen englannin ryhmän opiskelijat ja heidän opettajansa. Kirjoituksissa tuli hyvin esille olosuhteiden poikkeuksellisuus, mutta myös usko ja toivo tulevaan. Kirjoittajat löysivät ikävien tapahtumien seasta myös positiivisia kokemuksia ja uskoivat vahvasti tilanteesta selviämiseen yhteistyön voimalla. Kun taistelemme yhdessä yhteistä vihollista vastaan, keksimme uusia tapoja selviytyä ongelmista ja kuljemme kohti parempaa huomista.

Tähän uskomme vahvasti myös hankkeen osalta. Vaikka peruutettuja Ruotsin ja Italian hankekokouksia ei enää pystytä toteuttamaan, toivomme tapaavamme taas lokakuussa 2021 Espanjassa. Keväällä 2022 on sitten meidän vuoromme järjestää hankkeen päätöskokous täällä Kuopiossa. Luotamme siihen, että silloin pandemia on jo selätetty ja pystymme järjestämään hienon päätöksen tälle poikkeuksellisissa oloissa toteutetulle hankkeelle.

Login (0)

Want to write a blog post ?

Don't hesitate to do so! Click the link below and start posting a new article!

Nejnovější diskuze

EPALE Diskuse: Budování inkluzivní jazykové rozmanitosti v Evropě

Učení se cizích jazyků je klíčem nejen pro sociální začlenění, mobilitu pracovní síly, ale také přispívá k soudržné a kulturně obohacené Evropě. Zúčastněte se naší další diskuse a diskutujte o roli jazykového vzdělávání v dnešní Evropě!

Více

Nový web EPALE – problémy a dotazy

České národní středisko EPALE by vás, členy komunity EPALE, chtělo požádat, abyste v této diskuzi sdíleli zjištěné nedostatky nebo vaše dotazy, týkající se například vkládání nového obsahu na platformu.

Více

EPALE diskuse: rozvíjení dovedností pro zdravý život v éře COVIDU!

Zúčastněte se diskuse a nenechte si ujít její přímý přenos!

Více